Stockholm Tunnel Run 2014

Once-in-a-life juoksutapahtumaksi mainostettu Tukholman Tunnelrun herätti mielenkiintoni heti kun sen bongasin muutama kuukausi sitten. Silloin juoksu oli jo käytännössä loppuunmyyty muutamia kärkiryhmän paikkoja lukuunottamatta. Lopulta ilmoittautuneita tulikin noin 43 000 ja samalla juoksusta muodostui Euroopan suurin kympin juoksu.

Oma tavoitteeni juoksuun oli hakea uudenlainen juoksukokemus,käynnistää treenikausi sekä seurailla järjestelyjen sujuvuutta. Lidingöloppetin organisaatio pyöritti Tunnelijuoksua, mutta puitteet olivat nyt aivan toisenlaiset kun maastopolut olivat vaihtuneet leveisiin asfalttipätkiin.

Pari viikkoa vaivanneet (lepäämisestä johtuvaa?) polvikivut ja flunssa olivat helpottamaan päin ja sain tehtyä yhden käynnistävän treenin keskiviikkona. Juoksentelin minuutin palautuksella 1 km – 1 km – 2 km – 1 km – 1 km siihen malliin että ajattelin hyvällä reitillä 32 minuutin alituksen olevan mahdollinen.

Lunta alkoi sopivasti tippua Helsingissä lähdön hetkellä ja ajoitus pienelle etelän reissulle ei ollut yhtään huonompi. Kone oli myöhässä tunnin verran ja lentoreittiä jouduttiin hieman muokkaamaan, mutta sopivasti ehdin vielä napata numeroni Drottninggatani Intersportista. Tukholmassa odotteli varsin kesäiseltä tuntuva parin asteen lämpötila ja ankean harmaa vesisade, joka pehmeään lumipatjaan verrattuna tuntui kuitenkin varsin piristävältä juoksijan ajatusmaailmaan.

IMG_0897

Aamulla heräilin muutaman neliön kokoisessa yksiössäni Ånedin Hostellin poijulla ja raahauduin jo Tukholman reissujen perinteeksi muodostuneelle McPuurolle Slussenille. Aamupala oli muutenkin hieman normaalista poikkeava kun puuron kyljessä menivät myös korvapuusti ja tuplaespresso. Konetta piti hieman käynnistellä ei niin virkeästi nukutun yön jälkeen. Slussenilta nappasin metron Stadionille ja majoittauduin Östermalms IP:lle. Päätin jäädä kauimpaan mahdollisimpaan tavarasäilöön noin kilometrin päähän kisapaikalta jotta säästäisin ruuhkissa.

Verryttelyn tein pikaisesti tekonurtsia kiertäen, heitin tavarat säilöön ja lähdin viuhahtamaan kohti lähtöpaikkaa kisa-asusteessa. Siellä piti olla 20 minuuttia ennen starttia ja oli parempi olla hyvissä ajoin ettei jumitu ruuhkan taakse. Viime hetkillä sujahdin sisään. Sieltä jatkettiin lähtöpaikalle rennosti kävellen jenkkifutareiden johdolla. 15 minuuttia seisoskelua lähtöviivalla ja sitten olikin jo lähdön aika.

IMG_0926
Ensimmäinen 300 metriä ulkona, jonka jälkeen sukellettiin tunneliin. Nopeasti kärkiporukka erottautui muista. Tiesin reitin vaihteluvuuden joten päätin panostaa koviin alamäkiin ja yrittäen ottaa rennosti ylämäet. Ensimmäinen tonni mentiin 2.49 tiukkaa alamäkirallattelua. Porukassa Ruotsin maajoukkuemiehet Daniel Lundgren, Lars Södergård, David Nilsson sekä viime vuonna Etiopiasta Ruotsiin rantautunut 18-vuotias Ebba Tulu Chala.

Toisella ylämäkitonnilla rauhoitin hieman tahtia ja väliaika 2 km:iin 6.02. Kolmen kilometrin väliaika 9.11. Yhtäkkiä huomasin taustalta kuuluvan tuttua askellusta kun Ruotsi-ottelussakin esteitä rullannut Napoleon Solomon tuli peesiin. Olin varma että Napoleon oli myöhästynyt startissa ja näin myös jannu kertoi juoksun jälkeen. Neljäs alamäkitonni hurahti taas alle kolmen minuutin ja 4 km väliaika oli 12.07 ja olo oli hyvin vahva. Sitten alkoi ylämäkiosuus kääntöpaikalle Mårten Boströmin ylläpitämän lumipisteen jälkeen. Kapkaupungin reitit tulivat mieleen kun kiivettiin kävelyvauhtia kohti puoltaväliä. Kärki oli nykäissyt noin puolen minuutin eron. Väliaika vitoseen 15.47 eli tonni 3.40. Sitten käännös ja rullausta alamäkeen pönkkäjaloilla. Kuudes kilsa rajua alamäkeä 2.48. Seuraavaa kilsaa ei jaksanut enää puskea. Kunto alkoi loppua. Kauan se olikin kestänyt. 7 km väliaika kiiveten 21.55. Vielä yksi pitkä alamäki jonka jälkeen lähti lopun tappava ylämäki. Viimeiset kilometrit n. 3.20 keskivauhtia ja loppuaika 31.53. Yksi reitin erikoisuuksista oli että maali oli ylempänän kuin lähtöpaikka. Tauon jälkeen juoksu sujui taas hurjilla tehoilla. Viimeinen 7 km yli 190 sykkeillä. Pakko olla erittäin tyytyväinen juoksuun.

IMG_0951
Tukholman Tunnelrun oli varmasti parhaiten järjestetty juoksutapahtuma missä olen ollut mukana. Reilut 40 000 juoksijaa upposivat mallikkaasti alueelle. Reitti oli rankkuudesta huolimatta erittäin juostava sekä tunnelmapisteet olivat huolellisesti suunniteltu. Saa nähdä pysyvätkö järjestäjät lupauksissa tapahtuman ainutlaatuisuudesta.

Ja onpahan nytten sitten myös päädytty Ruotsin lottolähetykseenkin. Tavasin numeron kolme illan arvontaan juoksun jälkeen ja sehän päätyikin sitten illan lottoriville. Ei mennyt pakkoruotsin opiskelu hukkaan kun saatiin jo kolmannella otoksella purkkiin: “Tre en trea.” Tai jotain sinne päin.
trea

IMG_0970 IMG_0974

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s