SM-maastomuisteluita

Harvinaista hupia on päästä SM-maastojen viivalle. Nyt näyttää hyvin todennäköiseltä että Imatralla nautiskellaan 4 kilometriä täyttä pöhinää. Edellisen kerran maastojuoksua on tullut harrastettua kolme vuotta sitten Pudasjärven SM-maastoissa ja siltä reissulta on vielä piikkaritkin hukassa jossain. Pudasjärveä ennen sitten oltiinkin kahdeksan vuotta sitten Imatralla joten pieni ympyrä sulkeutumassa. Koskaan en ole itseäni hääppöiseksi maastojuoksijaksi laskenut ja keväisin myös ajoittaiset siitepölyt vaikeuttaneet etenemistä.

Mutta SM-maastoihin paluun kunniaksi onkin aika muistella vanhoja, koska mikäänhän ei ole niin hienoa kuin vanhojen muistelu. Vaikka oma “maastoura” onkin kaikkea muuta kuin menestyksekäs.

Olen juossut SM-maastoissa joka vuonna vuosina 1999-2007. Vuosi 1998 jäi väliin kun ikäraja oli tuolloin 14 ja siksi Lahden kokemukset jäivät vain esikisoihin. Seuraavana vuonna kuitenkin Maarianhaminassa toistaiseksi viimeisimmässä syksyllä järjestetyissä maastoissa oltiin Niclas Collianderin kanssa antamassa backuppia Makkosen Nikolle joukkuekisassa. Juoksu kulki muistaakseni hyvin ja lopputuloksena oli 47. sija, sijoitusta nosti tavallista vähäisempi osanotto kun monet seurat jättivät juoksijoitaan lähettämättä Ahvenanmaalle. Seuraavana vuonna matka suuntasi Kemiin, jossa jalka ei oikein noussut. Vaikka juoksukunto oli talven aikana noussut selkeästi, sijoitus valahti 53. yli kaksi minuuttia keulasta jääneenä. 2001 laskusuhdanne jatkui entisestään. Vehkalahdella järjestetyt maastot päättyivät 60. sijaan.

2002 Maastot Lapualla jatkoi samaa kyykkäysputkea, vaikka juoksijana olin ottanut vuodessa ison harppauksen. Jäin lähtösuoralla hieman taustalle ja reuhkoin seuraavan kilometrin aikana keulan kiinni ja kahden kilometrin kohdalla olikin jo kärkipakka saavutettu. Siitä sitten vähitellen hapot syövyttivät miehen ja loppu tulikin hiipuen maaliin. Sijoitus 16., mutta ensimmäinen joukkuemestaruus yhdessä Tapani Virtasen ja Hannu Airilan kanssa. Muistan aina kun 500 metriä maalista Hannu pyyhki ohitse yhdellä piikkarilla. Toinen oli jäänyt johonkin matkalle, mutta ei se tahtia näyttäneen hidastuvan.

2003 tilanne oli suhteellisen sama kuin 2002. Piti olla yksi suosikeista ja tällä kertaa oli käyty jopa ennakkoon Liedossa Varsinais-Suomen pm-maastoissakin juoksentelemassa joten reitti oli tiedossa. Ei liikahtanut tälläkään kertaa: sijoitus 9. Alkoi jo tuntua siltä, että olisi ehkä parempi lopettaa maastopuuhastelut kokonaan.

Vuonna 2004 SM-maastot järjestettiin Porvoossa. Lähtötilanne oli hieman eri kun viikkoa aiemmin järjestetyt Helsyn pm-maastot päättyivät aikamoiseen floppiin ja melkein tappioon myös veteraaniosastoa edustaneelle seurakaveri Juha Mennalle. Onneksi Menna pysyi vielä takana, mutta itseluottamus oli aika maissa kisoihin tultaessa. Mutta taas huono kenraali osottautui parhaaksi keinoksi kisavalmistautumiselle. Tapani vetäytyi vammojen vuoksi viime hetkillä ja Airilan Hannun kanssa jäätiin ilman joukkutta. Yksi porkkana meni siinä, mutta päätin silti lähteä rohkeasti metsästämään puuttuvaa mitalia. Alusta alkaen viiden juoksijan kärkiporukka erottautui muista. Kovia nimiä: Henri Manninen, Joonas Harjamäki, Jarkko Järvenpää, Obed Kipkurui ja meikäläinen. Monivuotisia ja rakkaita kilpakumppaneita, jotka Obedia lukuunottamatta vieläkin jaksavat vanhoilla päivillä paahtaa mukana. Obed tippui porukasta ensimmäisenä ja me Jarkon kanssa noin kilometri ennen maalia. Jarkko alkoi jäädä ja olin jo tyytyväinen pronssiin. Joonas ja Henri painoivat pienen matkan päässä edessä kunnes tultiin viimeiseen jyrkkään ylämäkeen Kokonniemen uimakuopalta pois. Hiekkamäki oli paljon tuttuja täynnä ja yhtäkkiä sain hirveän pöhinän päälle ja nykäisin kärkikaksikon kiinni ja mäen päällä keulaan. Pistin vauhtia alamäkeen ja vaikka loppusuoralla alkoi kangistua ja Harjamäki lähestyi, sain kuitenkin pesissyöksyllä kuitattua itselleni SM-kultaa. Pakko myöntää, että mestaruus tuntui hyvältä.

Seuraavina kahtena vuonna palailtiin samaan aiempaan moodiin. Polvitulehduksien jälkeen Varkaudessa 22-vuotiaiden 12. sija hyvin väsyneellä juoksulla. 2006 Saarijärvellä allergiaoireet ja yhden puuttuvan palasen tarve veivät minut ensimmäiseen miesten starttiin. 20. sija ja joukkuehopeaa yhdessä seuraikonien Mikael Talasjoen ja Simo Wannaksen kanssa tyydytti mieltä. Edellisvuonna parivaljakko kävi legendaarisen loppukirikamppailun Varkauden maastojen Suomen mestaruudesta, mikä päättyi – kuten kaikki kirikamppailut – Simon voittoon.

Vuosi 2007 oltiin sitten edellisen kerran Imatralla. Takana oli ensimmäinen lukukausi Jenkeissä ja Suomeen palailtiin muutamaa päivää ennen New Yorkin lomailujen kautta. Koulun ruokala oli tuonut pari extrakiloa lisää ja vaahteralehtipaita oli aiempaa piukeampi. 800 metriä oli kulkenut keväällä hyvin ja muokkautunut jopa päämatkaksi, mikään pidempi ei oikein liikahtanut. Joukkue oli kuitenkin vahva kun Virtasen lisäksi pääsin ensimmäistä kertaa samaan joukkueeseen toisen amerikkalaistuneen suomalaisespanjalaisitalialaislegendan Peikko Sollan kanssa. Peikko oli kaikilta muilta virikkeiltään ehtinyt myös treenata ja jannu oli hyvässä iskussa. Peikon ajatuksesta päätimme tehdä “joukkuejuoksun” ja juosta kisa kahdestaan toisia potkien. Mannisen Henri ja Joonas Harjamäki karkasivat heti alusta ja me Peikon kanssa jäimme kolmanneksi ja neljänneksi. Neljä kilometriä juostiin yhdessä, sitten sanoin Peikolle että antaa mennä kun juoksu näytti niin helpolta. Pari kertaa Solla kakisteli: “ei, kun juostaan joukkueena.” Sitten käskin hänen irtaantua, ja Sollahan lähti. Hetkessä poimi Harjamäen kiinni ja Manniseen jäi lopulta eroa kahdeksan sekuntia. Meikäläistä Peikko jätti viimeisellä kierroksella 20 sekuntia. Oma sijoitus 4. ja Virtasen säestäessä orkesteria 6. sijallaan, oli myös erittäin makea joukkuemestaruus varma. Hieno jengi ja hieno juoksu, yksi kokemuksista joita en varmaan koskaan unohda.

Virtanen-Nummela-Solla.

Imatran jälkeen sitten olikin yliopistokiireiden takia monta vuotta hiljaista kunnes vuonna 2012 palasin Pudasjärvelle. Yhdeksäs sija siellä miesten neljällä kilometrillä. Siitä lähdetään parin vammaisen toukokuun jälkeen tänä vuonna parantamaan. Katsotaan mitä äijälle käy!

IV Helsinki Central Park 10k & 5k

Omien kisailujen pitäessä hieman hiljaiseloa, on aika kirjoitella eilisestä Runner’s High:n IV Helsinki Central Park -juoksusta. Kyseessä oli jo juoksun neljäs painos. Ensimmäiset kaksi kertaa juostiin Paloheinän nurkilla, jonka jälkeen Ulkoilumajan remontin alkaessa siirryttiin Torpparinmäkeen. Paloheinän juoksut olivat myös aina reitin suhteen kunnon arpomista koska lumiset talvet 2012 ja 2013 pitivät ulkoilureitit hyvässä jäässä ja loskassa vielä pitkään.

Itse tykkään nykyisestä alueesta ja reitistä paljon. Tasaista peltoa painetaan menemään. Heikkous on tietenkin alueen tuuliherkkyys. Yli kilometrin tapposuora on tarjonnut edellisvuonna vastatuulta ja nyt myötätuulta. Vastatuuli tuolla suoralla vaikuttaa helposti parikymmentä sekuntia kilometrivauhdeissa. Tuulettomalla kelillä reitti on erinomainen. Sitä odotellessa.

Tänä vuonna tapahtuma oli myös Runner’s High:n mittapuulla historiallinen. Olemme nelisen vuotta järjestäneet pienempiä ja isompia kylähölkkiä ja aina on ollut varma säätakuu. Tänä vuonna ennusteet näyttivät siltä että vettä losottaisi koleaan lauantaiaamupäivään. Se vaati oman suunnittelunsa kun ei voinut auringossa lekotella. Löysimmekin maalialueen kodin aina niin turvallisesta pakettiautosta. Ja vesisadehan alkoi heti kun viisi kilometriä starttasi liikkeelle. Ennen ei myöskään ole lähtöviivalla syntymäpäivälauluja laulettu, mutta nyt kun suurmies Alatalkkari täytti viisikymmentä myös melusaaste sallittiin.

Vitoselle starttasi pieni porukka menijöitä ja sen jälkeen olikin kymmenen minuutin odottelu ja osallistujamäärältään “päälaji” kymppi lähti liikkeelle. Ennakkoon kovin nimi oli ehdottomasti Laura Markovaara. Laura ei pettänyt tälläkään kertaa ja kepitti kaikki ukot. Somevastaava Järvinen kuittasi miesten tittelin nimiinsä. Aiemmat miesten voittajat ovat olleet Matti Rauma, Tommi Hytönen ja Mårten Boström, joten kovaan nimilistaan Järvinen puumerkkinsä kaiversi. Naisten aiemmat kympin voittajat ovat olleet Anni Hemminki, Paula Tukiainen sekä Sanna Kullberg. Nyt Laura juoksi kisaennätyksen. Miesten kovin noteeraus on vuodelta 2012 Hytösen 32.38.

HCP on leppoisa kisajärjestämistunnelmaan virittävä juoksu. Seuraava onkin sitten isompi haaste kun Helsinki Half Marathon järjestetään kesäkuun 6. Reittimestari Virtanen on tehnyt loistotyötä reitin kanssa ja vihdoinkin Helsinkiinkin saadaan puolimaraton keskustaan.

Kausi jatkuu

Pari viikkoa kulunut Rotterdamin mahalaskusta. Edelleen jonkin asteen maratonkrapula vaivaa, mutta tällä viikolla käynnistelin jo treenejä kohti tulevaa.

Paljon on tullut hakattua töitä ja valmenneltua. Huhtikuu on tiukinta juoksubuumia, jonka jälkeen kiireet alkavat hieman helpottaa. Tiistaina juoksentelin jo hieman reippaamman kuutosen ja maratonin väsyttämät ja viime viikonlopun polttareiden palauttamat jalat tuntuivat yllättävän freeseiltä ja virtaa löytyi. Ei ollut yhtään junnaavaa menoa. Keskiviikkona tyrkättiin Runner’s High:n Eliittiryhmän kanssa brutaali 6 x 1000 m mäkitreeni Malminkartanolla, jonka jälkeen tuli otettua kevyesti pari päivää ennen maaseutumatkailua Jyväskylään. Valitettavasti ehdin vain päivän vierailla “Suomen Ateenassa”, mutta oli se sitäkin leppoisampaa.

Maratonjyrä Mannisella oli nimittäin kovempi treeni suunnitteilla lauantaille ja käytyäni yliopistolla selvittämässä luuston keston ja läskivaraston riittävyyden hyppäsin mukaan treeniin. Aamulla olo oli täysin räjähtänyt mutta sain parilla tuplaespressolla yön paaston jälkeen aivot peliin mukaan. Sää oli lämmin ja tuuleton. Tuntui hyvältä muutaman tuulisen päivän jälkeen. Lisäpumppia toi historiallinen ensimmäinen yhteinen kovempi treeni. Kukapa olisi uskonut että ensimmäisestä kisakohtaamisesta kuluisi 21 vuotta ja kymmeniä kisastartteja ennen ensimmäistä yhteistreeniä. Naputtelimme tonneja hyvällä noin kolmen minuutin temmolla kahdeksan kappaletta kunnes otin hieman aikalisää ettei mene liian kovaksi homma. Hena veti yhden välissä ja hyppäsin sparraamaan sitten viimeiseen kymmenenteen vetoon mukaan. Oli täyttä nautintoa pistellä kunnon yhteistreeniä. Se on harvinaista herkkua nykypäivänä. Myös oma kulku kahden höntsäviikon jälkeen yllätti.

Seuraavina ohjelmassa on sitten SM-maastot. Toivottavasti vain ehjänä pysytään ja päästään nelosen viivalle Imatralla. Sen jälkeen sitten Tukholman maraton, jonka järjestäjillä menivät rasismisyytöksien alla hieman köntsät housuun ja joutuivat muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa pohjoismaalaisten huippujen kisasta. En edes tiedä onko kutsu enää voimassa? Risteilemään en hetkeen lähde. Kai se on, mutta pieni maku tuon höppäilyn johdosta kilpailusta lähti.

Pettymys

Rotterdamin maraton oli ehdoton pettymys. Tarkempi kisaraportti tulee myöhemmin. Loppuaikaa (2:33:XX) ei kannata hirveämmin tuijotella. Mielelläni olisin DNF:n nähnyt tulosluettelossa, mutta matka oli kulkeutunut jo sen verran kauaksi kisakeskuksesta että oli varmasti nopeampi keino läpsytellä takaisin höntsäillen.

Mitä sitten tapahtui ja miksi? Liian kova ja sahaava aloitus, vähäiset ja maratonille riittämättömän pitkät treenit, raju tuuli, matkustaminen, jetlag ja olosuhteiden muutos Singaporesta ym. ym. Kyykkäys oli monien tapahtumien summa ja ne pitää käsitellä tarkasti ennen seuraavaa maratonia ja testata kisataktiikassa jotain uutta ja pysyä siinä. Mikä tärkeintä, keväällä vaivannut akilles ei juostessa tuntunut, eikä ole juoksusta nyt ärtynyt yhtään. Voinkin hyvällä todennäköisyydellä sanoa että Tukholman maratonille mennään. Sitten laitetaan maratonit hetkeksi katkolle.

Fiilis on tällä hetkellä aika poljettu, mikä on hyvä. Coach Rutledge sanoi Jenkeissä huonosti menneiden kilpailuiden jälkeen että pitää muistaa tämä fiilis jatkossa, koska et halua kokea sitä uudestaan. Olen kyllästynyt tähän oloon maratonien jälkeen. On vittumaista vetää viimeisiä kilometrejä normaalia lenkkivauhtia ilman että etureidet eivät skulaa ollenkaan. Tiedän puutteet treenissä ja valmistautumisessa ja olen nyt entistä motivoituneempi tekemään töitä etten tuota fiilistä enää joutuisi kokemaan. Rotterdamin kyntäminen ei poista sitä tosiasiaa että kevään treeni on ollut määräpuutteista huolimatta onnistunut ja viime kevään akillesvaivojen jälkeen on jo yli 10 kuukautta yhtenäistä treeniä takana. Jeesustelusta ei ole nyt hyötyä ja mielenkiintoisia juoksuja on tulossa. Jos vaikka SM-maastoihin pääsisi jälleen mukaan.

Neljännesvuosikatsaus

Kolme kuukautta on taputeltu vuodesta 2015. Virallinen veteraanisoituminen lähestyy kovaa tahtia toukokuun lopussa kun kolmekymppisen leima nidotaan takaraivoon. Siitä eteenpäin meno tulee olemaan yhtä nousukiitoa ja vähitellen kasvavien ikähyvityksien laskua. Sitä ennen tosin on vielä muutama tiukka haaste edessä. Paljon on tullut koettua ja nähtyä alkuvuoden aikana ja huomattavasti rikkaampana jatketaan eteenpäin kohti uutta.

Cu Chi, Vietnam

Viime syksynä päätin muuttaa mentaliteettiäni enemmän maratonin suuntaan. Uusi ärsyke tässä vaiheessa juoksuja ei varmasti olisi pahitteeksi. Päätin myös välittömästi Frankfurtin maratonista toivuttuani ilmoittautua Rotterdamin maratonille ettei lipsumisia hallijuoksuihin ja muihin tulisi. Rotterdamiin on nyt aikaa viikko ja treenit on treenattu. Onkin hyvä hetki katsella hieman taakse tekemisiä.

Elche, Espanja

Varmasti olisi pitänyt juosta enemmän määrää, tehdä enemmän lihaskuntoa, lihashuoltoa ja venyttelyä. Näin varmasti aina. Yksi tavoitteista on ollut myös pysyä terveenä ja saada jatkuvaa treeniä koko kevään ajan. Se on onnistunut ja mitään isompia asioita en muuttaisi kuluneen vuoden tekemisissä. Tarkempia treenitoteutuksia voidaa tarkastella Rotterdamin jälkeen. Pienet mustat pilvet ovat leijuneet yllä hienoisten akillesvaivojen kanssa painiessa, mutta niiden myötä olen myös keskittynyt enemmän palautumiseen ja näin kaikki kovemmat treenit ja avainharjoitukset ovat onnistuneet. Olen sitten säästellyt välipäivien treenien kanssa tilanteen mukaan ja näin myös kokonaiskilometrimäärät ovat jääneet kohtalaisen alhaisiksi. Vaiva ei ole haitannut treenien toteutusta mitenkään, mutta en myöskään himoitse saavani akillesvaivoista pidempiaikaista riesaa.

Dubai, UAE

Matkustelua on tullut paljon: Espanjassa tammikuussa, Dubaissa 10 päivää tammikuun lopussa, kaksi viikkoa Suomessa ja kaksi kuukautta Singaporessa. Matkustelu on myös tuonut hyvää rytmitystä pakkokevennyksien muodossa ja maiseman vaihtelu itsellä myös ennaltaehkäisee tietynlaista leipääntymistä ja tuo uutta virkistystä uusien juoksupaikkojen muodossa. Runner’s High:n ja Helsinki Half Marathonin töitä on tullut tehtyä reippaasti hyvänä tasapainottavana kaikelle muulle. Itselle ei varmasti 100 % pelkkään treenaamiseen keskittyminen ilman muita virikkeitä ole paras vaihtoehto parhaisiin tuloksiin.

Marina Barrage, Singapore

Singaporen treenisäät myös kasvattivat entisestään oman elimistön kuuntelun oppimista – elintärkeä oppimisprosessi jos haluaa treenata mahdollisimman hyvin 30 asteen rajussa kosteudessa. Esimerkkinä Singaporen sääolosuhteiden rajuudesta kertoo isot nesteiden menetykset treenien yhteydessä. 3-4 kiloa saattoi helposti kadota yhden tiukemman treenin aikana. Parhaimmat lukemat neljä kiloa vaikka ennen punnitusta olin juonut 1,5 litraa treenin loppumisen jälkeen.

Hatta Pools, Oman

Paluu Suomeen tapahtui viime tiistaina. Aikaero on onneksi vain viisi tuntia ja lento (18 tuntia yhdellä välilaskulla) meni kivuttomasti. Mikään ei voita Turkish Airlinesin ruokatarjoiluja. Koneessa tuli vedettyä 7-8 tuntia unta, hyvin ruokaa, illalla kevyt core-coachaus ja saman tien oli Suomen rytmissä. Lennoista ja aikaeroista kestää kuitenkin toipua sen verran että päätin varmuuden vuoksi vasta lauantaina käydä hieman enemmän juoksemassa (20 km kevyttä) ja siirtelin tiukemman treenin sunnuntaille. Ajattelin että pitäisi myös hieman enemmän vedellä nyt kun herkistelyt tulivat jo hyvissä ajoin ennen maratonia.

Bigastro, Espanja

Tänään vetelin sitten viimeisen totisemman treenin: 15 km “maratonvauhtia” (ainakin jonkun maratonvauhtia). Se meni leppoisasti 3.23/km keskitahtia. Muuten tasaista, pieni 500 m loppukiri. Singaporen jälkeen neljä astetta ja viima tuntuivat rajulta ja kohmetti mukavasti. Silti juoksu pysyi rentona ja helppona. Reitiksi olin myös valinnut oman suosikkimaratontreenisuoran rautatienvartta Ilmalasta Mäkkylään. Mitä tylsempi, raaempi ja askeettisempi sen parempi. Ja tuo pätkä täyttää kaikki toiveet. Sykkeet pienen tauon ja jetlagien jälkeen hieman koholla, mutta eiköhän tuosta treenistä tule hyvä buusti vielä tämän viikon aikana. Fiilis ainakin on nyt erinomainen ja Rotterdamin odotus voi tosissaan alkaa. Seitsemän päivää ja sunnuntaina 12.4. taas mennään. Tavoite on tasapainoinen suoritus ja askel taas kohti parempia aikoja ja kokemuksia.

Huopalahden asema, Helsinki

Viimeinen viikonloppu

Singapore itsenäistyi 50 vuotta sitten vuonna. Silloin pääministerinä toimineelle Lee Kuan Yew’lle (kavereiden kesken LKY) se oli tiukka isku. LKY oli parin vuoden ajan ajanut kovasti Singaporen liittymistä Malesiaan, mutta se ei onnistunut ja Singapore itsenäistyi 1965. LKY sairastui, keräili itseään hetken, kokosi pakkansa ja alkoi rakentaa uutta modernia Singaporea. Hänestä tulikin Singaporen isä ja kaikkien kansalaisten esikuva. 25 pääministerivuoden aikana LKY nosti Singaporen köyhyydestä maailman valtioiden yläluokkaan ja teki itsestään maailmanlaajuisesti arvostetun johtajan.

Maanantaiaamuna Lee Kuan Yew kuoli 92-vuotiaana. Mestari oli elänyt pitkän ja rikkaan elämän ja kaikki singaporelaiset vauvasta vaariin aloittivat viikon kestävän suruajan. LKY:lle pystyi jättämään hyvästit Parlamenttitalolla lauantaihin asti 24 tuntia vuorokaudessa. Ihmiset jonottavat massoittain päästäkseen viimeiselle tervehdykselle. Jono kasvoi parhaimmillaan kymmenen tunnin pituuteen. Kävellessämme keskustassa, jonotuskarsinoita rakennettiin lisää jatkuvasti pidentyvälle jonolle.

Sunnuntaina piti olla kuntotestaus 2XU Compression Runin muodossa. Kympille oli ilmoittauduttu, mutta järjestäjät päättivät, “kunnioittaakseen LKY:n samana päivänä pidettyjä hautajaisia”, siirtää koko kilpailun tulevaisuuteen. Näin parisenkymmentä tuhatta juoksijaa, mukana myös useita ulkomailta kisaan tullutta, jäivät ilman sunnuntaiaamun endorfiinipöhöä. Koko kilpailuhan olisi ollut jo loppu hyvissä ajoin ennen hautajaisseremonioiden alkua.

Mikä luonnollisesti normaalia on se että uusi päivä ilmoitetaan kahden viikon kuluttua, mahdollisesti saatetaan perua, ja jos ei mukaan enää uutena päivänä pääse voi kilpailunumeron vaihtaa maaliintulopaitaan ja mitaliin  – ilmoittautumismaksuja (60 SGD) ei palauteta senttiäkään. Näin ollen molemmat ohjelmassa olleet kompressiojuoksut puristettiin aika tiiviiseen pakettiin Compressport Runin ollessa alimittainen. Haluaisin nähdä tilanteen jossa Helsinki Half Marathon peruutettaisiin ilman pakottavaa syytä ja pitäisimme kaikki osallistumismaksut. Mitäs luulette, mikä olisi reaktio?

Singaporelaiset sen sijaan suhtautuivat tuomioon ymmärtävästi. Kiittelivät järjestäjän toimintaa ja hienoa elettä perua tapahtuma. Innoissaan kyselivät Finisher-paidan noudosta ja osallistujamitalista. Expatit ja ulkomaalaiset sen sijaan syyttivät järjestäjiä isomman luokan huijauksesta. Tämän paikalliset tuomitsivat epäkunnioittavana ja järjestäjät tarjosivat vastauksina vain kellonaikoja paitojen ja mitalien noudoille.

“If you can’t think because you can’t chew, try a banana.”
-Lee Kuan Yew Singaporen purkansyöntikiellosta

Päätin sitten korvaavana tuikkauksena käydä juoksemassa East Coast Parkin parkrunin vitosen lauantaiaamuna, mutta hieman liian kova alku (2.53 ensimmäinen tonni) ja treenijumi kostautuivat ukkosta ennakoivassa kosteudessa ja loppu menikin höntsäten loppuajan painuen melkein 16 minuuttiin. Joten hieman vaisu maku jäi viimeisestä Singaporessa vietetystä viikonlopusta. Kokonaisuutena jakso on ollut kuitenkin erinomainen ja laadukkaita treenejä tullut tehtyä useita. Huomenillalla matka Suomeen ja viimeiset hiomiset kohti kahden viikon päästä odottavaa Rotterdamin maratonia.

Lee Kuan Yew’s final journey through Singapore. #Singapore #LeeKuanYew #rain #LKY

Video, jonka Aki Nummela (@akinummela) julkaisi 29. 03ta 2015 klo 0.57 PDT

North East Compressport Runin “puolimaraton”

Viimeisen reilun vuoden aikana aikaiset herätykset ja aamustartit ovat tulleet hyvinkin tutuiksi. Niistä on myös alkanut vähitellen pitää. Onpahan ainakin aikaisin hupi ohi ja on aikaa muille virityksille. Näillä leveyspiireillä se myös inhimillistää juoksusäätä ja pahin auringon porotus jää puuttumaan. Tällä kertaa startti oli 6.30 aivan Malesian rajan tuntumassa joten matkustamiseen piti varata hieman aikaa. Tapahtuman Facebook-sivuilla ihmiset valittivat myöhäistä aloitusaikaa. Bussit ja metrot aloittavat liikehdinnän kuuden nurkilla, joten paikalle piti mennä reteästi taksilla. Herätys virkeänä klo 4.00 muutaman tunnin nukkumisen jälkeen. Kevyt aamupala sisälsi vaaleaa pandan-leipää, puuroa, Northforcen Essoa sekä koneen herättelyyn pienenä kofeiinibuustina ökymakea vietnamilainen Red Bull ja High5:n Extremeä. Sitten kadun varteen metsästämään taksia, joka saatiinkin melkein välittömästi.

Saavuimme hieman viiden jälkeen kisapaikalle. Korkeiden asuintalojen keskeltä löytyi pieni puisto, jonne oli pystytetty pari isoa katosta. Valmistelut olivat vielä hieman kesken ja vain kourallinen juoksijoita oli saapunut paikan päälle näin aikaisin. Puolimaratonille oli ennakkoon ilmoittautunut noin tuhat juoksijaa ja tunnin myöhemmin starttaavalle 10,5 kilometrille reilut puolet enemmän. Tarkkoja määriä ei voi tietää kun kokonaistuloksia ei täällä julkaista, ja osa juoksuihin ilmoittautuneista ilmoittautuu juoksuihin vain siksi että saa kisapaidan ja usein jo ennakkoon jaettavan osallistumismitalin. Niillä porukka sitten pullistelee, keräilee pisteitä kouluihin yms. vaikka eivät koskaan olisi lähtöviivalle tulleetkaan.

Kisareitti kiertäisi puiston keskellä menevää vesistöä kaksi kierrosta. Lätäkön tuomaa pientä extrahöyryä lukuunottamatta olosuhteet olivat hyvin normaalit: kostea 26-29 astetta. Aurinko nousisi noin seitsemän maissa, joten puolisen tuntia saisi juosta hämärässä. Verryttelyssä reitti näytti varsin miellyttävältä.

Startti tapahtui kuiskaten ettei naapuritalojen asukkaita herätettäisi. Viivalle ilmestyi etujoukkoihin kaksi kenialaista miestä ja kaksi naista. Kuulemma erään malesialaisen bisnesmiehen bisnes kuskata kenialaisia juoksijoita keräämään Kaakkois-Aasian tapahtumista rahat pois. Yhteensä tallissa noin 6-8 kenialaista. Todennäköisesti palkintorahat menevät suurilta osin jannun taskuun ja vastineeksi tarjoaa majapaikan ja hieman nasilemakkia. Tutulta kuulostaa myös näin suomalaisittain ajateltuna.

Startti tapahtui tiukkaan lammen rannalle vievään alamäkeen. Olin ajatellut sopivaksi alkivauhdiksi noin 3.15-3.20/km ja sillä temmolla lähdinkin liikkeelle. Ensimmäinen tonni meni n. 2.40 ja GPS näytti 800 m. Siinä vaiheessa vielä elättelin toiveita että myöhemmin kilometrit tasoittuisivat. Jokainen tonni oli kuitenkin “tarkasti” merkattu. Vedin letkaa pienellä etumatkalla, kunnes parin kilometrin kohdalla toinen kenialainen Samson Kiplagat hyppäsi peesiin ja meni samantien vetämään. Pidin oman tahdin ja Samson pääsi hieman karkuun ja reilun kolmen kilometrin kohdalla myös toinen kenialainen tuli ohi. Kuittasin kuitenkin jannun välittömästi ja vähitellen hän alkoikin jäädä. Kilometrit eivät tasoittuneetkaan ja aloin jo hieman mietiskellä kokonaispituutta kun viiden kilometrin kohdassa GPS näytti 4,5 kilometriä. Kiplagat veteli edellä ja oma juoksu tuntui rennolta. Juoma-asemia oli parin kilometrin välein, mutta mikään asemista ei ollut valmiina kun saavuin asemille ja näin ensimmäisen 10 km aikana en juomaa saanut mistään ja meno alkoi tuntua hieman tukalalta.

Ensimmäinen 10,5 kilometrin kierros lähestyi loppua. GPS ei näyttänyt edes 10 km joten oli helppo laskeskella että tänään loppuaika tulee olemaan hurja ja loppumatka ei tule olemaan edes kahtakymppiä. Hieman vei makua hommasta. Edellä Kiplagatti naukui noin 20 sekunnin päässä ja ukon juoksu näytti rennolta. Takana toinen kenialainen ja aussi-Thompson olivat jääneet selvästi, joten pystyi hieman passata vauhtia. Juomaakin alkoi saada asemilta hetken aikaa kunnes ne ruuhkautuivat. Lisämaustetta alkoivat tuottaa reitille ilmestyneet lukuisat höntsäpyöräilijät sekä kierroksella ohitettavat puolimaratoonarit.

Loppu meni rennonkovaa hikoillessa ja tuloksena kakkossija ajalla 1:05:43. Kahden minuutin ennätysparannus. Harmi vaan että matka ei ollut edes 20 kilometriä joten se siitä. Eli todellinen kompressiopuolimaraton. Palkinnoksi ruokarahaa 300 SGD:tä ja alimittaiset Compressportin sukat. Kokonaisuudessaan erinomainen treeni ja olosuhteisiin nähden hyvää etenemistä.

Tässä tulokset:

1. Samson Kiplagat KEN 01:04:53
2. Aki Nummela FIN 01:05:43
3. Fraser Thompson AUS 01:07:46
4. John Kipkorir Rutto KEN 01:08:46

Kuva, jonka Aki Nummela (@akinummela) julkaisi 15. 03ta 2015 klo 1.43 PDT

North East Compressport Run -ennakko

Huomenna avataan vuosi puolimaratonien osalta. Austavan suunnitelman mukaan North East Compressport Run tulee olemaan kevään ainoa puolimaraton kun Rotterdamin maraton nollaa mahdollisuuden osallistua seuraavan viikonlopun SM-puolikkaalle.

Ennakkotiedot huomisesta kilpailusta ovat hyvin hataralla pohjalla. Lähtöaika on klo 6.30 aamulla ja starttipaikka jossain määrin selvitettynä. Bussit ja metrot eivät vielä kulje tuohon aikaan joten reteästi taksilla kisapaikalle viiden nurkilla. Reitistä ei mitään tietoa. Jonkinlaista joenvartta kierretään. Kierroksen pituudesta ei myöskään ole mitään tietoa, mutta vesipisteitä on kuulemma noin kahden kilometrin välein. Ja niitähän tarvitaan kun lämpötila tulee olemaan perinteisen kostea + 26-27. Tapahtuman Facebook-sivulla ihmiset valittavat kilpailun myöhäistä alkamisajankohtaa.

Ihan hyvillä fiiliksillä liikenteeseen. Juoksu on treeneissä sujunut rennosti ja kohtalaisen kevyttä määrää on tyrkättykin. Tiistaina vedetty VK-4 km (3.20/km) + 6 x 1600 m (3.15/km -> 3.05/km) + 3 x 500 m (1.25/500 m->1.18/500 m) sujui hyvin vaikka pientä ilmastointilaiteflunssaa Ho Chi Minhin viikonloppureissulta oli tuliaisina. Edellisviikolla tuli niin ikään yksi kovempi treeni kun työnsin suosikkiharjoituksiini lukeutuvan 6 km + 5 km + 4 km + 3 km + 2 km (vetojen keskivauhdit välillä 3.11/km-3.25/km). Palautuksena vetojen välissä 1 km noin 5.00/km-vauhtia. Muuten kaikki päivät ovat sujuneet palauttavan merkeissä joten nälkää reippaampaan juoksuun löytyy.

Maratoonarin unelmabaanaa @East Coast Park.

Treeniviikko 9/2015

Tuorein treeniviikko sai erinomaisen päätöksen kun vetelin 39 kilometrin lenkin leppoisalla fiiliksellä tänään Changin lentokentän ympäri. Kokonaisuudessaan tasapainoinen viikko. Paljon laadukasta treeniä ja hyvää palauttelua eli balanssissa pysyi homma kaikin puolin. Myös edellisviikolla vaivannut akilles oli huomattavasti parempi ja vetreämpi. Tulevalle viikolle tarkoituksena on tehdä yksi laatutreeni ja sitten palautella viikonloppu Ho Chi Minhissä.

Näytti jo hieman epävarmalta löytyykö paikka 15.3. juostavalle Northeast Compressport Runin puolimaratonille, mutta pääsinkin mukaan takaportin kautta. Siellä sitten testataan mikä isku löytyy näissä olosuhteissa juosta puolimaratonia. Toinen kilpailu on sitten 29.3. juostava 2XU Compression Runin 10 km. Eli alkuperäinen suunnitelma pitää toistaiseksi.

Ma 23.2.

ap: Pk-8 km
ip: Verryttely + 1 km + 2 km + 2 km + 2 km + 1 km NUS:n Bukit Timahin kampuksen radalla, palautuksena hölkkä 400-600 m + verryttely

Ainoa kerta 2,5 viikkoon kun on satanut. Meillä päin ei oikeastaan ollenkaan, mutta radalla oli ollut tiukka ukkoskuuro. Oli kuin sademetsässä oli kiskonut kun rata Singapore Botanical Gardenin vieressä. Hikistä hommaa. Vetojen vauhdit välille 3.05-3.15/km.

Ti 24.2.

ap: Pk-18 km
ip: Hieronta

Ke 25.2.

Pk-kevyt 11 km

To 26.2.

ap: Verryttely + VK-marasykkeillä 1h 1 min (juoksumatto antoi matkaksi 18 km. Todellinen matka voi olla kaikkea väliltä 10-25 km) + Verryttely

ip: Pk-7 km

Pe 27.2.

Pk-höntsä 12 km

La 28.2.

Verryttely 5 km + East Coast Park parkrun 5 km 15:16 + Verryttely

Klo 7.00 oli parkrunin startti. Hyvä piristävän kova treeniveto. Leppoisa tapahtuma, jota voi suositella isosti jos viikonloppua Singaporessa viettää. Puoleen väliin asti tuntui ihan hyvältä, jonka jälkeen alkoi hieman hiostamaan.

Parkrun 5k: 15.16. The course record of East Coast Parkrun. Wanted to break 15 but felt too lazy for that today. #Singapore #sweatcamp #parkrun #RunnersHigh #instarunners #running #juoksu #roadrunning #kpk247 #rennonkovaa #5k

Kuva, jonka Aki Nummela (@akinummela) julkaisi 28. 02ta 2015 klo 4.20 PST

Su 29.2.

Pk- 39 km Changin lentokentän ympäri (avg. 4.07/km)

Erehdyin kiertämään Changin lentokentän. Ensimmäinen 21 km sai juosta East Coast Parkin laitaa Changi Beach Parkille leppoisasti, mutta sen jälkeen tulikin rymyttyä loppu kaikenlaisia talonpihoja ja liikennevaloja. Nestettä imin 1,5 litraa lenkin aikana ja siltikin paino tippui neljä kiloa. Ensi kerralla edestakaisin.

Treeniviikko 8/2015

Ensimmäinen kokonainen viikko takana Singaporessa. Tavoitteena oli viikolle työntää hieman enemmän määrää, mutta keskiviikkona alkoi hieman viime keväänä vaivanneessa akilleksessa tuntumaan, joten päätin passata hieman menoa. Harvinaisen turvoksissa muutenkin olleet jalat matkustamisen jälkeen. Parin päivän kevennys ja huoltavat tuntuvat auttaneet sen verran että jalka oli tänään pidemmällä lenkillä ja eilen höntsätessä ihan normaalin oloinen. Jatkossa täytyy vain olla entistä tarkempana koska viime kevään kaltainen jojoilu ei jälleen kuulosta kovin herkulliselta vaihtoehdolta.

Tiistaina sain kuitenkin juostua ensimmäisen reippaamman treenin. East Coast Parkissa jyräsin illalla 3 x 5 km n. 3.23/km-vauhtia. Juoksu tuntui yllättävän leppoisalta. Oma suosikkiaika juosta täällä on juuri auringon laskiessa, jolloin kosteus tuntuu hieman pehmeämmältä ja on ehtinyt päivän aikana hyvin nesteyttää. Lämpöä oli vielä noin 30 astetta ja tuuli alkoi hieman yltyä auringonlaskun jälkeen. Painoa tippui kaikkineensa treenin aikana noin 3 kiloa vaikka tuli juotuakin kohtalaisen ahkeraan. Hienoista viilennystä treeneihin tuo tasaisin välimatkoin puistoon sijoitetut julkiset suihkut. Nyt kävin suihkussa ennen treenin alkua sekä kenkineen kaikkineen ennen viimeistä toistoa. Täyssuihkun ottaminen tosin ennen viimeistä vetoa oli virhe kun jalat vetivät hetkeksi hieman kohmeloon ja käynnistyminen vetoon oli haasteellista. Mutta loppu tuli sitten taas letkeästi.

Lämpöön tottumisen huomasi parhaiten tämän aamun pitkällä lenkillä. 26 km lenkki vei East Coast Parkia pitkin Changin lentokentän nurkille ja takaisin. Lähdin noin kahdeksalta aamulla ja lämpöä oli jo mukavasti ja aurinko paahtoi. 1,5 viikkoa aiemmin tehtyyn samoissa olosuhteissa tehtyyn vastaavanlaiseen 27 km lenkkiin meni silloin samoilla sykkeillä ja pahemmilla olotiloilla 20 sekuntia per kilometri kauemmin. Nyt lenkin jälkeenkin olo oli vielä freesi kun viimeksi fiilis oli täydellisen räjähtänyt. Viikko lisää niin eiköhän tässä ala jo olla ihan kotoisat oltavat.

Tuleva viikko mennään taas päivä kerrallaan ja yritetään saada enemmän laatutreenejä kasaan. Maanantaina olisi ajatus tutustua paikalliseen yleisurheilukenttäetikettiin ratatreenien merkeissä.