Leirin loppuyhteenveto

Kolmen viikon leireilyt ovat nyt leireilty ja Gran Canarian hiekkadyynit vaihtuivat lumihankeen. Treenillisesti erinomaisen syksyn jälkeen leirille oli muutama tavoite: saada kolme viikkoa lisää ehjää treeniä pitävissä ja lämpimissä olosuhteissa sekä nähdä Frederikin keikka Iskelmä Baarissa. Kumpikaan tavoitteista ei toteutunut, kun Frederikkikin ehti livistää joulun ajaksi muihin maisemiin. Tosin lämpimäänhän on aina mukava päästä, mutta vain turistiksi ei meikäläistä Maspalomasin seudulle saisi missään muodossa lähtemään.

Ensimmäinen viikko oli varmasti laadullisesti ehkä yksi parhaista koskaan vetämistäni viikoista. 196 kilometriä parilla kovalla treenillä höystettynä ja jalat kokonaisuudessaan kuin uudet ja täynnä virtaa vielä sunnuntain pitkänkin lenkin jälkeen. Ainoata päänvaivaa alkoi tuoda loppuviikosta hieman jumittunut pohkeen/akilleksen seutu. Akilleksen kipuilut ovat meikäläiselle ollut toistaiseksi harvinaista “herkkua” joten sen puoleen olin jo alusta asti hieman huolissaan. Juoksija kyllä oppii tunnistamaan ja käsittelemään vanhat haavansa, mutta uuden alueen kipuilut lisäävät aina selvää huolestuneisuutta. Itse olen tullut johtopäätökseen, että akilleskipu on varmasti tarttuvaa sorttia, koska joulun aikana ja leirin ensimmäisellä viikolla tuli vietettyä sen verran aikaa kolmen akilleslenkkaajan Caritan, siskoni Minnan ja Saavalaisen Petrin kanssa. Lisäksi tuli aikaa vietettyä jonkin verran ikuisen jalkapuolen Tuomo Salosen, polvivaivaisen Tero Forsbergin ja muuten vain klesan Tapani Virtasen kanssa. Joten tartuntavaara on ollut loppuvuonna erittäin korkea ja niinhän se sitten tarttuikin.

6x1000m/3' Viimeinen veto. Pientä raastoilmettä jo havaittavissa.

Vammat ja ongelmat leireillä ovat aina pirun hieno juttu. Varsinkin leireillä, missä on paljon muita juoksijoita on erittäin nautinnollista katsoa muiden juoksijoiden lähtöä ja tuloa treeneistä kun itse ei pysty tekemään muuta kuin pyöritellä peukaloitaan ja pohtimaan koko juoksemisen järkevyyttä. Sitä kun juoksija kestää useamman viikon putkeen on leirin jälkeen varmasti vahvempi kuin kukaan niistä muista juoksijoista ketkä ovat treenamassa käyneet. Itse olen onneksi oppinut hieman maltillisemmaksi vuosien aikana, tosin leireillä maltillisuus on aina asteen verran vaikeampaa. Kerran muistan Italiassa lähteneeni ennätysviikkokilometrit mielessä sunnuntain pitkälle lenkille vaikka polvi oli niin kipeä ettei kävelemisestäkään tullut mitään. Kilometrin väänsin, mutta sitten oli pakko kääntyä takaisin ja kävellä hotellille nuolemaan haavoja. Tällä kertaa löin pelin poikki tuon ensimmäisen viikon jälkeen ja otin kolme päivää lepoa juoksusta. Tuon kolmen päivän jälkeen päätin, että loppuleirin ajan keskityn vain koviin treeneihin kolmen päivän välein ja välipäivinä teen tuntuman mukaan kevyttä hölkkää ja korvaavia harjoitteita (auringonottoa ja varpaiden uima-altaassa lilluttelua).

Roque Nublolla (korkeus 1800m)

Loppuaika mentiinkin tuon suunnitelman mukaan ja kovat treenit sujuivatkin loistokkaasti. Jalka tuntui koko ajan, mutta ei pahentunut mihinkään suuntaan. Viime lauantaina iski sitten flunssankin vielä mukaan matkaan, joten kiitettävää arvosanaa ei leirin onnistumiselle voi missään nimessä antaa. Kovien treenien sujuminen nostaa arvosanan kuitenkin leppoisaan seiskaan.

Auringonnousu Maspalomasissa

Tällä hetkellä ei ole mikään hätä päästä lenkille kun vilkaisee ulos kinoksiin. On aika pistää paikat kuntoon ja sen jälkeen miettiä kevään ja kesän tavoitteita eteenpäin. Hallikilpailuista en ole koskaan hirveämmin innostunut, mutta eiköhän niitäkin mahdollisuuksien mukaan käydä jossain vaiheessa juoksemassa. Päätavoite varmasti onkin olla täydessä terässä parissa Irlannin kilpailussa helmikuun alussa (5km maantie ja 6km maasto), josta ehtisi sitten vielä loistavasti SM-halleihin Tamperelle seuraavaksi viikonlopuksi.

On ollut myös aikaa mietiskellä kevään leirikuvioita. Tällä hetkellä en olisi lähdössä mihinkään vaan tyytyisin tähänkin asti loistavasti toimineeseen Hakuninmaan leirikeskuksen palveluihin, mutta pieni optio huhtikuiselle reissulle Jenkkeihin kilpailemaan on jätettävä jos huippukunto yllättääkin. Maagisia Stanfordin ja Mt. Sacin iltoja kun ei missään muualla päin maailmaa pääse kokemaan…

2 thoughts on “Leirin loppuyhteenveto

  1. Morjesta Aki!
    Noin käy helposti leirireissuilla.
    Juuri silloin, kun näyttää hyvältä ja olisi mahdolisuus tehdä duunia oikein kovasti, alkavat paikat ryppyillä.
    Onnittelen, että käytit järkeästi ja malttiasi, etkä juossut itseäsi pahemmin säpäleeksi.
    Huilaa keveillä jalat ensin kuntoon ja sitten vasta kovempi treenaus kotimaassa päälle.
    Tsemppiä talveesi! Ensi kesänä sitten enkat kaikilla päämatkoillasi!
    t. Matti Halmeaho

  2. Moro Matti,

    näinhän se juuri on. Ei näillä keleillä Suomessa reuhkoa kannata, kyllä sitä lumien sulattua ehtii..

    Mielenkiintoista nähdä kun ensimmäisen kerran viiteen vuoteen ei tarvitse kisakunnossa olla vielä huhtikuussa että miten se vaikuttaa kesän fiiliksiin. Jos kerrankin se uusi kuntopiikki tulisi jo vähän aiemmin kuin heinä-elokuun vaihteessa, kun aiemmin on kesäkuussa vielä ollut erittäin hankalaa kulkua.

    Aki

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s