Zürich 2014 -projekti käyntiin

Viime viikolla päätin aloittaa Zürich 2014 -projektin. Tähtäin on nyt siis asetettuna parin vuoden päähän EM-kilpailuihin. SM-maratonin jälkipöhinöissä päätin että ensi syksynä maratonia juostaan hieman isommissa ja nopeammissa ympyröissä eli todennäköisesti Frankfurtissa. Siellä pitäisi pystyä 2.20:n rajaa kutitella jos edes meinaa haaveilla EM-startista.

Strategia projektin onnistumiseen on selvä: treeniä lisää.

Treenin päätinkin aloittaa saman tien viime viikolla ja latasin taululle ennätykselliset 207 kilometriä. Aiempi ennätys oli viime vuoden joulukuun 205 km. Toisin kuin viime vuonna, tämän kertainen kilometrien mättäminen ei tuntunut oikeastaan missään. Ei tullut heikkoja hetkiä, ei väsähtämistä missään vaiheessa viikkoa ja jalat olivat vielä sunnuntainakin freesit. Nyt sitten loppukuu herkistellään, yritetään pitää yllä kevyttä marrasputkea (min. 25 min juoksua/päivä) ja isketään uudestaan määrien kimppuun joulukuun ensimmäisellä viikolla. Joulukuun 16. päivä suunta Teneriffalle pariksi viikoksi ja sieltä turistihelvetti Maspalomasiin pariksi jatkoviikoksi ja 20. tammikuuta Gran Canarian puolimaraton pitäisikin irrota sitten inhimillisiin lukemiin. Tällä kertaa mennään myös ilman Saavalaista, joten jalatkin todennäköisesti kestävät. Playa del Inglesin Iskelmä Baarin nettisivua selaillessa huomasin pettymyksekseni että missaamme Frederikin tänäkin vuonna ja Nykäsen Matti on juuri poistunut saarelta sinne saapuessamme…

Viikon treenit:

Ma 5.11. (32km): ap: PK- 20 km ip: PK- 12km

Ti 6.11. (26km): ap: Pk- 6km ip: Pk-kevyt 20 km

Ke 7.11. (32km): ap: VR + VK-kevyt 10km (avg 3.48/km) + VR ip: VR+ VK- 5km (avg 3.36/km) + VR

To 8.11. (28km): ap: PK-kevyt 10 km ip: PK-kevyt 18 km

Pe 9.11. (30km): ap: PK-20 km ip: PK-10km

La 10.11. (20km): VR + 10x 500m mäkeä (Pirkkola) + VR

Su 11.11. (39km): ap: PK-kevyt 32km ip: PK-kevyt 7 km

Yhteensä: 207 km

Mutta ennen Kanarian jortsuiluja syy pienimuotoiseen herkistelyyn keskellä vuoden parhaita treenisäitäkin on olemassa. Legendaarinen Chiba Ekiden eli maajoukkueiden välinen maratonviesti juostaan Tokion kainalossa Chibassa 23. marraskuuta. Valinta edustuspaitaan kutsui vahvoilla syksyn näytöillä ja tämän viikon aikana kaivetaankin esille sopiva herkkyystila ennen Japaniin lähtöä. Suomen maajoukkue (Järvenpää-Harjamäki-Utriainen-Nummela-Nummela-Tyni-Miettinen-Kangas) tulee olemaan kovassa puristuksissa, kun vilkuilee muiden maajoukkeiden rostereita. Olympiamitalisteista paikalla ravaavat ainakin USA:n väreissä Galen Rupp sekä Kenialla Priscah Jeptoo ja Thomas Longosiwa. Japani on tietenkin aina vahva, ja fanaattisen maratonnälkäisen kotiyleisön edessä varmasti mestaruuskannu himoittaisi. Kaiken kaikkiaan loistoreissu varmasti tulossa ja kunnon sushia onkin ollut ikävä. Japanilaisesta juoksukulttuurista ja Chiba Ekidenin ennakoista kiinnostuneiden kannattaakin laittaa seurantaan japanilaisen juoksemisen äänitorvi Japan Running News.

Kaivoin jälkiruuaksi esille myös valokuvan Simo Wannaksen perhealbumista heidän taannoisesta Chiban reissusta:

Advertisements