SM-puolimaraton

Kun viime vuonna lähdin kaavailemaan suuntaviivoja tälle kilpailukaudelle, oli viime viikonlopulle kaksi vaihtoehtoa: mukavan keväinen Mt.Sac Relays ja hekumalliset juoksuillat Walnutissa Kaliforniassa tai SM-puolimaraton Kuopion Väinölänniemellä. Ja kyllähän se piti sen verran urheiluhenkeä olla, että eksoottinen Kuopio vei voiton Kaliforniasta.

Väinölänniemen Mt.Sac.

Perjantaina verryttelylenkillä puhalsi hurja arktinen tuuli, mutta olin silti luottavainen lauantain kilpailun säästä, koska järjestelytoimikunta oli kilpailukutsussaan lupaillut myötätuulitakuuta. Lauantaiaamuna pieni pettymys valtasikin mielen, kun tuulimittarit roikkuivat käytännössä nollassa. Edes Helsingin Kisa-Veikkojen legendaarinen tuulimittari Mate ei olisi saanut höngittyä tuulilukemia yli sallittujen lukemien.

Kilpailuun en ollut sen ihmeempää taktiikkaa laatinut. Ennätys mielessä ja oma juoksu. Perussetti. Ennakkotippailuissa olin jopa uumoillut kenialaissyntyneille menijöille kolmoisvoittoa. Näin ei kuitenkaan onneksi tapahtunut vielä tänä vuonna.

Miika Takala lähti pyssyn pamauksesta liikkeelle kuin tykin suusta. Ensimmäisen radalla juostun rundin jälkeen eroa oli jo useampi kymmenen metriä. Otin leppoisasti kakkospaikan ja mielessä kävi jo hetken että Lewis Korir oli unohtunut kisapaikalle raahatulle jäätelökioskille. Kilometrin jälkeen Lewis kalastelikin meikäläisen kiinni ja iski Takalan kantaan. Hivutin kaksikon kiinni parin kilometrin kohdalla ja Lewis tarjosi kohteliaana miehenä kädellä jopa vetojuhdan hommia. Kieltäydyin. Se saattoi olla virhe kieltäytyä, koska sen verran ärheästi äijä siitä lähti, että seuraavan kerrän kenialaisvahvistusta nähtiinkin sitten vasta Hannes Kolehmaisen patsaalla podiumilla kilpailun jälkeen.

Jäätiin hetkeksi sitten Miikan kanssa kahdestaan ulkoilemaan. Taustalla ollut takaa-ajoporukka jäi askel askeleelta ja loi pelottavan hyvänolontunteen jo muutaman kilometrin jälkeen. Jossain vaiheessa jäin Miikasta pätkän verran. Muutamia väliaikoja alkumatkasta muistan ennen kuin kiertäminen sekoitti sisäisen kalkulaattorin: 5km 15.40, 7km 22.02, 10km 31.40. Eli reipasta tahtia. Alkumatkaa siivitti myös kenialaisten Koririn ja Willy Rotichin managerin Antti Lähteenmäen kannustava huudahdus “eikö kyyti kelvannut?” Sillä hetkellä mieleen tulikin lämpimät muistot taannoisista Raahen SM-viesteistä, kun Tapsa luuttusi Rotichilla rataa 4x1500m loppusuoralla. Vai eikö kyyti tuolloin vaan Willylle kelvannut?

Kympistä eteenpäin kisa oli vain lukuisien kylttien tuijottelua. 11 kierrosta vajaata kahden kilometrin rinkiä on suorastaan eläimellistä menoa. 21 kilometritolppaa höystettynä kymmenellä junnujen tolpalla saivat ajatukset harhailemaan kolmen kilometrin tötsältä jo 15 kilometriä eteenpäin ja hetkessä oltiinkin juoksemassa uudestaan M17-sarjan mestaruuksista Nurmossa kymmentä vuotta aiemmin vuonna 2002. Kaikenlaista mielessä käykin. Edellisyönä olin myös nähnyt unta että Tuomo Salonen juoksi puolimaratonin 1:06.13. Tätäkin painajaista tuli pohdittua.

15 kilometrin kohdalla uskalsin jo luvata mitalin itselleni. Juuri sitä ennen meinasin tukehtua geelin, joten pahimmat vastoinkäymiset oli ohitettu. Onpahan treenattavaa tuossa geeliosastollakin, vaikka katsomon kourallisessa asiantuntijaväestössä sitä olikin jo “selvästi harjoiteltu”.

Loppu tuli selvästi madellen ja säästellen energioita tuleville puolikkaille ja aika lipsahtikin ennätyksen väärälle puolelle aikaan 1:08.23. No, rajuimmat huhut kertoivat reitin myös olleen parisataa metriä ylipitkä. Mitali tuli kuitenkin ja se on pääasia näissä karkeloissa. Nyt kun mitali on taskussa näistäkin kekkereistä niin voin myös luvata että ensi vuonna on jälleen Mt. SAC Relaysin vuoro.

On myös ilo huomata, minkälainen arvostus Suomen Urheiluliitossa on maantiejuoksun SM-kilpailuja kohtaan. Kyllä liiton palkkalistoilla Facebookissa notkutaan ja EM-kilpailuiden laivaseminaareista liveraportteja rustaillaan, mutta jos kukaan ei vaivaudu kirjoittamaan SM-kilpailuista ennakoita tai välittömiä kisaraportteja niin kyllä joku hommassa kusee jälleen pahemman kerran. Olisikohan huono ajatus järjestää joku vuosi SM-puolimaraton esimerkiksi Helsinki City Runin yhteydessä ja tuoda yksi niistä Suomessa jäljellä olevista todellisista keväisistä kilpajuoksuista vähän ihmistenkin ulottuville?

Onneksi muutamia kilpajuoksunkin sanansaattajia Suomestakin vielä löytyy. Tässä Hevoskuurin juttu SM-maanteiltä.

Mutta, ei auta jäädä liiaksi hehkumaan mitalihuumassa, vaan uusi haaste odottaa jo kolmen viikon päässä: SM-maastot ja äijien 4km Pudasjärvellä. Siitä sitten katse kohti ratakautta. Todennäköinen ratakauden avaus on edessä Otaniemessä SELL-Gamesien merkeissä viikko SM-maastojen jälkeen. Sen jälkeen palataan hetkeksi maanteille Yritysmaratonviestin merkeissä  Runner’s High:n possella.

Advertisements

Arktista urheilua ja uuden vuoden lupauksia

Lumi ja kylmyys ovat ehdottomasti meikäläisen pahimmat viholliset. Ensimmäinen kokonainen talvi Suomessa kuuteen vuoteen varmasti tulee raastamaan ja kalvamaan jo ennestään kankeita lihaksiani. Aamulla elohopea pyörähti jo yli -20 asteen ja sama meno huhujen mukaan jatkuisi loppuviikonkin. Olenkin jo parin viikon ajan Suomen arktista menoa katseltuani alkanut jo hieman haikailla ulkomaille ensi talveksi, mutta henkistä kovuuttahan se vain tuo täällä kitkuttaa.

Viime viikolla kävin hankkimassa Icebugin Anima Buggripit, joilla ajattelin lähteä viimeiseen taistoon näitä pirullisia säitä vastaan. Edellisistä nastakengistä onkin jo aikaa. Inttivuonna 2006 lusin kakkuani jo räihnistyneet Puman itse nastoituttamani kengät jalassa. Nuo Pumat matkustivat samana keväänä vahingossa mukana Malagan treenileirille, minne ne muutaman hyväpitoisen lenkin jälkeen jäivät myös kierrätykseen paikallisille kulmakunnan donsimoneille. Tuossa kuudessa vuodessa on selvästi nastakenkäbusiness pyörähtänyt käyntiin ja kaikenlaista bootsia näyttää markkinoille tulleen. Icebugeista sen verran tuoteanalyysia, että pito on aivan loistava, mutta itse kengässä olisi paljon hiottavaa. Olenkin joutunut puukoin ja saksin preparoimaan kanoottia omaan jalkaan sopivaksi, mutta kaikin puolin hyvä vaihtoehto talvikeleille.

Pari viikkoa on jo kulunut Kanarialta tulosta ja varsin mukavasti on sujunut treenienkin suhteen. Juosta on pystynyt ja kovempaakin on uskaltanut painaa menemään jo muutaman kerran. Uimassakin olen käynyt pari kertaa elvistelemässä Michael Phelpsin uimalakki päässä ja vesijuoksua on tullut tehtyä yhteensä kymmenen minuuttia. Joten korvaava treeni on ollut huipussaan. Napakampia 400 metrin ja 200 metrin vetoja kävin myös juoksentelemassa tiistaina Liikuntamyllyssä ensimmäisen kerran sitten viime vuoden heinäkuun. Oli taas radalle eksynyt koko Itä-Helsingin palloilujoukkueet. Ja tunnetustihan kun joukkueesta on kysymys niin sitä pitää ryhdikkäästi löntystää vierekkäin kaikilla radoilla 1-6. Siinä sitten tulikin pujoteltua pallistien seassa, kyynärpäät lauloivat ja adrenaliini virtasi, joten erinomainen treeni hallikisoja varten kaikin puolin. Kisaamaan en silti uskalla suunnata kuin vasta SM:eihin, tosin mieli kyllä teki kovasti radalle kun näki Espoon Borzan rullaavan rataa varsin jouhevasti sunnuntaina ja huhut kertoivat Haponkin survaisseen alle 8.30 Jyväskylän hornankattilassa. Kelit kylmenevät niin vanhat rotaratsut lämpenevät.

Uuden vuoden lupauksena tein päätöksen, että pistän kaikki mahdolliset ennätykseni 1500 metristä ylöspäin uusiksi tänä vuonna. Saa nähdä kuinka pitkälle lupauksen kanssa päästään. Osahan ennätyksistä on päässyt vanhenemaan jo verrattain paljon, joten olisihan se aikakin jo laittaa ne kierrätykseen. Lupaushan on helpompi sanoa kuin tehdä kun vuoden 2004 jälkeen ei hirveän montaa ennätysjuoksua ole per kausi päässyt syntymään.

Listasinkin ennätykseni 400 metristä ylöspäin aikajärjestyksessä vanhimmasta alkaen, jotta näen mistä karsiminen pitää aloittaa. Haastavimmat ennätykset löytyvät tällä hetkellä varmasti sprinttimatkoilta 400 metriltä ja 800 metriltä, mutta nuo ennätykset jo armahdin itseltäni jo ennen lupausta. Mukana listassa myös halliennätykset, jotka kaipailisivat restaurointia varsinkin 1500 metrin ja 3000 metrin matkoilta:
 

Laji Tulos Paikka Päivämäärä
400m (halli) 52,18 Helsinki  31.1.2004
3000m (halli) 8:33.76 Jyväskylä  27.2.2005
10000m 32:33.04      Helsinki/E  31.8.2005
1500m (halli) 3:56.65 Tampere  25.2.2006
2000m 5:41.00 Tuusula/H  23.8.2006
800m 1:51.39  Lappeenranta  3.8.2007
3000m 8:29.12 Keuruu  20.6.2008
Maili (halli) 4:11.76 Fayetteville, Ark. USA  13.2.2009
400 m 50,99 Helsinki/P  22.7.2009
5000 m 14:38.30 Espoo/Le  2.8.2009
800m (halli) 1:53.69 Fayetteville, Ark. USA  12.2.2010
1500m 3:46.49 Kajaani  8.8.2010
Maili 4:11.38 Joensuu  21.8.2010
3000m esteet 9:04.93 Lappeenranta 13.8.2011
10km (road)  32:14:00 Helsinki  3.9.2011
Puolimaraton 1:07:46 München GER  9.10.2011

Leirin loppuyhteenveto

Kolmen viikon leireilyt ovat nyt leireilty ja Gran Canarian hiekkadyynit vaihtuivat lumihankeen. Treenillisesti erinomaisen syksyn jälkeen leirille oli muutama tavoite: saada kolme viikkoa lisää ehjää treeniä pitävissä ja lämpimissä olosuhteissa sekä nähdä Frederikin keikka Iskelmä Baarissa. Kumpikaan tavoitteista ei toteutunut, kun Frederikkikin ehti livistää joulun ajaksi muihin maisemiin. Tosin lämpimäänhän on aina mukava päästä, mutta vain turistiksi ei meikäläistä Maspalomasin seudulle saisi missään muodossa lähtemään.

Ensimmäinen viikko oli varmasti laadullisesti ehkä yksi parhaista koskaan vetämistäni viikoista. 196 kilometriä parilla kovalla treenillä höystettynä ja jalat kokonaisuudessaan kuin uudet ja täynnä virtaa vielä sunnuntain pitkänkin lenkin jälkeen. Ainoata päänvaivaa alkoi tuoda loppuviikosta hieman jumittunut pohkeen/akilleksen seutu. Akilleksen kipuilut ovat meikäläiselle ollut toistaiseksi harvinaista “herkkua” joten sen puoleen olin jo alusta asti hieman huolissaan. Juoksija kyllä oppii tunnistamaan ja käsittelemään vanhat haavansa, mutta uuden alueen kipuilut lisäävät aina selvää huolestuneisuutta. Itse olen tullut johtopäätökseen, että akilleskipu on varmasti tarttuvaa sorttia, koska joulun aikana ja leirin ensimmäisellä viikolla tuli vietettyä sen verran aikaa kolmen akilleslenkkaajan Caritan, siskoni Minnan ja Saavalaisen Petrin kanssa. Lisäksi tuli aikaa vietettyä jonkin verran ikuisen jalkapuolen Tuomo Salosen, polvivaivaisen Tero Forsbergin ja muuten vain klesan Tapani Virtasen kanssa. Joten tartuntavaara on ollut loppuvuonna erittäin korkea ja niinhän se sitten tarttuikin.

6x1000m/3' Viimeinen veto. Pientä raastoilmettä jo havaittavissa.

Vammat ja ongelmat leireillä ovat aina pirun hieno juttu. Varsinkin leireillä, missä on paljon muita juoksijoita on erittäin nautinnollista katsoa muiden juoksijoiden lähtöä ja tuloa treeneistä kun itse ei pysty tekemään muuta kuin pyöritellä peukaloitaan ja pohtimaan koko juoksemisen järkevyyttä. Sitä kun juoksija kestää useamman viikon putkeen on leirin jälkeen varmasti vahvempi kuin kukaan niistä muista juoksijoista ketkä ovat treenamassa käyneet. Itse olen onneksi oppinut hieman maltillisemmaksi vuosien aikana, tosin leireillä maltillisuus on aina asteen verran vaikeampaa. Kerran muistan Italiassa lähteneeni ennätysviikkokilometrit mielessä sunnuntain pitkälle lenkille vaikka polvi oli niin kipeä ettei kävelemisestäkään tullut mitään. Kilometrin väänsin, mutta sitten oli pakko kääntyä takaisin ja kävellä hotellille nuolemaan haavoja. Tällä kertaa löin pelin poikki tuon ensimmäisen viikon jälkeen ja otin kolme päivää lepoa juoksusta. Tuon kolmen päivän jälkeen päätin, että loppuleirin ajan keskityn vain koviin treeneihin kolmen päivän välein ja välipäivinä teen tuntuman mukaan kevyttä hölkkää ja korvaavia harjoitteita (auringonottoa ja varpaiden uima-altaassa lilluttelua).

Roque Nublolla (korkeus 1800m)

Loppuaika mentiinkin tuon suunnitelman mukaan ja kovat treenit sujuivatkin loistokkaasti. Jalka tuntui koko ajan, mutta ei pahentunut mihinkään suuntaan. Viime lauantaina iski sitten flunssankin vielä mukaan matkaan, joten kiitettävää arvosanaa ei leirin onnistumiselle voi missään nimessä antaa. Kovien treenien sujuminen nostaa arvosanan kuitenkin leppoisaan seiskaan.

Auringonnousu Maspalomasissa

Tällä hetkellä ei ole mikään hätä päästä lenkille kun vilkaisee ulos kinoksiin. On aika pistää paikat kuntoon ja sen jälkeen miettiä kevään ja kesän tavoitteita eteenpäin. Hallikilpailuista en ole koskaan hirveämmin innostunut, mutta eiköhän niitäkin mahdollisuuksien mukaan käydä jossain vaiheessa juoksemassa. Päätavoite varmasti onkin olla täydessä terässä parissa Irlannin kilpailussa helmikuun alussa (5km maantie ja 6km maasto), josta ehtisi sitten vielä loistavasti SM-halleihin Tamperelle seuraavaksi viikonlopuksi.

On ollut myös aikaa mietiskellä kevään leirikuvioita. Tällä hetkellä en olisi lähdössä mihinkään vaan tyytyisin tähänkin asti loistavasti toimineeseen Hakuninmaan leirikeskuksen palveluihin, mutta pieni optio huhtikuiselle reissulle Jenkkeihin kilpailemaan on jätettävä jos huippukunto yllättääkin. Maagisia Stanfordin ja Mt. Sacin iltoja kun ei missään muualla päin maailmaa pääse kokemaan…

Postikortti Maspalomasista

Terveiset Maspalomasista, Gran Canarialta. Lämmintä on ollut – toivottavasti ainakin lämpimämpää kuin Suomessa. Pari viimeistä päivää ollut 25 asteen nurkilla.

Neljä päivää ja reilut 120km takana tiukkaa kuntoliikuntaa. Maspalomasin ja Playa del Inglesin alue on siitä optimaalista aluetta urheilla, kun paljoa tekemistä täällä ei ole. Rusketuskin tarttuu parhaiten juoksemalla, eikä siihen tarvita naapurin walesiläisten 24 tunnin kinkunpaahtamista altaalla. Nytkin ne tuolla makaavat vaikka kello on jo yhdeksän illalla, liekö sammuneet. Kyllä ne siitä taas aamuksi virkoavat kun hotellin terassi aukeaa. Saavalaisenkin niska punoittaa orastavaa rusketusta jo kummasti muutaman lenkin jälkeen ja juoksu näyttää lennokkaalta kuin nuoruusvuosina. Kyllä aurinko ja indo pahemmat kalkkeutumat sulattaa. Joten hyvin täällä menee kaikin puolin.

Edellisissä kohteissa Kiinassa ja Keniassa matkustellessa erottui massasta ja olo oli välillä kuin isoimmallakin turistinähtävyydellä. Gran Canarian rannikolla tämä ei ole ongelma, kun suomalaisturisteja on lentänyt tänne talvehtimaan enemmän kuin minkään maan tuontirajoitukset saisivat sallia. Oletin että kolme viikkoa täällä voisi olla hyvää espanjan opintojen virkistämistä. Kielikylvyn voi unohtaa kun lähikaupan Pedrokin puhuu parempaa suomea kuin meikäläinen espanjaa.

Nettiyhteydet ovat kuin suoraan 70-luvulta ja tämäkin postikortti pitää lähettää suomalaisen ravintolan Kuparipannun langattomasta netistä. Kuparipannu ei suinkaan ole ainoa silmiin osunut suomalaiskuppila. Ainakin Iskelmä Baari, á la mummo ja Mummola ovat löytyneet. Huhujen mukaan Timo Jutila ja Nurmisen Pasi olisivat myös suunnittelemassa oman raflan Alamummon avaamista. Kelpaa siinä Marko Jantusen poikaholidayta tulla viettämään poikien kahvilaan. Joten siinäpä yksi syy lisää tulla takaisin tulevaisuudessa. Toinen syy mahdolliseen paluuseen on Frederikin missaaminen tällä retkellä. Frederik rillutteli ahkeraan joulunalusaikana Iskelmä Baarissa, mutta viime päivät tien varret ovat olleet pullollaan kaikenlaisten entisten idoleiden julisteita. Kuulemma Kristian Meurman ja Jani Wickholm esiintyvät uudenvuoden aattona.

Lukemaankin on ehtinyt. Sain äsken päätökseen Bostonin Maratonin race directorin Dave McGillivrayn varsin kelvollisen muistelmakirjan ”The Last Pick”. Tällä hetkellä edessä ovat kirjat ”Why We Run”, ”Why We Buy” ja Via Helsinki –lehden artikkeli ”Why Do We Travel?”. Joten elämän peruskysymyksiä selvitellessä menevät seuraavat hetket. Erityisesti “Why we run” -kysymys tulee entistä enemmän ajankohtaiseksi lähiaikojen aikana kilsojen kasautuessa jalkoihin.

Hasta luego seuraavaan korttiin asti,

Aki

ps. Kisa-asutkin hommattu ensi vuodelle (alla).

Veemäinen Viikko

Mennyt viikko oli erittäin veemäinen, vaihteleva. Ohjelmaa riitti sopivasti ja sitä oli tarpeeksi. Juoksua tuli viikossa 165km eli enemmän kuin kertaakaan tänä vuonna. Tosin suurin osa siitä oli leppoisaa jolkottelua hyvässä seurassa, mutta mahtui ohjelmaan mukaan myös Hakunilan Aktia Cupin 5km lauantaina ja hyvä 30x200m setti keskiviikkona. Viikon kruununa oli sunnuntaina ennätyspituuttaan kutitteleva 33km lenkki ulkomaalaisseurassa. Ja pitkästä aikaa pääsikin virkistämään jälleen englannin taitoja kun mukana matkaa taittoivat australialaisbrittiläinen Brickhill-Jones ja turkulaisjoensuulainen Lehtinen-Jonas. Aktia Cupista sen sijaan ei paljoa millään kielellä kerrottavaa jäänyt. Tavoitteena oli legendaarisen Ogelin taksikuskin Niko Makkosen yhtä legendaarinen reittiennätys 15.15, mutta se tyrehtyi rajuun alkuvauhtiin (5.45 ensimmäinen 2km) sekä miehekkääseen vastatuuleen takaisin päin tullessa. Loppu tulikin sitten perse asfalttia viiltäen ja maaliin raahauduttiin ajassa 15.34.

Muu ohjelma pyörikin sitten firman sekä erilaisten seminaarien ja kouluhommien ohessa. Jos joku ei vielä tiedä niin olen osallisena mukana uudennahkeassa helsinkiläisessä juoksuvalmennukseen ja -tapahtumiin keskittyvässä yhtiössä Runner’s High sekä opiskelen Haaga-Heliassa matkailun liikkeenjohtoa ensimmäistä vuottani. Aiempia opiskeluja minulla on takana Yhdysvalloista ja taskussa BSBA-tutkinnot markkinoinnista ja kansainvälisestä kaupasta Missouri Southern State Universitystä. Matkailu harrastuksena ja liiketoimintana myös on aina kiinnostanut joten siitä syystä päätin täydentää opintojani Haaga-Heliassa.

Yhtiömme juoksukouluja tuli vedettyä pariin otteeseen alkuviikosta. Maanantai-iltana vauhdikas 2000 metrin vetotreeni Pirkkolassa Eliittiryhmän kanssa ja tiistaina erittäin motivoituneen ja loistavan Eläintarhan ryhmän vetohommissa. Muutakin rankkaa duunia tuli raadettua, esimerkiksi firman pikkujoulukutsut tuli postitettua. Itseäkin tuli valmennettua parin tapahtuman verran: keskiviikkona osallistuin mielenkiintoiseen Heebon ja Haaga-Helian rekrytointiseminaariin ja torstaina Vuoden Veemäisimpään Yrittäjätapahtumaan Otaniemessä.

Veemäisimmässä tapahtumassa pureuduttiin aiheeseen “Onko positiivisuus peestä ja optimismi ongelma?” Mukana tapahtumassa olivat mm. Sedu Koskinen, Diili-voittaja Antti Seppinen, Jone Nikula, Jyri Järvihaavistö Elisalta sekä vanha tuttu yleisurheilukentiltä Jyri Linden. Lindenhän oli mukana raahaamassa Al Gore Jyväskylän Nordic Business Forumiin tänä syksynä, ja ensi vuonna paikalle suhaa pääesiintyjäksi sir Richard Branson – Järvenpään Jarkon vanhempi velipoika. Eli erittäin mielenkiintoista settiä luvassa jälleen syksyllä. Tilaisuuden loputtua namusetä Sedu houkutteli meidät Namulla bussiinsa ja kuskasi meidät uuteen kuppilaansa.

Jos ei tuossa ollut vielä pönötystä tarpeeksi niin tänään käydään pokkaamassa jälleen kerran Suomen ykkösseuralle Helsingin Kisa-Veikoille ojennettava Kalevan Malja. Meikäläiselle tilaisuus tosin on ensimmäinen, vaikka olenkin ollut mukana voittamassa pystiä jo viisi kertaa aiemminkin. Aina ennen on kutsu Jenkkeihin käynyt hyvissä ajoin eikä Poikaa olla vielä päästy saunottamaan.

Pysykäähän kanavalla,

Aki