Ratakauden 2013 yhteenveto

Muutama tunti on kulunut ratakauden päättäneestä Ruotsi-ottelun estestartista. Tavoite oli ehdoton Suomen kolmoisvoitto, yhdeksän minuutin alitus ja terveenä selviäminen kohti maratontreenien alkua. Estejuoksu on siitä vi*tumainen laji, että esteet pitäisi mennä ilman hipaisuja ylitse ja tälläkään kertaa homma ei sujunut kovin näppärästi loppuun saakka. Kolme kierrosta ennen maalia pieni sipsuttelu esteelle tullessa johti ylityksen aikana takajalan polven napautukseen suoraan pukkiin ja taas sitä mentiin. Sen verran araksi kolhu polven veti että loppujuoksusta ei tullut enää mitään. Maalissa ei ainakaan tuskaa helpottanut tieto siitä että kaksi sinikeltaista oli jo tahdista jäämässä ja juoksutuntuma rypemisen hetkellä erinomainen. Nyt suuntana magneettikuvat ja sunnuntaiksi kaavailtu maratontreenikauden alun siirto eteenpäin siksi aikaa että nähdään mikä polvessa mättää vai mättääkö mikään.

Alkuvuosi onnistuneen Kanarian leirin jälkeen oli enemmän ja vähemmän katkonaista: sairasteluja ja pieniä jalkavaivoja toisensa perään. Toukokuussa etureidestä johtunut juoksemattomuus ei ainakaan tehnyt hyvää hetkellä jolloin olisi pitänyt kuroa kevään juoksemattomuutta kiinni. Kesäkuussa olikin sitten kirin aika ja tavoite olikin päästä mahdollisimman hyvään ratakuntoon mahdollisimman pikaisesti. Kauden päätavoite Kalevan Kisat odotteli oven takana parin kuukauden päässä ja homman piti mennä putkeen jotta hyvä isku Vaasaan löytyisi. Olin jo melkein hylännyt ajatukset esteiden juoksemisesta koko kautena kunnes vahingossa ajauduin Lahteen kansallisiin estekisoihin. Edellissyksyn maraton, siitä hyvä palautuminen ja talven vaivat johtivat siihen että onnistuneen syyskuun 2012 Ruotsi-ottelun ja vuoden 2013 ensimmäisen estekilpailun väliin ei osunut yhtään treenimielessä vetäistyä aitaa. Tuosta Lahden kisasta alkoikin sitten kierre joka johti lopulta kahdeksaan estekilpailuun mukaan lukien Dublinin maajoukkueiden EM-kilpailut, Kalevan Kisojen hopea sekä Ruotsi-ottelu. Harjoituksen puutteesta huolimatta ja kilpailurutiinin löytymisestä johtuen ensimmäistä kertaa mukaan mahtui myös kilpailuja jolloin esteiden juokseminen tuntui luontevalta. Vaikka edelleen yksittäisten esteiden ylityksissä on järjettömiä eroja ja johtavat pahimmillaan viime vuotisen Kalevan Kisojen tai tämän vuoden Finnkampenin rypemisen kaltaisiin accidentteihin. Paljon on työsarkaa ja kun mies saadaan taas juoksukuntoon alkaa tiukka kuuri siihen, että vuodesta 2014 tulee paras juoksuvuoteni ja pääpaino tulee olemaan estejuoksussa. Vielä en usko että olisi aika piikkareita naulata seinään ja alkaa täydeksi maantiemieheksi – maratonille ehtii myöhemminkin mutta maratonilta lyhyemmille matkoille takaisin päin matka on pitkä. Kyllä joku päivä vielä esteetkin joustavat.

SAMSUNG

Estejuoksukauteen siis olen kohtalaisen tyytyväinen vaikka huipentumaksi kaavailtu Ruotsi-ottelu jäikin flopiksi. Yhdeksän minuuttia alittuu vielä joku kaunis päivä heittämällä. Muilla matkoilla treenien puute näkyi selvästi. 800m herkkyys löytyi mehukkaasti loppuvuodesta ja se olisi varmaan jälleen liikahtanut mainioisiin lukemiin jos kisoja olisi kalenteriin mahtunut enemmän, joten se jäi eniten plussan puolelle kahden 1.53 startin myötä. 1500m liikkui avauskisassa kelvollisesti 3.50 suoraan leikkuupöydältä (Karjaan Tähtikisoihin matka kävi tikkauksen kautta kun sormenpää tipahti leivän viereen leikkuulaudalle), Kalevan Kisojen kävelykisan 4. sija tyydytti vaikka kauan metsästetty mitalikaan ei hirveän kauaksi jäänyt. 5000m ja 10000m olivat floppeja, eikä 3000m startistakaan Kuortaneella hirveitä muisteloita kirjoiteta. 2000m ennätys kesäkuun alussa jäi vuoden ainoaksi rekordiksi. Statseihin ennätysvähäinen (tosin heinä-elokuussa erittäinkin tiivis) kilpailukesä ja 18 kilpailuksi laskettavaa ratajuoksua (8 x 3000m esteet, 4 x 1500m, 2 x 800m, 1 x 5000m, 1 x 10000m, 1x 3000m, 1 x 2000m). Vertailun vuoksi ulkokilpailustartit viime vuosilta: 21 kilpailua (2012), 27 kilpailua (2011) ja 25 kilpailua (2010).

Nyt on aika ottaa hieman happea, ladata polvi kuntoon ja miettiä sen jälkeen mahdollisuuksia Frankfurtin maran selättämiseen. Riskejä en lähde ottamaan. Ensi vuoden suunnittelu on jo alkanut ja uusia treeniärsykkeitä haetaan muutosten kautta. Ja toivottavasti hiomisella saadaan updaitattu äijä radalle, jonka perse ei laahaa maata tai jalat kolhi esteitä.

Dublinin Euroopan joukkuemestaruuskilpailut

Onko jotain suomalaisempaa kuin viettää juhannus pienessä viimassa ja sateessa? Kun Suomessa vallitsi epäjuhannukselliset säät, oli pakko suunnata Dubliniin virittäytymään todelliseen juhannustunnelmaan. Euroopan joukkuemestaruuskilpailuihin Dubliniin tuli maajoukkuevalinta Lahdessa juostun leppoisan estekisan (9.15) perusteella. Onneksi siihen ehti vielä yhden treenin seuraavalla viikolla heittää päälle niin ei ihan viime syksyn Ruotsi-ottelun jälkihiellä tarvinnut rataa kiertää Euroopan kakkosvalioiden seurassa.

Estejuoksuhan on meikäläiselle harrastuksia siinä missä esimerkiksi jääkiekkoilijalle rillaus tai poikaholidayt. Kovasti lupailin syksyllä että aitoihin panostaisin talven aikana, mutta pienet jatkuvat jalkavaivat eivät oikein ole houkuttaneet testaamaan edes yhtä yksittäistä aitaa pitkän talven aikana joten taas sitä oltiin hieman puskista repäistynä viivalla.

Clarion Hotel ADublin Airport

Clarion Hotel Dublin Airport

Kuten televisiolähetyksistäkin saattoi päätellä kaikki Irlannissa oli hoidettu viimeisen päälle erinomaisesti. Clarionin lentokenttähotellista tuli mieleen Missourin ajan maantievarsimotellit tiukkoine röökin katkuineen. Vaikka aamuisin herätessä oli olo kuin olisi yön aikana sauhutellut kartongin, niin silti happi virtasi keuhkoissa parhaiten moneen viikkoon sunnuntaina kisan hetkellä, joten pienestä siedätyshoidosta taisi olla vain hyötyä.

Aikuisten major-tason edustustehtävien debytantteja kehäraakit Tuomo, minä ja meikäläinen rivissä.

Kehäraakkeja, mutta aikuisten major-tason edustustehtävien debytantteja Tuomo, Minna ja meikäläinen rivissä.

Oman juoksun aika tuli sunnuntaina ja oli hieno virittäytyä kilpailuun Tuomon loistoisan kasin kirin nähtyäni. Sandellsin vedon aikana olin jo verryttelemässä joten lisäpumppia sain vasta kuultuani voitosta Suomen huoltoteltalla. Tosin sillä hetkellä hienoinen huoli oli päällä kun calling kutsuisi muutaman minuutin päästä ja verta alkoi purskuta nenästä. Liekö yöllinen röökin sauhuttelu kuivattanut nenää, mutta paperituppo nenään ja callingiin. Hieman kilpakaverit imettelivt mutta koska kyseessä ei ole pelit ja lenkit ja estejuoksussa veri lentää useammin kuin jääkiekkokaukalossa niin eipä siitä isompaa hälyä paikalla noussut. Unkarin jannu jopa uskalsi verituposta huolimatta tulla kysymään sattuisiko minulla olemaan ylimääräistä nenälaastaria.

Callingissa sitten venähtikin ennätyksellinen aika. Kaikenlaiseen on Jenkeissä tottunut mutta se oli uutta että muutaman neliön tilassa seisoskeltiin 45 min ennen radalle pääsyä. Yksi veto takasuoralla ja viivalle. Sää oli tuju: +13 ja raju tuuli. Erittäin paljon Keskilänttä oli ilmassa. Hieman kankeilla jaloilla lähdettiin liikkeelle eikä ensimmäisellä kierroksella vetohaluja oikein löytynyt keneltäkään mutta sitten alkoi vauhdin pito. Olin toivonut extrahidasta kisaa alusta alkaen, mutta ensimmäinen tonni kiihtyen n. 3 min. Porukka hieman repesi toisen tonnin alkaessa ja otin paikan taustaporukassa Belgian jannun peesissä. Jätkä tosin huojui esteillä enemmän kuin säännöt sallivat mutta mieli ei tuulessa vetohommiinkaan palanut. 1600m kohdan vesiesteessä belgialainen sitten suhahti suoraan vesiesteeseen pukin päältä. Jouduin sitten kuin vahingossa taustaporukan jänikseksi ja vetohommat eivät edelleenkään kiinnostaneet joten laitoin ihan hölkäksi ja ruotsin jannu tulikin reilun kierroksen jälkeen ohitse, mutta kierrosaika taisi pudota kertarysäyksellä viidellä sekunnilla. Loppupätkä menikin sitten Ruotsin jannun kanssa juostessa ja viimeisen kierroksen takasuoralla hain jo hyvää iskun paikkaa mutta viimeinen vesieste meni umpisurkeasti ja eroa ruotsalaiseen tuli muutama metri liikaa joita ei enää lopussa kiinni saanut. Sijoitus kymmenes joten hyvin odotetunlainen sijan suhteen. Juoksu muuten ihan vetreän tuntuista joten eiköhän tästä hyvän treenijakson jälkeen ala jalat taas liikkua odotettuun tahtiin ja ainakin Dublinin reissu antoi uutta potkua taas jatkoon että tätä on saatava lisää!

Olen päättänyt muuttaa hieman kevyempään somettamiseen että päivitystahtia saisi lisättyä. Seurasin muiden viriilien somelaisten juoksijoiden esimerkkiä ja siirryin Facebookiin sivuineni. Joten ei muuta kuin tästä tykkämään sivustosta!

Alla vielä hieman tunnelmapaloja Dublinista:

Ivet lalova "nimmarinmetsästäjien" saalistettavana.

Ivet lalova “nimmarinmetsästäjien” saalistettavana.

17-vuotiaiden MM-joukkueeseen valittu Johanna Matintalo naisten 800m:llä

17-vuotiaiden MM-joukkueeseen valittu Johanna Matintalo naisten 800m:llä

Sandra Virittämässä viimeisellä esteellä voittoisaa kiriään.

Sandra Virittämässä viimeisellä esteellä voittoisaa kiriään.

KONICA MINOLTA DIGITAL CAMERA

Jarkko miesten lenkkivitosen letkassa. Ensimmäinen 2km 6.40.

Banquet

Banquet

Kisaraporttiputki

Kuluvan reilun kuukauden aikana on tullut ravattua kaikenlaisia startteja oikein urakalla. Ajattelinkin nyt niputtaa koko kattauksen kerralla kun onhan se nyt turha yksittäisistä kisoista aina raportoida. Pakko oli saada tuotos nyt ulos ettei veny putki pahemmaksikin ränniksi…

PRAHA

Aloitetaan Prahasta. Prahan puolikkaalle tuli ilmoittauduttua tammikuussa ja tavoitteena oli niputtaa ennätys uusiksi yhdessä maailman kovimmista puolikkaan kilpailuista. Kaikenlaiset pienet vaikeudet ja sairastelut kuitenkin jyrsivät talven treeniä ja huipennuksena viikon juoksemattomuus kuumeessa vain kaksi viikkoa ennen starttia poisti viimeisenkin luoton kovasta ajasta. Sairastelun loputtua kunto näytti kuitenkin olevan sillä mallilla että ennätys olisi vielä otettavissa. Olin päässyt eliittiryhmään ja sehän tiesi “firman piikkiin” majoittumista Prahan Hiltonissa. Muut elitistit olivatkin sitten pääasiassa eritrealaisia, etiopialaisia ja kenialaisia. Meikäläisen kämppiksenä piti olla Barcelonan maratonin EM-kolmonen ja 2.09:n maratoonari Dmitri Safronov, mutta hän oli reissun viime hetkillä perunut. Tietenkin asialla on kaksi puolta: kerrankin olisi päässyt ihan iholta seuraamaan venäläisen huippujuoksijan viime hetken hiomista, mutta toisaalta oma huone Hiltonin yläkerrassa ei sekään maistunut pahemmalta. Ylläpito oli viimeisen päälle ja seisovat pöydät oli käytännössä jatkuvalla syötöllä auki, joten tankkauksen riittämättömyydestä ei tarvinnut olla huolissaan.

SAMSUNG

Kisapäivä ja yhteinen bussikuljetus lähtöpaikalle. Eritrean miehiä odoteltiin ja managerit huolissaan keräilivät Afrikan miehiä kasaan ja paimensivat heitä bussille. Lähtöpaikalla omat pukuhuonetilat 20m starttipaikasta. Ennakkoon kerrottiin miesten tähtäävän ME-miehen Zersenay Tadessen johdolla ja jänisten voimalla maailmanennätykseen, ja naisten jänis vetäisi tasaista 1.07.30:n vauhtia. Päätin siihen kelkkaan hypätä, koska parin asteen lämpötila ja kova tuuli ei omiin suosikkeihin lukeudu ja tiesin että kaikki peesi pitää käyttää hyväksi.

Tekninen kokous.

Tekninen kokous.

10 min ennen starttia meidät talutettiin lähtöpaikalle jossa oli varattuna hyvin lähtötilaa muiden juoksijoiden edestä. Muutamat hätäiset aukivedot ja sitten viivalle. Bongasin naisten jäniksen Vasili Matviychukin neonkeltaisen paidan ja päätin että ukrainalaista ei karkuun päästetä. Alku lähti leppoisasti liikkeelle hyvään alamäkeen. Kompressiosäärystimistä toinen lörähti jo 500m jälkeen alas ja yritin epätoivoisesti kiskoa sitä ylös, mutta lopulta annoin sen vain lerpattaa nilkan päällä. Juoksu tuntui hyvälle. Jänis passaili vauhtia hieman ja nopeasti peesiporukka muotoutui noin kuudesta etiopialaisesta ja kenialaisesta naisesta, minusta, Ruotsin Hanssonista sekä Tshekin jannusta. Televisiokamerat hyrräsivät ja tuli hankittua hyvää laatuaikaa suorassa Tshekin TV:n lähetyksessä.

5km n. 15.50 ja vauhti tuntui leppoisalta ja hieman alle tavoiteajan. Toivoin vain ettei liikaa menoa passattaisi. Mitään lämminhenkistä kisailua ei afrikkalaisten välillä ollut. Pienikin väärä liike ja rääkyminen ja huutaminen alkoi. Itsekin sain maistaa kenialaisten naisten jatkuvaa kyynärpäätä ja hakkaamista, vaikka varoinkin etten vähääkään telo heistä ketään. 10 km kohta täyttyi pari sekuntia yli tavoiteajan ajassa 32.02. Vedin kisan ainoan geelini tuossa väliaikapisteellä ja samalla hetkellä jänis päätti lyödä vauhtia lisää koneeseen. Seuraavan kilometrin yritin väkisin vastata tuohon iskuun, mutta lopulta siinä pysyi vain porukasta yksi etiopilainen ja yksi kenialaisnainen. Tästä voi tsekata tuon nykäisyn IAAF:n videolta. Loiva ylämäki, väkinäinen rytminmuutos ja mukulakivet olivat tappava kombo ja oli pakko päästää kolmikko karkuun. Kohta myös Tshekin jannu meni menojaan hivuttavissa ylämäissä ja jäin kahdestaan Ruotsin jampan kanssa takomaan asfalttia ja mukulaa.

Mukulakiveä 13km kohdalta.

Mukulakiveä 13km kohdalta.

15km kohdalla huomasin että pienet mahdollisuudet recordiin vielä olisivat, mutta Hanssoni vain peesasi eikä apuja löytynyt yhtään. Vedin vastatuuleen viisi kilometriä, kyllästyin ja 17 km kohdalla käskin ruotsalaisen mennä vetämään. Näin myös etiopialaisen Worknesh Degefan kanttaavan edessä ja lähestyvän kovaa tahtia. Mutta vauhti ei ainakaan parantunut vetovuoron myötä, ja itsellä alkoi olla hieman hankaluuksia ja 19 km kohdalla oli pakko antaa ruotsalaisen mennä tiukassa alikulkutunnelin ylämäessä. Sen jälkeen taas erittäin v***umaista mukulaa ja viimeinen tonni pöytään. Hanssoni puski 30 metriä edellä ja yritin käskyttää pökkelöiksi kohmettuneita jalkoja liikkumaan. 200m to go lätkän kohdalla päätin että ruotsalaiselle en häviä ja hivutin hänet kiinni ja viimeisessä mutkassa ohi. Aika 68.19 ei ollut koleassa ja tuulisessa kelissä heikolla valmistautumisella yhtään hassumpi. Naisten voittaja Gladys Cherono veti sen sijaan 67.30:n vauhdista järjettömän negative splitin ja loppuajan 66.48 – kaikkien aikojen ysiksi. Miehet jäivät sen sijaan kauas tavoitteesta. Tadesse taisteli lopulta sekunnin voiton ajalla 60.10 ja valitteli “kaikkien aikojen kylmintä juoksukeliään.”

Kaikkien aikojen puolimaratoonarin Zersenay Tadessen kanssa poseeraamassa.

Kaikkien aikojen puolimaratoonarin Zersenay Tadessen kanssa poseeraamassa.

Kokonaisarvosana silti ihan ok. Mikään ykkössuosikki ei Prahan reitti ollut ja maine maailman nopeimpana puolikkaana taitaakin perustua kovan luokan juoksijoihin erinomaisilla jäniksillä. Mukulakivet ja puuduttavat mäet miinuksia, sekä väli 13-19 km käytännössä ilman yleisöä ja vähenevin musiikkipistein, joten aika yksinäistä oli pahimmat kilometrit tarpoa.

KARHUVIESTI

Huomattavasti leppoisampaa menoa oli luvassa seuraavana lauantaina kun lastasimme porukkaa Karhuviestiin Paavo Nurmen patsaalta. Saimme porukkaa kasaan kiitettävästi: Runner’s High:n puolelta kaksi jengiä sekä tuoreen yu-seuran Runner’s Clubin mieskuoron miesten seurasarjaan. Itse vetäisisin Runner’s High Hattrickin joukkueessa 6,3 km pätkän. Muu joukkue olisi Jani Strömsholm, Aleksi Uusipere, Jani Henriksson, Ossi Hakulinen, Ragnar Frej ja Hannu Granberg. Runner’s Clubin puolelta mainittakoon Simo Wannaksen ja Tapani Virtasen paluut kisapaitaan. Tosin kisapaidan koko oli tainnut comebackin aikana kasvaa molemmilla yhdellä kirjaimella.

Karhuviestin hienoushan on siinä että kukaan ei oikein tiedä missä jengissä kukakin juoksee ja juokseeko sittenkään kukaan missään jengissä. Joukkueita hinkataan ja hierotaan viimeisille päiville saakka. Viestimme eteni mukavasti ja oma juoksu odotteli neljännellä osuudella. Samalle pätkälle oli kerätty muitakin kehäraakkeja Wannasta, Boströmiä ja Maimosta myöten. Hieman huolestuin kun Turun Weikot Hellin johdolla tuli vaihtoon meidän edellä ja jouduin lähteä metsästämään toista tuwelaista legendaa Pasi Mattilaa. Jalat ei miltään freesiltä tuntunut Prahan jälkeen ja pohkeet vetivätkin aika juntturaan heti alussa. Loppupätkä rennon letkeän kankeasti tukkirekkoja väistellen kaikkea puristamatta. Mitään flow-tilaa ei kyllä päässyt syntymään. Leppoisalla 3.06-vauhdilla pätkä kuitenkin meni, joten ihan kelvollista etenemistä. Vaihdossa olimme kolmantena kokonaiskisassa ja annoin Ossille luvan lähteä matkaan.

Tapanin comeback.

Tapanin comeback.

Viestimme hieman rapautui seuraavassa vaihdossa kun Ragnar ei ollut vaihtopaikalle ehtinyt toiselta Runner’s Clubille juossulta osuudelta. Ossi lähtikin jo jatkamaan toiselle osuudelle kunnes Ragnar löytyi ja laitoimme hänet alusta asti starttailemaan. Tuossa sählinkeissä meni noin neljä minuuttia, mutta Karhuhan se yksi tapahtuma on missä osallistuminen on tärkeämpää kuin menestyminen.

Muillakin jengeillä oli kulku päällä. Runner’s Club tosin hävisi katkerasti reilulla minuutilla “Finnish distance derbyn” Finnish Marathon Runnerseille, mutta ensi vuonna varmasti on revanssin paikka ja toivottavasti vielä Endurancekin saisi porukan mukaan niin olisi koko suomalaisen juoksuseurojen kerma paikalla. Muiden yleisurheiluseurojen lajivalikoimaanhan ei kestävyysjuoksu taida enää edes kuuluakaan.

SM-maantiejuoksut

Viikko ehti jälleen vierähtää ja oli taas aika vetää kisakenkiä kireälle. SM-puolimaraton tai sillä nimellä kulkenut kylähölkkä juostiin Tuusulassa. Päätarkoitus osallistumiselle vain kaksi viikkoa Prahan puolikkaan jälkeen oli vetää se hyvänä treeninä ja kovettaa miestä kohti tulevaisuuden maratonmatkoja. Viivalla oli koko liuta ykköstykkejä, mutta puitteet olivat kaikkea muuta kuin mestaruuskilpailukelpoiset. Ei lähtöviivaa. Ei maaliviivaa. Ei palkintokoroketta. Ei missään mainintoja että kyseessä on SM-kisastartti. Media nollassa. Eksymisiä. Ei yleisöä. Junnuissa protestin kautta kolmannelta sijalta mestariksi. Reitti mitattu maantien oikeaa reunaa, mutta mahdollisuus oikoa lyhintä reittiä vasenta reunaa maantien poikki, yli ja läpi. Täydellistä puuhastelua. Samaan aikaan suunnistuksen Huippuliigaa juostaan pitkässä TV-lähetyksessä Espoossa kun valtakunnan kovakuntoisimmat juoksu-urheilijat mittelevät paremmuudestaan Tuusulan takamailla. Toivoisi että SUL:ssa edes vähän kiinnostaisi huippujuoksun tila ja sen promoaminen, mutta turha kai siitä edes haaveilla.

Itse kisa oli juuri mitä toivoin. Porukassa lenkkeilyä kovaan vastatuuleen 11km saakka ja sitten kiihdyttelyä loppumatka. Pohkeet olivat ihan juntturassa alussa joten kevyt vauhti huomattavasti lämmitti jalkoja. 13 km nurkilla luonnottomaan ylämäkeen tapahtunut nykäisy rikkoi kärkiporukan ja otin rennosti tuon kohdan että selviäisin kunnialla maaliin. 16km kohdalla jalat alkoivat oikeastaan toimia kunnolla ja loppu olikin mukavaa nautiskelua. Loppuaika 69 ja osia ja hyvä fiilis rankasta radasta huolimatta.

Helsinki Central park 10k & 5k

SM-puolikkaan jälkeinen viikonloppu oli vapaata kisaputkesta, mutta sekin meni kisoja järjestellessä. Järjestimme Runner’s High:n ja Runner’s Clubin voimalla Helsinki Central Park kympin ja vitosen Paloheinässä. Lumet saatiin lakaista pois reitiltä ja hyvät kekkerit saatiin aikaan. Tästä voi tsekkailla tunnelmapaloja HCP:stä Facebookista. Seuraavan kerran kisaa järjestetään ennen juhannusta 19.6. Helsingin Eläintarhassa Helsinki Midsummer 10k & 5k:n merkeissä Helsyn pm-esteiden jälkeen ja myöhemmin takuuvarma ja sentintarkka puolimaraton ja kymppi Runner’s Twilight 10. elokuuta.

KONICA MINOLTA DIGITAL CAMERA

HCP:n startti

Ja muistaakaahan kovemman kaliiperin lukijat, että A-luokalla pääsee ilmaiseksi kaikkiin järjestämiimme kisoihin ilman maksua mukaan jotta saadaan hyviä startteja aikaan!

Saksan mestaruuskymppi

Päätin peesailla Järvenpään Jarkon esimerkkiä ja ilmoittautua Saksan ratakympille Bremeniin. Jarkkohan jäi lopulta pois, mutta Miika Takala tuli matkaseuraksi.

Hieman kaksijakoiset fiilikset oli matkaan lähtiessä kun viimeistelytreenissä keskiviikkona etureisi leikkasi kiinni. Avausvedoissa jalkaa sitten alkoi raastaa ja hieman epävarmoin miettein joutui starttiin mennä.

Sää oli tuulinen ja n. +20 astetta. Kisa lähti liikkeelle ja alku oli yhtä vauhtileikittelyä: takasuora hölkättiin vastatuuleen ja etusuora juostiin kovaa. Ensimmäinen tonni kolmen minuutin yli, sitten hieman alle ja kolmas siihen kolmen nurkille. Jalka vaivasi joka askeleella. 3000m sujui ajassa 9.03. Porukka repesi pariin ryhmään ja jäimme puskemaan jälkimmäiseen ryhmään. 5000m ontuen 15.12 ja tiesin siinä vaiheessa että ei tästä mitään tule. Mietin joka kierros vain ja ainoastaan milloin hyppään sivuun. Näin Miikan keskeyttäneen jossain vaiheessa ja loikoilevan mukavan leppoisasti radan sivulla – se ei ainakaan hommaa helpottanut yhtään. Pistin hölkkävaihdetta silmään ja valmistin itseäni uran ensimmäiseen keskeytykseen (muusta kuin jänishommista johtuen). En pystynyt ja läiskin maaliin. Siitä sitten jalka pakettiin ja kivuliaasti nilkuttaen kulahtaneeseen kiinalaiseen. Onnistunut keikka. Ei uskoisi että viivalla oli samat miehet kuin vuotta aiemmin menestyksekkäästi Pohjoismaiden mestaruuskympillä ravanneet ukot.

Pääsipähän ensimmäiseen bundesliigamatsiin. HSV-Wolfsburg.IMG_0105

SM-maastot

DNS. Jalka ei hääviltä tuntunut ja ei viitsinyt riskeerata mitään. Kisaturistina tuli oltua ensimmäistä kertaa SM-kisoissa sitten 2003 Kalevan Kisojen. Alla muutamia otoksia hiihtostadionin Sikakatsomosta otettuna:

Maantiemies Manninen palkittiin parhaana suomalaisena pitkällä matkalla. Syytä onkin muikeuteen,

Maantiemies Manninen palkittiin parhaan suomalaisen SM-pronssilla 12km matkalla. Syytä onkin muikeuteen,

N 6km

N 6km

M 4km kärkeä kiihdytyksen jälkeen.

M 4km kärki alkukiihdytyksen jälkeen.

Hannu rullaili kympin sakkiin. Espoon Borza vaanii taustalla.

Hannu rullaili kympin sakkiin. Espoon Borza vaanii hymyillen taustalla.

Viikin Viitonen

Paluu viivalle tapahtui hieman pehmeämmän kaavan kautta Viikissä ja Viikin Viitosella 18.5. Loppuviikosta jalka alkoi kestää jo kivutonta kevyttä juoksua ja hieman reippaampaa joten huoletta uskalsin startata Caritan jäniksenä. Hävettää myöntää, että Viikin seutu on aivan uutta aluetta omassa lenkkikartassa ja ei ihan heti uskoisi että muutaman kilometrin päässä keskustasta löytyy ehtaa maalaismaisemaa.SAMSUNG

Kisatoimisto aukesi noin tuntia ennen starttia ja oltiin yli-innokkaina ensimmäisenä paikalla tutustumassa maastoon ja kisakeskukseen. Porukkaa alkoi valua tasaiseen tahtiin ja ennakkohuhut osallistujaennätyksestä pitivät paikkansa kun 75 ravuria asettui viivalle Helsingin maatalousmuseon edustalle. Juoksussa erittäin leppoisa fiilis alusta alkaen.

Viitosen kisaraportti tällä kertaa videomuodossa pikakelauksella. 5km aika 20.41,9 ja jaettu (?) 30. sija Caritan kanssa. Ja kyllä. Heittäydyin maaliviivalla edelle, mutta maalikamera ei näköjään tunnistanut sitä…

Tästä homma jatkuu toivottavasti taas parempaan päin. Radalle tullaan sitten kun jalat ovat kunnossa ja äijä on vireessä – toivottavasti viimeistään juhannuksena!

SAMSUNG

Kohti kevättä

Pitkään aikaan ei ole miehestä mitään kuulunut. Ei ole paljoa puhuttavaa ollutkaan. Nyt lupaan taas tsempata.

Tammikuun jälkeen ei ole oikein mikään juoksuun tuntuva ole oikein sujunut. Yksittäiset treenit ovat liikahtaneet hyvinkin, mutta kokonaispaketti ja määrät ovat jääneet kulahtaneeksi. Tekisi mieli piestä suutansa forrestgaymäiseen tapaan, mutta koska meikäläinen palkittiin viime kauden päätteeksi HKV:n esimerkillisimpänä urheilijana on pahempi pieksentä jätettävä muualle. Blogiin sattuu kuitenkin silloin tällöin eksymään joitain lupaavia alle 30-vuotiaita juniorisarjalaisia. Forrest G:stä tuli vielä mieleen, että käykääpähän äänestämässä äijä Fisherman’s Friendin skabaan Saksaan täältä, että saadaan viivalle oikeitakin juoksijoita.

Gran Canarian puolimaratonin jälkeen tapahtui totaalinen leviäminen, joka vihdoin viimein tuntuu talttuvan. Tuntuu että aina tämä tammi-maaliskuu on erittäin hankala jakso treenaamiselle ja terveenä pysymiselle. Ensin vaivasi pakara, sitten oksennettiin urakalla, sen jälkeen reistasivat poskiontelot, nilkka ja viimeisimpänä toissa viikolla jonkin sortin viikon influenssa 39 asteen kuumeineen. Tämmöisissä lämpötiloissa ei ole tullut käytyä vuosikymmeniin, mutta olipahan jotain mikä lämmitti kun ulkona oli saman verran pakkasta. Viimeinen kokonainen viikko on ollut sitten hyvää treeniä ja mielenkiintoista on huomata kuinka siinäkin ajassa voi kunto nousta. Ja onhan sen noustavakin, koska viikon päästä pitäisi jälleen kisakenkiä viritellä jalkaan Prahan puolimaratonin merkeissä.

Ilmoittautuessani Prahaan pari kuukautta sitten toiveet olivat korkealla. Enää ei ole. Kautta on paljon jäljellä ja niin päin pois. Praha nautiskellaan läpi, siitä jatketaan yhdeksän vuoden tauon jälkeen Runner’s High Hattrickin joukkueella legendaariseen Karhu-viestiin ja sen jälkeen ilmoittautuminen myös SM-puolikkaalle on vetämässä. 27.4. ollaan sitten järjestelypuolella Helsinki Central Park 10k & 5k:n merkeissä Paloheinässä – kunhan vain lumet saadaan sieltä föönattua pois siihen mennessä. Joten huhtikuiset viikonloput menevät mukavasti kisojen merkeissä.

SAMSUNG

Vielä on matkaa estetreenien alkuun Eläintarhassa.

Edellinen ja ainoa Karhu-viestini vuonna 2004 oli mielenkiintoinen kokemus ja miehekkään kovatasoinen. HKV:n “dream team” oli kasattu lupaavista juniorimailereista Lahtio-Virtanen-Nummela sekä kokeneista kehäraakeista Talasjoki-Wannas, lakisääteisestä suunnistajasta (Alpo Kuusisto) ja yhdestä saksalaisesta kuntohölkkääjästä Carsten Schlangenista. Tämän possen esiintyminen riitti tuolloin kolmanteen sijaan ruotsalaisen Enhörna IF:n voittaessa ennen Turun Urheiluliittoa. Skaba on tähän mennessä 2000-luvun Karhun kovatasoisin ja pelottavasti ennustan että tuota titteliä ei seuraavaan 87 vuoteen tulla valitettavasti ottamaan pois.

Itse juoksin pehmopoikien kuuden kilometrin kakkososuutta Olli Toivolaa jahdaten, mutta erityisesti ensimmäisellä ja viimeisellä osuudella kävi semmoinen kuhina kovia nimimiehiä joiden kanssa nykyiset juoksijat ja Kenian värväykset olisivat helisemässä niin radalla kuin sen ulkopuolellakin: Jukka Keskisalo, Tuomo Lehtinen, Mårten Boström, Yrjö Pesonen, Mikko Virta, Mikael Talasjoki, Simo Wannas, Pasi Mattila, Petteri Muukkonen, Teppo Syrjälä, Turo Inkiläinen ja kirsikkana kermakakun päällä Juha Hellsten. Siinä kyllä asfaltti paloi kovemmin kuin vilkkaana rekkarallipäivänä Vaalimaan rajalla. Saa nähdä millaista rallattelua tänä vuonna on luvassa.

Ja hyvät pääsiäiset!

Leiri lähestyy loppuhuipennusta

IMG_3164

Maspalomasin dyynit ovat vaihtuneet Las Palmasin hieman urbaanisempaan ympäristöön. Näin vaihtui myös allasbaarin ailahteleva nettiyhteys viriiliin vanhaan kunnon kaapeliin ja on taas ihmisten tavoitettavissa. Las Palmasissa viimeistellään iskukyky Ossi Hakulisen kanssa sunnuntain Gran Canarian maratonin puolikkaaseen ja kymppiin.

IMG_3217

Neljä päivää aikaa Gran Canarian puolimaratoniin ja leiri on toistaiseksi sujunut ilman isompia yllätyksiä. Liika kilometrien nieleskely ja laskeskelu on jätetty väliin ja keskitytty siihen että olo on freesi, kun on aika juosta kovaa. Homma on tuntunut toimivan ja treenit ovat parantuneet koko ajan. Menee sunnuntaina kuinka perseelleen tahansa, niin mitään en treenien osalta muuttaisi. Erityisenä helmenä on nostettava esille kevyesti kulkenut uran pisin (jos SM-maraa ei lasketa) 38 km trail run -lenkki 450 m korkeuserolla neljän puolen keskivauhdilla.

Maspalomas oli muuten entisensä. Tosin suomalaisia tuntui olevan enemmän kuin viime vuonna. Myös juoksupuisto Parque Sur oli turvollaan suomalaisia menijöitä. Gran Canaria on taas in. Ja miksei olisi: tasaista lämpöä ja sateetonta säätä. Tuuli hieman haittaa iltapäivisin, mutta hyvä että jotain vastusta on, ettei päästetä liian helpolla.

Paljon maanmiehiä oli eksynyt myös Maspalomasin tämän vuotiseen futisturnaukseen. Hieman inflaatiota on taannoisista kultaisista vuosista turnee kärsinyt, mutta hyviä jengejä mukana edelleen: Twente, FC Lausanne, Stromsgodset ja sokerina pohjalla HJK. Muistan reilu kymmenen vuotta sitten käyneeni Maspalomasin turnauksessa katselemassa sellaisia herkkupaloja kuin Rosenborg-Galatasaray ja NK Croatia Zagreb-PSV Eindhoven. Mukana mm. legendat Hakan Sukur, Robert Prosinecki, Georghe Hagi, Ruud van Nistelrooj, John Carew, Taffarel ja John Arne Riise.

Mikael Forssellin comeback HJK:n paitaan

Mikael Forssellin comeback HJK:n paidassa!

HJK:n ensimmäisessä ottelussa Hollannin sarjaa johtavaa Twenteä vastaan oli tuppautunut iso kasa sinivalkoista väestöä. Jopa iskelmäbaarimaisia, hieman nolahtavia “Hyvä Suomi!” -huutoja kuului. Peli oli varsin kelvollista, mutta hieman harjoitusottelun fiilis Twenteltä paistoi läpi. Myös HJK:n pelaajilta hieman terä puuttui ja paluun HJK-paitaan tehneen Mikael Forssellin ja toisen paluumuuttajan Teemu Tainion otteista paistoi vielä hienoinen talviterä. Mutta eiköhän se siitä sula. Erittäin hieno ja mielenkiintoinen kausi tulossa joka tapauksessa.

Toinen ottelu Stromsgodsetia vastaan olikin HJK:lta jo erittäin hyvää peliä. Ottelussa oli muutenkin hieman enemmän draivia, mutta yleisöä ei ollut enää kuin kourallinen. Olisikohan turistioppaat unohtaneet mainita “Suomen” pelaavan myös toisen ottelun? Ottelu päättyi HJK:n ansaittuun 1-0 -voittoon. Hyvä kausi tulossa. Toivottavasti Urheilulehden myyntitykit soittelevat hyvien lipputarjousten kanssa. Kompostikin tarvitsee täytettä!

Teemu Tainio

Teemu Tainio

Gran Canarian maraton, puolikas ja kymppi vedellään siis lauantaina. Jos jotain nettisivuista ymmärsin niin maratonin ja puolikkaan startti on klo 9 ja kympin klo 9.20. Kymppi myös tulee viimeiset seitsemän kilometriä samaan matkaa puolikkaan ja maratonin kanssa, joten hienoista ruuhkaa voi baanalla olla viimeisien kilometrien aikana. Kävin myös suunnistamassa reittiä läpi ja hyvin mielenkiintoinen pakkaus mukulakiveä, laattaa, kaakelia ja pitkää suoraa on luvassa. Tilauksessa on myös tuuleton ja sateeton keli.  Tästä voi tutustua mutu-tuntumalla vedettyyn lenkkiin Movescountissa.

Reitin ehdottomasti mielenkiintoisin pätkä tulee olemaan kapeahko Playa de Las Canteraksen rantakatu noin kymmenen kilometrin kohdalla. Jos joku on sunnuntaisin Las Palmasissa ollut niin silloin se suorastaan pursuaa turisteja. Mielenkiinnolla odottelen kuinka sangriankatkuiset auringonpalvojat saadaan suojaan verenhimoisilta maratoonareilta. Noin puoli kymmenen aikaan, kun toivottavasti itse kadulle saavun sunnuntaina, suurin osa on kuitenkin parantelemassa edellisen illan pardien auringonpistoksia, mutta eiköhän maratoonareiden toisella kierroksella mielenkiintoisia yhteentörmäyksiä tule tapahtumaan.

Huomenna vielä hieman reippaampaa treeniä Parque Romanon 1000m hiekkakaukalossa ja sitten palautellaan ja tankataan. Omia juomia ei skabassa sallita ja varikkotiimiä ei tällä kertaa ole käytettävissä, joten on jätettävä Extriimit nurkkaan, testattava niiden kilpailukäyttäytymistä myöhemmin ja mentävä vedellä ja kahden geelin pysähdyksellä. Luotto on vahva siihen, että sunnuntaina irtoaa!

Alla vielä videoterveiset Playa de Las Canterakselta sekä paikallistelevision kooste Tacoronten kilpailusta. Vamos!

Kisaraportti: Tacoronte 9,5km

Maailmanloppua ei tullut, joten meno jatkuu. Carita päätti kuitenkin ottaa varman päälle, ja osallistui perjantaina paikalliseen maailmanlopun hyväntekeväisyyskisaan. Meikäläisen Fun Run –kiintiö tuli Japanissa täyteen, joten tyydyin katselemaan, kun jengi veti hupijuoksun hengessä pää punaisena raastaen Las Americaksen turistiraitteja ympäri. Kahdeksan euron osallistumismaksuun sisältyi Under Armourin teknisen juoksupaidan lisäksi myös koko porukalle paellat maalintulon jälkeen. Myös huoltojoukot saivat osallistua, joten keskityin tankkaukseen.

Maailmanlopun funrunnerit vetivät kuin viimeistä päivää.

Maailmanlopun funrunnerit vetivät kuin viimeistä päivää.

Kanarian yleisurheiluliiton sivujen kautta löysin Tacorontesta Pohjois-Teneriffalta Kanarian mestaruuspuolimaratonin ja 9,5 km kilpailun sunnuntaille. Hetken mietiskelin jo puolimaratonia treeninä, mutta päädyin 9,5 kilometriin. Onneksi näin, koska reitti ei ehkä mikään nautinnollisin olisi ollut puolikkaan juoksemiseen. Ilmoittautumisen sain hoidettua hieman kankeasti. Espanjalaiseen tapaan nettisivuja ei ollut, ja sähköposteista tai ilmoittautumiskaavakkeista ei ollut tietoakaan. Kilpailukutsussa vain muutama epämääräinen paikka ilmoittautumisille ja puhelinnumeroita pitkä liuta. Googlettamalla löysin yhden Los Cristianoksessa sijaitsevan paikan, mistä mahdollisesti voisi ilmoittautumista tiedustella. Paikka osoittautui paikalliseksi uimahalliksi, ja siellä ilmoittautumisia otti vastaan uimahallin vahtimestari Perhelääkäreiden Fiti. Numerot saatiin ja Tacorontessa, 80 kilometrin päässä, pitäisi olla klo 7.45 sunnuntaiaamuna hakemassa chippejä. Ainoaksi vaihtoehto ehtiä paikalle oli vuokrata naapuriostarin luotettavan näköiseltä huijarilta ruosteinen Renault Clio.

Herätys kello 5.30. Aamupalaksi Suomen eväitä: puuroa ja Northforcen Extremeä sekä perinteinen Red Bull virittämään kisafiilistä. Kuuden maissa sunnuntaiaamuna eivät paljoa lenkkeilijät Playa de las Americaksessa liiku. Poliiseja, örveltäviä futishuligaaneja,  Jersey Shoresta karanneita makkarankuoreen itsensä survoneita brittiteinejä sekä aamun ensimmäistä bussia Santa Cruziin odottavia paikallisia bilehileitä sen sijaan löytyy sitäkin enemmänkin. Juoksukuteissa voi tälläisessa ympäristössä tulla helpostikin orpo olo, mutta onneksi Rellu starttasi ja matkaan päästiin. Tacoronte löytyi ja oltiinkin ensimmäisenä paikalla. Fitin neuvoma ”tuntia ennen kisapaikalle” –ohje ei paljoa espanjalaisiin päde. Kyläkisan meno, mutta silti palkintorahoja tarjolla yli 3500 euroa. Vähitellen jengiä alkoi saapua ja sponssien kojut ja palkintokorokkeet pystiriveineen saatiin paikalleen. Sää oli optimaalisen mukava. Noin +15 astetta ja lämpenemään päin, mutta silti paikalliset tulivat kisapaikalle naamallaan hengityksenlämmittimet ja kaulurit kuin olisivat olleet Pirkkolan Talvijuoksusarjaan suuntaamassa.

Kisan suurin tähti oli ehdottomasti Martin Fiz. Koko Tacoronten puolikkaan markkinointi oli rakennettu Fizin ympärille. Fiz, nykyään siis jo 49-vuotias, oli aikanaan maailman ykkösmaratoonari. Euroopan mestaruus 1994 Helsingissä ja maailmanmestaruus 1995 Göteborgissa. Fiz oli myös yksi henkilökohtaisista idoleista. Vuonna 1994 olimme katselemassa Helsingissä EM-maratonia. Minna tietenkin nykäisi Fizin heittämän Gatorade-juomapullon 35 kilometrin juoma-asemalta. Itse sain tyytyä jonkun kulahtaneen irkkumaratoonarin Guinnessin katkuiseen puteliin. Ties vaikka Hellsteniltä olisi tippunut.

Martin Fizin pullo Helsingin EM-kilpailuista vuodelta 1994. Löytyy vieläkin Minnan arkistoista.

Martin Fizin pullo Helsingin EM-kilpailuista vuodelta 1994. Löytyy vieläkin Minnan arkistoista.

Toisen kerran Fiz tarjoili karvasta kalkkia Göteborgin MM-kisoissa. Oltiin Minnan kanssa käyneet pistämässä voittajavedot sisään (tuolloin ei ikärajoja vielä tunnettu, joten oli ihan normaalia, että kymmenenvuotiaat kävivät Ärrällä ujuttamassa vetoja sisään. Oi niitä aikoja!). Itse veikkasin Dionicio Ceronia, tuota meksikolaista maratonkonetta, ja Minna luotti ”pullonhenkeensä” Martin Fiziin. Ja tietenkin kisa muodostuikin niin että Ceron ja Fiz tiputtivat muut matkasta ja alkoi armoton kissa-hiiri –leikki ympäri Göteborgin katuja. Fiz karkasi hieman ja muistan kuinka vielä elättelin toiveita, että Ceronin massiivisten hologrammisten aurinkolasien takaa löytyisi vielä pilkettä pienestä extravoimasta. Turhaan. Mara oli jälleen parempi ja Minna sijoitti voittorahansa korvien rei’ittämiseen. Ceronin hopea ei lämmittänyt, mutta puolustukseksi on myönnettävä, että on sitä joskus Wannastakin tullut Kalevan Kisoissa tipattua mestariksi.

Kilpailujuliste Mestari Fizin nimmarilla höystettynä.

Kilpailujuliste Mestari Fizin nimmarilla höystettynä.

Tacoronten kylä sijaitsee parikymmentä kilometriä länteen Santa Cruzista noin 600-800 metrin korkeudessa, joten mäkinen kisa oli tiedossa. Reitistä ei muuten ollut mitään havaintoa, vain lähtöpaikka oli tiedossa. Verryttelykin oli pakko tehdä hillittömään vuorenrinteeseen. Puolimaraton starttasi klo 8.30 ja meidän lähtö oli 15 minuuttia myöhemmin. Puolikkaan juoksijat juoksivat alkuun pienen lenkin, jonka jälkeen he suuntasivat samalle baanalle kuin meidän 9,5 km kilpailu. Järjestäjien laskut olivat menneet hieman sekaisin kun puolikkaan kärkiukot tulivatkin jo suoraan reitillemme juuri ennen meidän aiottua lähtölaukausta, joten starttia saatiin odottaa yli viisi minuuttia kun sopivaa rakoa tunkea meidät reitille kytättiin. Vihdoin meidätkin saatiin matkaan ja ujutettua puolikkaan menijöiden sekaan. Onneksi laitoin Suunnon Ambitin GPS:n päälle, koska kilometritolppia ei ollut ja vauhtia railakkaaseen ylämäkeen oli vaikea arvioida. Pikaisesti tajusinkin pelin hengen. Menomatka ylämäkeä puolikkaan menijöiden seassa pujotellen ja takaisin alamäkeen sama reitti rullaillen kaikkia menijöitä vastaan pujotellen. Onneksi viikon aikana oli tullut jonkin verran ylämäkeä juostua, joten jalat eivät ihan könttiin vetäneet noususta huolimatta. Päätin passailla porukan mukana – enkä ehdoin tahdoin kiristellä vauhtia ennen kuin alamäet alkaisivat. Pääjoukko muodostuikin noin viiden hengen kokoiseksi. Meikäläinen ja paikallinen menijä Samuel Sanchez vedimme letkaa ja muut seurasivat. Ambit takoi 3.35-3.40 tonneja tauluun eli leppoisaa kiipeämistä. Kääntöpaikka tuli ja alkoi rallatus takaisin päin. Mielenkiintoiseksi takaisin tulon teki se, että vedettiin suoraan vastapalloon muita juoksijoita samaa tien puolta. Muutaman vaarallisen väistön jälkeen päätin ottaa aivan vasemman reunan tötsien ja autotien puolelta, jolloin juokseminen helpponi hieman. Tällöin myös kääntöpaikalle suunnanneet juoksijat näkivät meidät paremmin ja osasivat hieman väistelläkin. Jossain vaiheessa saimme vielä poliisimoottoripyöränkin vierellemme ulisemaan.

9,5 km kärkiryhmä.(deporsiete.com)

9,5 km kärkiryhmä.(deporsiete.com)

Heti ensimmäiseen alamäkeen pistimme Sanchezin kanssa vauhtia lisää. Muut jäivät saman tien. Jalat eivät pitkän kiipeämisen jälkeen ihan herkimmin reagoineet alamäkeen. Hieman huolestuttikin oliko vauhdin lisäys ollut liian raju, mutta enää ei voinut perääntyä. Rinta rinnan vedettiin Teneriffan oman pojan kanssa pitkän pätkää. Sanchezilla oli myös oma valmentaja polkupyörän kanssa kartturina takanamme ja sieltä satoi ohjetta jatkuvalla syötöllä. Kumpikaan ei näyttänyt helpolla luovuttavan. Jalat huusivat kovasta takomisesta, mutta silti vauhtia riitti. Puolimaratonin kilometritolpista tiesin paljonko matkaa oli jäljellä. Olimme parkkeeranneet Rellun rotiskon noin 500 metrin päähän maalista. Päätin, että jos sinne asti Sanchezin kanssa pysyn, niin kilpailua en enää häviä. Ilokseni Clioa ei ollut vielä hinattu romuttamolle, ja saavuttuamme sen klommoisen hanurin kohdalle päätin iskeä. Sanchezilla ei ollut enää pateja vastata ja viimeisen 200m jyrkkään alamäkeen sain rennosti tykitellä menemään. 30.01 oli voittoaika ja todellinen matka varmasti noin 9,3 km. Takaisin päin tultiin kolme minuuttia (!) kovempaa kuin menomatka ja nousua kääntöpaikalle 90 metriä. Tässä Movescountista tietoja kisasta.

Carita oli kanssa mukana juoksemassa. Hänellä oli ajatuksena vain hölkkäillä reitti läpi, mutta innostui kuitenkin kisaamaan ja nappasi naisten sarjan kolmannen sijan. Bonuksena myös ensimmäinen virallinen kilpailustartti akilleksien leikkailuiden jälkeen!

Tästä tuloksiin!

Puolimaratonin voittoon juoksi ranskalainen Sebastian Beltran ajalla 1:09:31. Martin Fiz oli kilpailussa kolmas. 49-vuotiaana aika 1:12:18 noinkin raa’alla reitillä on varsin kunnioitettava saavutus. Sain myös mahdollisuuden tavata Fiz kisan jälkeen. Espanja ei kuitenkaan taipunut niin paljoa että olisin pystynyt karhuta menetettyjä vedonlyöntimarkkoja takaisin, mutta äijä vaikutti hyvin ilahtuneelta kun mainitsin tulevani Helsingistä. Ja täytyihän sitä julisteeseen nimmari pyytää.

Martin Fizin kanssa kisan jälkeen.

Martin Fizin kanssa kisan jälkeen.

Palkintoja tulikin sitten rahdattua hotellille hieman reippaammin: voittorahaa kokonaiset 100 euroa, paikallinen viinipullo, Physiorelaxin hierontaöljyä sekä pysti. Kuten maailmanlopun kisassakin, myös osallistumismaksulla (10€) sai täyttä vastinetta rahoille: ruokapussi, t-paitaa, tarjoiluja ja hieronta. Päälle vielä Northforcen Endurance –pirtelö ja uintia merivesiuima-altaassa niin yllättävän vähillä jumeilla kisasta selvittiin. Seuraavana päivänä jouluaaton kunniaksi 30,5 kilometriä rennon letkeää hölkkää.

2012-12-23 11.17.399
2012-12-23 11.22.177
Tänään yksi kovempi treeni vielä edessä ja huomenna vaihtuu saari vanhaan tuttuun Gran Canariaan. Paikalla kuulemma iso kasa suomalaisjuoksijoita tänä vuonna. Alkaa Kanaria olla taas in.

2012-12-23 10.34.47

Palauttelua meressä.

Palauttelua meressä.

Kolme päivää leireilyä takana

Kolme päivää takana leireilyä. Katsellessa kuvia pahenevasta talvesta Suomessa, on pakko kehuskella että hyvältä tuntuu olla jälleen takaisin Kanarialla. Vaikka sanoin viime vuodenvaihteen leirin jälkeen, että Kanarialle en enää tule, niin täällähän sitä ollaan. Tosin Teneriffalla ensimmäistä kertaa.

Ja kapteenille läpy-läpy. Taustalla Gomera.

Ja kapteenille läpy-läpy. Taustalla Gomera.

Saari vaihtui viime vuodesta, mutta meno pysyy samana: jo toisena yönä heräsin aamukolmelta lähikuppilasta raikaavaan Suomi-karaokeen. Korvatulpatkin unohtuivat kotiin, kuten myös juoksushortseja lukuun ottamatta muu shortsiosasto. Nykymuoti speedoineen tuntuu menneen kylillä jälleen tosin siihen suuntaan että mitä lyhyempi lahje niin sen parempi, joten ei huoletta voi juoksushortseilla painaa menemään.

Vaikka tavaraa unohtuikin, niin mukaan matkalaukkuun tulivat kuitenkin Northforcen urheilu- ja palautumisjuomat, jotka nesteyttävät meikäläisen leirin. Erittäin laadukasta suomalaista osaamista, ja varmasti tulemme kuulemaan tuotteista vielä maailmanlaajuisestikin. Tälläkin hetkellä jo esimerkiksi Niclas Sandells ja useat SM-liigajoukkueet luottavat Northforceen, ja ensi kesän Runner’s Twilightkin juostaan Northforcen voimalla, joten hyvillä ja luottavaisin mielin tulen tuotteita lipittelemään viikkojen kuluessa. Oma ehdoton suosikkini on suolainen Extreme, jonka uskon kuumissa olosuhteissa auttavan suorituskyvyn ylläpitoon ja boostasivat myös leirin ensimmäisen kovemman treenin. Mielenkiinnolla odotan myös muiden tuotteiden (Endurance, Universal tai Strength) testausta.

Northforcen pojat matkalaukussa Teneriffalle: Extreme, Strength, Universal ja Endurance.

Northforcen pojat matkalaukussa Teneriffalle: Extreme, Strength, Universal ja Endurance.

Viime vuonna Saavalaisen peesissä tuli ahnehdittua alkuun liikaakin kilometrejä, joka kostautui akillesvaivoina. Tänä vuonna yritän olla selvästi varovaisempi, keskittyä koviin harjoituksiin ja unohtaa kilometrien laskeskelun ja nieleskelyn. Näillä eväillä pitäisi Gran Canarian puolimaratonin viivalle selviytyä 20. tammikuuta. Mukana on mm. myös Jose Carlos Hernandez, Kanarian oma poika ja Espanjan olympiamaratoonari, joten kunnon skaba on luvassa eikä mitään Gran Turismoa. Hernandez on luvannut lähteä metsästämään Pablo Villalobosin reittiennätystä ja alittaa 1.03. Itselle riittää hieman vähempikin, mutta toivomuksissa olisi tietysti ennätyksen hivuttaminen uusille luvuille.

Playa de las Americaksen kenttä

Playa de las Americaksen kenttä

Muutaman lenkin perusteella Playa de las Americasin lenkkimaastot eivät päätä huimaa. 1,5 km hiekkatietä löytyy nurkan takaa ja yleisurheilukenttä on parasta A-luokkaa, joten eiköhän näillä eväillä selvitä puolitoista viikkoa ennen Maspalomasiin siirtymistä. Ensimmäiselle päivälle yhteensä kevyttä 25 kilometriä ja tiistaina illalla erinomaisella fiiliksellä liikahtanut rennon letkeä 10x1600m radalla. Neljäkymmentä kierrosta radalla voi kuulostaa pahalta, mutta kun olosuhteet ovat kuin Mt. Sac Relaysissä Kaliforniassa huhtikuisena iltana niin kieppejä voisi jyrätä vaikka loputtomiin.

Espanjan kentillä vallitsee myös tunnelma, mitä ei enää Suomessa valitettavasti näe. Junnut treenaavat tosissaan ja innoissaan (ei kaikki pelaa –pelleilyä), radalla juoksevat futisjengit antavat mielellään tietä ja ”venga venga” –huudot jeesaavat kummasti kun 30 kierrosta matkaa on taitettuna. Loppuverryttelyssä yksi paikallinen patu tuli kyselemään olenko ”Olympic”, jonka jälkeen hän innostui suu vaahdossa selittämään sujuvalla spangliksella kuinka hän vuosia yritti neljän minuutin alitusta 1500 metrillä. Viimein ”veintiséis year ago” hän siinä onnistui: ”tres fiftyeight”.

Tarinoita, tarinoita. Sen takiahan tätä tehdään, että on jotain mitä vanhana parruna muistella.

Tänään kolmas päivä meni palautellessa. Aamun 12 km kevyttä sai riittää päivän anniksi ja loppupäivä meni vuoristoilmaa haistellen. Espanjan korkeimman vuoren Teiden juurella, n. 2200 metrissä, löytyisi hyviä treenipaikkoja vuoristoleireilyäkin silmällä pitäen. Ehkä ensi vuonna. Majoitus vain pitäisi jostain löytää…