Liikuntamylly 15 vuotta

Liikuntamyllyn 15-vuotisjuhlakilpailut käytiin tänä viikonloppuna. Itsekin olen jo sen verran vanha seniili että muistan Myllyn valmistumisen ja kuinka se muutti koko pääkaupunkiseudun yleisurheiluskenen talvipuuhia.

Kisasin Liikuntamyllyssä tasan 15 vuotta sitten ensimmäisissä aikuisten pm-kilpailuissa 30.1.2000. Matkana oli 1500 metriä ja Tilastopajan mukaan juoksin kisassa 4:34.3. Se oli ensimmäinen hallikilpailuni Otahallin ulkopuolella. Mitään en itse kisasta tosin muista. Pohjilla oli “ensimmäinen Kanarian leiri” Maspalomasissa ja sieltä tuli hankittua parissa viikossa semmoinen buusti, minkä vaikutus ei ole vieläkään hiipunut. Aiempi höntsäily oli muuttunut juoksemiseksi ja Maspalomasissa tuli ravattua myös ensimmäinen yli sadan kilometrin juoksuviikko ja sehän näkyi tuloksissa välittömästi.

Myöhemmin Liikuntamylly on tarjonnut kaikenlaisia kokemuksia. Olen rikkonut kaukalossa mm. ensimmäisen kerran maagiset haamurajat: kaksi minuuttia 800 metrillä (2002) ja neljä minuuttia 1500 metrillä (2004).

Ennen Liikuntamyllyn valmistumista Otahalli oli alueen ainoa sisärata. Koskaan ei treeneissä siellä tullut käytyä. Ainoastaan Itsenäisyyspäiväkisoissa kerran vuodessa kisaamassa. Myllyn valmistuttua ykköspyhättö siirtyi Itä-Helsinkiin. Muutoin talviset treenipaikat tuohon asti olivat ulkona sekä Hakunilan väestosuojassa sekä nuorempana koulujen liikuntasaleissa sekä joskus Myyrmäkihallissa. Yhtäkkiä olikin paikka, missä myös oikeasti pystyi talvella juoksemaan. Omia juoksuja ajatellen Liikuntamylly tuli täydelliseen aikaan. Olin siirtymässä lasten sarjoista junnuihin, harjoitusmäärät ja laatu oli nousemassa ja aloitin 2001 Mäkelänrinteessä lukion jolloin myös Liikuntamylly tuli aamutreeneissä hyvin tutuksi. Koskaan en kuitenkaan ole ihan täysin Myllyyn onnistunut rakastumaan vaikka paljon on tullut nähtyä ja treenattua.

Vuonna 2000 en todellakaan ajatellut että vielä 15 vuotta myöhemmin Liikuntamylly olisi edelleenkin alueen ainoa yleisurheilukäytössä oleva halli. Otahallikin on hiipunut vuosien aikana jonkinlaiseksi sählykentäksi. En myöskään olisi ajatellut että 15 vuotta sitten b-erän kahdeksanteen sijaan riittänyt aika 4:34.4 olisi tänään riittänyt juhlakilpailussa kolmanteen sijaan. Toivottavasti jotain uusiakin tuulia olisi luvassa pääkaupunkiseudulla ennen Liikuntamyllyn 30-vuotisjuhlia.

4 thoughts on “Liikuntamylly 15 vuotta

  1. Aloitin Mylly-urani myös samoista kisoista, 15.1.2000. Käytiin näemmä häviämässä omat erämme. Tulokset:

    M 1500m Loppukilpailu Erä 1

    1. Mathias Björkqvist KyrkslIF 3.57,3
    2. Jussi Viljanen OrivPo 3.58,8
    3. Juuso Lehtinen KU-58 4.01,7
    4. Marko Virtanen RunCT 4.04,7
    5. Sam Pehrsson HKV 4.08,0
    6. Samuli Stenbäck KuhmKu 4.09,5
    7. Björn Stenvik EsboIF 4.11,1
    8. Niko Makkonen KU-58 4.16,5
    9. Kai Immonen LänsUU 4.16,8
    10. Tuomas Suni KlaukKi 4.17,8

    M 1500m Loppukilpailu Erä 2

    1. Ville Partanen HartVo 4.12,1
    2. Petri Tötterman HIFK 4.14,6
    3. Aki Uutela HamarE 4.16,3
    4. Jari Käpylä ViipU 4.18,5
    5. Eemeli Niinimäki TJU 4.23,4
    6. Vesa Pesonen HelsJy 4.26,0
    7. Jukka Pasanen KU-58 4.29,3
    8. Aki Nummela KU-58 4.34,3

  2. Otahalli oli kyllä legendaarinen paikka, jossa tuli treenattua aika tiiviisti talvet lähemmäs 10 vuotta. Porukkaa oli sulloutunut tuohon 150 metrin kirnuun aina älyttömästi (90-luvun alussa ratajuoksijoita vielä riitti) ja suorastaan kylmäsi hypätä sopivaan väliin kun jokaisella radalla oli lähes koko ajan joku vauhdissa – sen jälkeen kun kaarteet oli nostettu pystyyn. Harjoitusvuoroja oli kolmesti viikossa: ma, ke ja la. Tuolloin vetoja halleissa juoksi lähinnä pikajuoksijat ja korkeintaan keskimatkurit, joten vauhtia oli riittävästi joka kaistalla. Ei siellä kukaan juossut mitään tonnin vetoja tai verrytellyt. Eikä tarvinnut pelätä, että joku hyppää kesken vedon eteen. Verryttelyt tehtiin ulkona tai 50 metrin betonikäytävällä edestakaisin juosten. Jossain vaiheessa kokeiltiin muistaakseni K16-ikärajaa. Lisäksi iltavahtimestari oli ihan älyttömän kärttyinen ukko, joka valitti aivan joka asiasta kaikille. Kaverin raivo oli vailla vertaa varsinkin silloin jos vuoroa odottelevien lentopalloilijoiden/futsalpelaajien pallo edes kosketti tartanin pintaa ennen kuin yu-vuoron päättymisen merkiksi soinut summeri oli pärähtänyt soimaan. No, on tässä ehkä aika jo hieman kullannut muistoja. Ilmahan Otahallissa oli sellainen, että keuhkot sai keräillä riepuina maasta kisan jälkeen. Juoksusuoran lähtöpaikalla oli pakkasta, kun sen takana oleva ovi veti niin pahasti.

  3. Pingback: Lukijakommentti | Aki Nummela

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s