2-21,1-in-1 part 1: München

Syksyllä 2011 juoksin ensimmäisen puolimaratonin Münchenissä ja juoksu jätti koko tapahtumasta todella hyvän maun: koko valmistava prosessi loi hyvän draivin tekemiseen vielä pikäksi ajaksi eteenpäin. Silloin juostu 1:07:46 riitti kolmanteen sijaan ja tuo ennätys säilyi neljä vuotta muutamista lähentelyistä huolimatta. Tarvittiin jälleen Müncheniä siirtämään tuo historiaan.

Kaikki valmistautuminen oli mennyt suunnitellusti ja kunto oli paljon parempi kuin elokuisessa pohjakunnossa koskaan pystyin unelmoida. Voittoisassa Puuhamaajuoksussa 34 minuutin kymppi teki tiukkaa ja ajatukset eivät mieltä lämmittäneet. Siitä sitten vähitellen uuteen nousuun, pari buustaavaa treeniä sekä kisaa (erityisesti Ruotsi-ottelun katsastus, Ruotsi-ottelu, omalla vedolla 14.51 ratavitonen ja Pääkaupunkijuoksu) ja kunto tappiin. Silti ajattelin että sekunninkin parannus rekordiin olisi hyvä suoritus ja saisi historiallisen ennätyksen päivitettyä.

IMG-20150824-WA0003

Meillä oli Münchenissä Runner’s High:lta reilun parinkymmenen hengen edustus ja leppoisalla fiiliksellä hoitui myös matkanjohtajan tehtävät omaan juoksun keskittymisen ohessa. Kaikki saatiin lähtöviivalle (ja yhtä lukuunottamatta maaliinkin ilman metroja) joten onnistumisprosentti oli korkea. Münchenissä puolimaratonin lähtö sijaitsee maratonin puolimatkassa. Hieman kauhulla lueskelin aikataulutusta, joka lupasi tiukkoja ohitustalkoita maratoonareista jotka olivat olleet lähtömme hetkellä liikenteessä n. kolme tuntia. Luotin kuitenkin saksalaiseen ammattitaitoon ja siihen että jotenkin saisimme juosta rauhassa ilman turhaa slalomia. Kuinka väärässä sitä voikaan olla.

Lähtöalueella oli leppoisa tunnelma. Juoksijat valuivat pyhiinvaellusmaisesti lähimmältä metroasemalta. Musiikki pauhasi, vessat toimivat ja DHL:n varustesäilöpagut toimivat saksalaisen simon tarkkuudella. Lähtöviivallakin verryttelyn jälkeen vielä hyvä fiilis ja jalat tuntuivat pelaavan. Olin kuitenkin päättänyt asettaa vakionopeudensäätimen 3.10:een/km, enkä lähtisi yhtään höyryämään koska samaan aikaan tuntui olevan hieman jopa liikaa herkkyyttä olotilassa. Lähtöviivalle pääsi vielä mukavasti 5 min ennen starttia ja oli kotoisa olo kun ympärillä pyörivät alatalkkarit ja #SikaTapsa Virtasen suu pauhasi kovempaa kuin kuuluttajan pöhinä. Hieman ihmetytti lähtöjärjestelyt jossa chippimatto oli aseteltu reilun 100 metrin päähän lähtöviivasta ja hevoskisoista tutulla volttilähdöllähän sitä mentiin. Lähtölaukaus tussahti ja kukaan ei tienny milloin kilpailu oikein starttasi. Tapsa otti johtoaseman kun lähtöviivalle oli matkaa vielä 50 metriä, kunnes pari saksalaista junttasi ohi. Sen verran nukuin että kisan käynnistyessä ensimmäisestä maton ylittäjästä olin jo pari sekuntia keulaa perässä. Keula-auto oli laittanut kellonsa  jo hyvissä ajoin ennen starttia käyntiin ja Mika Timingin sähellyksen Dubain maratonilta tietäen päätin mennä sen mukaan.

Vakiinnutin paikan kolmantena ja pian sain seuraa toisesta jannusta joka pysyi pari kilometriä mukana. Toinen kärkiukoista kanttasi kolmen kilometrin jälkeen ja ohitettuani hänet tiesin että muista kuin kärjessä painavasta juoksijasta ei olisi tänään seuraa, joten olisi parempi hakea henkistä turvaa hänen selästään. Sää oli inhimillinen. Sopiva lämpötila shortseiluun ja pieni tuulenvire. Energiaa riitti, pää oli virkeänä ja jalat tuntuivat edelleen vahvoilta. Kilometrit menivät alusta alkaen hieman eroavina GPS:n tahtiin, mutta päätin seurailla sekä järjestäjien että Suunnon näyttämiä kilsoja. Edellä painoi Tobias Schreindl 10-15 sekuntia edellä. Kilsat etenivät mukavan tasaisesti ja helposti. Hieman tietenkin hankasi ettei tiennyt virallista kisa-aikaa alkusähellyksen vuoksi. Ensimmäiset kilometrit Münchenissä on hieman aaltoilevaa. Alämäkeä, siltojen alituksia, ylämäkeä. Sopivan vaihtelevaa makuuni ennen keskusta-alueen pientä mutkittelua. Keskustassa tosin tunnelma oli viimeksi loistava.

Noin kahdeksan kilometrin kohdalla pahin pelko alkoi tulla toteen. Ensimmäiset kolmenkymmenen kilometrin kohtaa lähestyvät maratoonarit alkoivat tulla seisovilla jaloilla vastaan. Keskityin vain edellä menevään Schreindlin selkään, enkä stressannut vielä liikaa. Sitten alkoi ruuhka pahentua. Tarkasta matkastakaan ei ollut mitään käryä. Yleensä niin tarkka ja tunnollinen Ambit 3 näytti kympin väliajaksi n. 30.50. Virallinen kympin tolppa näytti noin 31.30. Virallisella 10,9 kilometrin väliaikapisteellä olin jo melkein kannassa – kuusi sekuntia eroa. Jälkiviisaana voin todeta että olisi pitänyt väkisin ajaa vain keula kiinni, koska kärkiukolla oli edellä poliisiauto raivaamassa väkijoukkoa. Juoma-asemille pääsy alkoi olla mahdotonta. Pari kertaa tuli ajeltua kävelevien ja jalkakramppien takia äkkipysäytyksiä tehneiden maratoonareiden selkään. Mukanani ajanut polkupyörävalvoja käytti hyvin säästeliäästi kelloaan ja muutamat “pehmeät” kirosanat tuli päästettyä matkalla. Keulajuoksija karkasi hermoillessani ja hänelle tietä raivanneen poliisiauton hyöty hävisi Münchenin keskustaan. Viiden ja puolen tunnin ja viiden tunnin jänisryhmät tulivat ja menivät. Fiilis oli kuin juoksisi Hulluilla Päivillä. Käpy paloi ihan täysin. Liikenteenohjaajatkaan eivät enää usean tunnin työrupeaman jälkeen tuntuneen jaksavan kontrolloida katsojia. Muistan väistäneeni kisan aikana muutamilla kymmenillä senteillä skootterin ja juoksijoiden seassa palloilleen äitiin lapsikatraineen ja lastenvaunuineen. Silti olin vielä kellottamassa heittämällä alle 1:07 kun pahimmat keskustan hulluttelut alkoivat jäädä taakse ja tie leveni jälleen 15 kilometrin jälkeen.

Verenpaine oli keskustan alueella varmasti korkeammalla kuin syke ja välillä mielessä kävi jo keskeyttäminenkin. Metroasemat houkuttelivat tienpintareella. Erikoisia ajatuksia vaikka juoksu kulki. Fokus ei pysynyt yhtään vaikka käskin itseäni säilyä rauhallisena. Askel alkoi hieman painaa. Olen tottunut nuolemaan mutkat mahdollisimman lyhyttä reittiä mutta siihen ei ollut mahdollisuuksia. Muistelin kaiholla neljän vuoden takaista juoksua. Muistin pitkän suoran 16-19 km välillä edelliskerrasta. Silloin sai painaa yksin suoraa tietä toisella puolella vastaan juosseiden kympin menijöiden kannustaessa villisti. Oli unelmafiilis. Nyt oli juoksunautinto kaukana. Olin samaan aikaan juoksemassa kovempaa kuin koskaan ja silti v*tutti enemmän kuin koskaan.

Katsoin paria päivää aikaisemmin Janne Holmenin maaliintulon Münchenin EM-maratonilta. Yritin hakea viimeistä kiriä sen myötä koska halusin kaikesta huolimatta lähteä ennätyksellä yöhön. Tulimme samalle baanalle Olympiapuistoon jota Holmen rankaisi 13 vuotta aiemmin. GPS näytti 20 km väliaikaan alle 1:03. Tiesin että se olisi fuulaa ja matka jatkuisi vielä tovin yli.

Münchenissä on yhtenä lajina myös neljän hengen maratonviesti. Viimeiselle kilometrille joukkueiden kaikki jäsenet saavat liittyä ankkurin mukaan höntsäämään ja ruuhka alkoi olla infernaalinen. Yksi neljän hengen viestiporukka päätti levittää viisimetrisen lakanan suoraan eteeni. Jo kankertelevin askelin mietin ensin juoksevani lakanan läpi, mutta päätin kuitenkin kiertää sen kohteliaisuuttani… Lähestyin maratonporttia. Vuoden 2011 maaliintulo legendaariselle stadionille on edelleen mielessäni yhtenä suosikkimaaliintuloista. 300 m ratajuoksua loppuun helli jalkoja mukavasti ja kirivoitto neljänneksi tulleesta lämmitti mieltä. Nyt teki tiukkaa edes mahtua maratonportista sisään. Vilkaisin kelloa ja tiesin että kaikesta huolimatta olin rikkomassa ennätyksen. Pettymykseksi rata oli revitty irti ja maaliin tultiin asfalttirinkiä pitkin ja loppu tekonurtsilla. Kaarteessa ns. seiskarataa ja loppupujottelut vielä ja vihdoin kärsimys olisi ohi. Parinkymmenen sekunnin ennätysparannus tuntui suorastaan kohtalon ivalta. Olisi ollut edes huono aika, mutta ei. Mitä jos. Jos. Jos. Annoin tiukan litsarin maalitunnelin päässä odottavalle mellakka-aidalle.

Johtoporrasta saapui pahoittelemaan että olivat ruuhkassa missanneet maaliintulon, eivätkä olleet kuuluttaneet minua maaliin ja työnsivät VIP-alueelle odottamaan palkintojenjakoa. Mestari Tobias olikin siellä jo. Eroa oli tullut 39 sekuntia lopulta. Hän valitteli hidasta reittiä (keväällä jannu oli rullaillut 1:05). Itse suorastaan jumaloin Münchenin reittiä. Rakastan sitä, mutta en tule nykyasetuksilla sinne koskaan enää palaamaan.

Kisan ja after-runienkaan jälkeen ei ajatukset hirveästi muuttuneet paremmaksi. Samaan aikaan olin äärettömän tyytyväinen maagiselta tuntuneeseen juoksufiilikseen sekä todella pettynyt kisan kokonaisuuteen ja oman mentaalipuolen pettämiseen. Uutta matoa piti saada koukkuun – ehkä marraskuun lopulla. Nyt ottaisin pienen breikin ja lataisin pateja. Missään vaiheessa en miettinyt että kahden viikon päästä mentäisiin taas…

20151011_152253 20151011_153710

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s