Kalkkia, Kellotusta ja Kalkkunaa

Torstaina järjestettiin Runner’s High:n Kalkkunaravi (Turkey Trot) Pirkkolassa. Tällä kertaa ei itse tarvinnut vetäistä lenkkareita jalkaan, vaan hikoiltua tuli järjestäjän toimessa. Vaikka kokemusta on juoksijana useammista sadoista starteista parinkymmenen vuoden ajalta, järjestäjän hommat ovat kohtalaisen uusi aluevaltaus. 46 juoksijaa yhdessä startissa voi kuulostaa vähäiseltä, mutta kun päälle lyödään marraskuinen pimeys, kohmeat sormet ja epäonnistumisen pelko saa se kokeneemmankin kellosormen tutisemaan. Lisäksi matkan lyhyys loi myös muutamia meheviä kiriporukoita ja 11.30-12.30 välille mahtuikin reilut puolet osallistujista. Mikään ei kuitenkaan kyrsi juoksijaa, ja toivottavasti myös järjestäjiäkään, enempää kuin se jos jollekin juoksijalle ei aikaa saada, joten paineet kellotuksessa ovat kovat. Paineet ja kasvaneet osallistujamäärät ovat tuoneet myös viime vuosina Suomen juoksumarkkinoille ajanottoon erikoistuneita yrityksiä, jotka tätä painetta ottavat järjestäjiltä pois. Tosin Runner’s High:n Talvijuoksusarja tulee toistaiseksi pysymään erossa näistä hienouksista ja jatkossakin mennään vanhojen hyvien aikojen malliin vapisevin sormin sekkarit ja hirttosilmukat kaulassa. Tällä kertaa käytimme jo osittain uutta teknologiaa Tuomo Salosen (blogi: espoonborza.blogspot.com) nauhoittaessa iPhoneensa juoksijoiden maalintulonumerojärjestystä ja muuta painokelvotonta materiaalia joten nauhoja emme voi kuitenkaan julkaista.

Lisäksi eilinen oli erittäin tärkeä opetus, että kaikkeen juoksutapahtumajärjestämiseenkin on laadittava kunnon riskianalyysit mitään huomioitta jättämättä. Kuka olisi voinut aavistaa että kalkkikone hyytyy 1500 metrin kohdalla, kun puolet matkasta on vielä kalkitsematta? (Välihuomio: Olin tuolloin muuten vielä hyvässä 20 minuutin kierrosvauhdissa ja pahimmat ylämäet jo takana… ) Eilen tuo koneenhyytyminen ei haitannut niin pahasti, täytyi sikariportaankin vain liata kädet kerrankin ja levittää kalkkia käsipelillä epämääräisiin kasoihin. Vaikka maalissa näytinkin enemmän meksikolaiselta kokaiinikartellin pomolta, niin kierroksen ehdin helposti vetämään kuitenkin ennen Kalkkunaravin lähtöä.  Mutta mitä jos matka olisikin ollut 10km tai puolikas, aikaa starttiin 40 minuuttia ja merkkaus vain kalkkikoneen varassa? Siinä olisi alkanut Nummelan pojalla puntti tutista aavistuksen enemmän…

Mutta kaikesta huolimatta kaikki sujui loppuen lopuksi erinomaisesti, kukaan ei eksynyt tai jäänyt ilman loppuaikaa tai urheilujuomia ja Virtasen metsästämä arvontakalkkunakin löysi perille Keskuspuiston halki Sanna Kullbergin pakastimeen. Jälleen kerran arvostus kaikkia juoksutapahtumien järjestäjiä ja toimitsijoita kohtaan kasvoi selvästi. Ei ole todellakaan mitään helppoa hommaa, mutta päivän päätteeksi se on myös erittäin palkitsevaa katsella maaliin tulleita kaikkensa antaneita juoksijoita ja huomata että on itse ollut osatekijänä mukana tuossa fiiliksessä. Kaikki tämä on loistavaa oppia tulevaisuutta ja mahdollisesti isompien juoksutapahtumien organisointia varten. Koska lähtökohta järjestämisessähän pitää olla se, että olkoon tapahtuma sitten 46 juoksijan Kalkkunaravi tai 6000 juoksijan Midnight Run, kaikki pitää tehdä juoksijoiden ehdolla ja jos juoksija on pettynyt kotiin raahautuessaan niin se johtuu ainoastaan siitä että itse kilpailussa ei jalka ole odotettuun tahtiin liikkunut.

Eilen illalla olo oli yhtä palkitseva kuin jos olisin itse ollut viivalla ravaamassa, vaikka en koko päivänä metriäkään juoksuaskelta ilman kalkkikonetta ottanut.

-Aki

Advertisements

Veemäinen Viikko

Mennyt viikko oli erittäin veemäinen, vaihteleva. Ohjelmaa riitti sopivasti ja sitä oli tarpeeksi. Juoksua tuli viikossa 165km eli enemmän kuin kertaakaan tänä vuonna. Tosin suurin osa siitä oli leppoisaa jolkottelua hyvässä seurassa, mutta mahtui ohjelmaan mukaan myös Hakunilan Aktia Cupin 5km lauantaina ja hyvä 30x200m setti keskiviikkona. Viikon kruununa oli sunnuntaina ennätyspituuttaan kutitteleva 33km lenkki ulkomaalaisseurassa. Ja pitkästä aikaa pääsikin virkistämään jälleen englannin taitoja kun mukana matkaa taittoivat australialaisbrittiläinen Brickhill-Jones ja turkulaisjoensuulainen Lehtinen-Jonas. Aktia Cupista sen sijaan ei paljoa millään kielellä kerrottavaa jäänyt. Tavoitteena oli legendaarisen Ogelin taksikuskin Niko Makkosen yhtä legendaarinen reittiennätys 15.15, mutta se tyrehtyi rajuun alkuvauhtiin (5.45 ensimmäinen 2km) sekä miehekkääseen vastatuuleen takaisin päin tullessa. Loppu tulikin sitten perse asfalttia viiltäen ja maaliin raahauduttiin ajassa 15.34.

Muu ohjelma pyörikin sitten firman sekä erilaisten seminaarien ja kouluhommien ohessa. Jos joku ei vielä tiedä niin olen osallisena mukana uudennahkeassa helsinkiläisessä juoksuvalmennukseen ja -tapahtumiin keskittyvässä yhtiössä Runner’s High sekä opiskelen Haaga-Heliassa matkailun liikkeenjohtoa ensimmäistä vuottani. Aiempia opiskeluja minulla on takana Yhdysvalloista ja taskussa BSBA-tutkinnot markkinoinnista ja kansainvälisestä kaupasta Missouri Southern State Universitystä. Matkailu harrastuksena ja liiketoimintana myös on aina kiinnostanut joten siitä syystä päätin täydentää opintojani Haaga-Heliassa.

Yhtiömme juoksukouluja tuli vedettyä pariin otteeseen alkuviikosta. Maanantai-iltana vauhdikas 2000 metrin vetotreeni Pirkkolassa Eliittiryhmän kanssa ja tiistaina erittäin motivoituneen ja loistavan Eläintarhan ryhmän vetohommissa. Muutakin rankkaa duunia tuli raadettua, esimerkiksi firman pikkujoulukutsut tuli postitettua. Itseäkin tuli valmennettua parin tapahtuman verran: keskiviikkona osallistuin mielenkiintoiseen Heebon ja Haaga-Helian rekrytointiseminaariin ja torstaina Vuoden Veemäisimpään Yrittäjätapahtumaan Otaniemessä.

Veemäisimmässä tapahtumassa pureuduttiin aiheeseen “Onko positiivisuus peestä ja optimismi ongelma?” Mukana tapahtumassa olivat mm. Sedu Koskinen, Diili-voittaja Antti Seppinen, Jone Nikula, Jyri Järvihaavistö Elisalta sekä vanha tuttu yleisurheilukentiltä Jyri Linden. Lindenhän oli mukana raahaamassa Al Gore Jyväskylän Nordic Business Forumiin tänä syksynä, ja ensi vuonna paikalle suhaa pääesiintyjäksi sir Richard Branson – Järvenpään Jarkon vanhempi velipoika. Eli erittäin mielenkiintoista settiä luvassa jälleen syksyllä. Tilaisuuden loputtua namusetä Sedu houkutteli meidät Namulla bussiinsa ja kuskasi meidät uuteen kuppilaansa.

Jos ei tuossa ollut vielä pönötystä tarpeeksi niin tänään käydään pokkaamassa jälleen kerran Suomen ykkösseuralle Helsingin Kisa-Veikoille ojennettava Kalevan Malja. Meikäläiselle tilaisuus tosin on ensimmäinen, vaikka olenkin ollut mukana voittamassa pystiä jo viisi kertaa aiemminkin. Aina ennen on kutsu Jenkkeihin käynyt hyvissä ajoin eikä Poikaa olla vielä päästy saunottamaan.

Pysykäähän kanavalla,

Aki