SM-maastomuisteluita

Harvinaista hupia on päästä SM-maastojen viivalle. Nyt näyttää hyvin todennäköiseltä että Imatralla nautiskellaan 4 kilometriä täyttä pöhinää. Edellisen kerran maastojuoksua on tullut harrastettua kolme vuotta sitten Pudasjärven SM-maastoissa ja siltä reissulta on vielä piikkaritkin hukassa jossain. Pudasjärveä ennen sitten oltiinkin kahdeksan vuotta sitten Imatralla joten pieni ympyrä sulkeutumassa. Koskaan en ole itseäni hääppöiseksi maastojuoksijaksi laskenut ja keväisin myös ajoittaiset siitepölyt vaikeuttaneet etenemistä.

Mutta SM-maastoihin paluun kunniaksi onkin aika muistella vanhoja, koska mikäänhän ei ole niin hienoa kuin vanhojen muistelu. Vaikka oma “maastoura” onkin kaikkea muuta kuin menestyksekäs.

Olen juossut SM-maastoissa joka vuonna vuosina 1999-2007. Vuosi 1998 jäi väliin kun ikäraja oli tuolloin 14 ja siksi Lahden kokemukset jäivät vain esikisoihin. Seuraavana vuonna kuitenkin Maarianhaminassa toistaiseksi viimeisimmässä syksyllä järjestetyissä maastoissa oltiin Niclas Collianderin kanssa antamassa backuppia Makkosen Nikolle joukkuekisassa. Juoksu kulki muistaakseni hyvin ja lopputuloksena oli 47. sija, sijoitusta nosti tavallista vähäisempi osanotto kun monet seurat jättivät juoksijoitaan lähettämättä Ahvenanmaalle. Seuraavana vuonna matka suuntasi Kemiin, jossa jalka ei oikein noussut. Vaikka juoksukunto oli talven aikana noussut selkeästi, sijoitus valahti 53. yli kaksi minuuttia keulasta jääneenä. 2001 laskusuhdanne jatkui entisestään. Vehkalahdella järjestetyt maastot päättyivät 60. sijaan.

2002 Maastot Lapualla jatkoi samaa kyykkäysputkea, vaikka juoksijana olin ottanut vuodessa ison harppauksen. Jäin lähtösuoralla hieman taustalle ja reuhkoin seuraavan kilometrin aikana keulan kiinni ja kahden kilometrin kohdalla olikin jo kärkipakka saavutettu. Siitä sitten vähitellen hapot syövyttivät miehen ja loppu tulikin hiipuen maaliin. Sijoitus 16., mutta ensimmäinen joukkuemestaruus yhdessä Tapani Virtasen ja Hannu Airilan kanssa. Muistan aina kun 500 metriä maalista Hannu pyyhki ohitse yhdellä piikkarilla. Toinen oli jäänyt johonkin matkalle, mutta ei se tahtia näyttäneen hidastuvan.

2003 tilanne oli suhteellisen sama kuin 2002. Piti olla yksi suosikeista ja tällä kertaa oli käyty jopa ennakkoon Liedossa Varsinais-Suomen pm-maastoissakin juoksentelemassa joten reitti oli tiedossa. Ei liikahtanut tälläkään kertaa: sijoitus 9. Alkoi jo tuntua siltä, että olisi ehkä parempi lopettaa maastopuuhastelut kokonaan.

Vuonna 2004 SM-maastot järjestettiin Porvoossa. Lähtötilanne oli hieman eri kun viikkoa aiemmin järjestetyt Helsyn pm-maastot päättyivät aikamoiseen floppiin ja melkein tappioon myös veteraaniosastoa edustaneelle seurakaveri Juha Mennalle. Onneksi Menna pysyi vielä takana, mutta itseluottamus oli aika maissa kisoihin tultaessa. Mutta taas huono kenraali osottautui parhaaksi keinoksi kisavalmistautumiselle. Tapani vetäytyi vammojen vuoksi viime hetkillä ja Airilan Hannun kanssa jäätiin ilman joukkutta. Yksi porkkana meni siinä, mutta päätin silti lähteä rohkeasti metsästämään puuttuvaa mitalia. Alusta alkaen viiden juoksijan kärkiporukka erottautui muista. Kovia nimiä: Henri Manninen, Joonas Harjamäki, Jarkko Järvenpää, Obed Kipkurui ja meikäläinen. Monivuotisia ja rakkaita kilpakumppaneita, jotka Obedia lukuunottamatta vieläkin jaksavat vanhoilla päivillä paahtaa mukana. Obed tippui porukasta ensimmäisenä ja me Jarkon kanssa noin kilometri ennen maalia. Jarkko alkoi jäädä ja olin jo tyytyväinen pronssiin. Joonas ja Henri painoivat pienen matkan päässä edessä kunnes tultiin viimeiseen jyrkkään ylämäkeen Kokonniemen uimakuopalta pois. Hiekkamäki oli paljon tuttuja täynnä ja yhtäkkiä sain hirveän pöhinän päälle ja nykäisin kärkikaksikon kiinni ja mäen päällä keulaan. Pistin vauhtia alamäkeen ja vaikka loppusuoralla alkoi kangistua ja Harjamäki lähestyi, sain kuitenkin pesissyöksyllä kuitattua itselleni SM-kultaa. Pakko myöntää, että mestaruus tuntui hyvältä.

Seuraavina kahtena vuonna palailtiin samaan aiempaan moodiin. Polvitulehduksien jälkeen Varkaudessa 22-vuotiaiden 12. sija hyvin väsyneellä juoksulla. 2006 Saarijärvellä allergiaoireet ja yhden puuttuvan palasen tarve veivät minut ensimmäiseen miesten starttiin. 20. sija ja joukkuehopeaa yhdessä seuraikonien Mikael Talasjoen ja Simo Wannaksen kanssa tyydytti mieltä. Edellisvuonna parivaljakko kävi legendaarisen loppukirikamppailun Varkauden maastojen Suomen mestaruudesta, mikä päättyi – kuten kaikki kirikamppailut – Simon voittoon.

Vuosi 2007 oltiin sitten edellisen kerran Imatralla. Takana oli ensimmäinen lukukausi Jenkeissä ja Suomeen palailtiin muutamaa päivää ennen New Yorkin lomailujen kautta. Koulun ruokala oli tuonut pari extrakiloa lisää ja vaahteralehtipaita oli aiempaa piukeampi. 800 metriä oli kulkenut keväällä hyvin ja muokkautunut jopa päämatkaksi, mikään pidempi ei oikein liikahtanut. Joukkue oli kuitenkin vahva kun Virtasen lisäksi pääsin ensimmäistä kertaa samaan joukkueeseen toisen amerikkalaistuneen suomalaisespanjalaisitalialaislegendan Peikko Sollan kanssa. Peikko oli kaikilta muilta virikkeiltään ehtinyt myös treenata ja jannu oli hyvässä iskussa. Peikon ajatuksesta päätimme tehdä “joukkuejuoksun” ja juosta kisa kahdestaan toisia potkien. Mannisen Henri ja Joonas Harjamäki karkasivat heti alusta ja me Peikon kanssa jäimme kolmanneksi ja neljänneksi. Neljä kilometriä juostiin yhdessä, sitten sanoin Peikolle että antaa mennä kun juoksu näytti niin helpolta. Pari kertaa Solla kakisteli: “ei, kun juostaan joukkueena.” Sitten käskin hänen irtaantua, ja Sollahan lähti. Hetkessä poimi Harjamäen kiinni ja Manniseen jäi lopulta eroa kahdeksan sekuntia. Meikäläistä Peikko jätti viimeisellä kierroksella 20 sekuntia. Oma sijoitus 4. ja Virtasen säestäessä orkesteria 6. sijallaan, oli myös erittäin makea joukkuemestaruus varma. Hieno jengi ja hieno juoksu, yksi kokemuksista joita en varmaan koskaan unohda.

230485_6724711751_8163_n

Virtanen-Nummela-Solla.

Imatran jälkeen sitten olikin yliopistokiireiden takia monta vuotta hiljaista kunnes vuonna 2012 palasin Pudasjärvelle. Yhdeksäs sija siellä miesten neljällä kilometrillä. Siitä lähdetään parin vammaisen toukokuun jälkeen tänä vuonna parantamaan. Katsotaan mitä äijälle käy!

Irlannin kiertueen ennakkoasetelmat

Kolme viikkoa oleskelua talvisessa Suomessa on pitkä aika joten on syytäkin ottaa uutta kohdetta kiikariin, jättää kinokset taakse ja suunnata jokaisen suomalaisen talvilomakohteseen numero uno eli Irlannin vihreälle saarelle. Kaksi kilpailua on ohjelmassa neljän päivän sisään: torstaina Armaghissa Pohjois-Irlannin puolella juostaan kansainvälinen 5km maantiekilpailu (Armagh International Road Race) ja Droghedassa sunnuntaina raastetaan Ras na hEireannin maastokilpailu. Viiden kilometrin maantiekilpailut ovat yksi meikäläisen suosikkistarteista, joten torstain kilpailua odottelen erityisesti vesi kielellä. Ras na hEireannin nimihirviön maastokisasta taasen yritän ottaa kaiken hauskuuden irti koska irlantilaisia pehmeitä nurmikkomaastokisoja ei kovin usein perussuomalaisiin, tasaisiin hiekkatien jytkyihin tottuneisiin suomalaisille ole tarjolla. Irlannissa en muutenkaan ole koskaan aiemmin piipahtanut, joten kiinnostava keikka tulossa kaikin puolin.

Suomen edustus kilpailuissa kuihtui viime viikkojen aikana kahteen mieheen, vaikka Northern Ireland Athletics -sivuston mukaan “Finland also have a strong quartet but unfortunately top runner Jussi Utrainen has had to withdraw because of studies. However Henri Manninen, Aki Nummela, Antti-Pekka Niisto and Arttu Vattulainen are capable of making a bid for team glory.”

Meikäläinen ja Antti-Pekka “Niisto” Niinistö lähdemme kahdestaan valloittamaan Irlantia kun viimeisimpänä reissunsa perui “Kangasniemen Väsynyt Saha” Henri Manninen. Mannisen poisjäännin syytä on spelukoitu medioissa paljon, ja uusin huhu kertookin miehen juoksuasennon tippuneen loppuvuoden treeneissä entistä alemmaksi, mikä taas on aiheuttanut useita hankaumavaivoja aroille alueille perseen viiltäessä maata. No huhut ovat mahdollisesti huhuja tässäkin tapauksessa.

Vaikka Manninen puuttuukin niin viivalle asettuu kova liuta kovia miehiä muualtakin päin maailmaa. USA:sta on viivalle asettumassa kova lössi kovia menijöitä: mm. Armaghissa aiemminkin pöydän putsannut maileri Christian Hesch ja yliopistokentiltä meikäläiselle tuttu NCAA:n DII:n moninkertainen mestari Michael Crouch starttaavat kisaan vain ja ainoastaan mestaruus mielessään. Englanti sen sijaan heittää kehiin muutamat ykköstykkinsä kuten 13.36:n vitosen ukon Jonny Mellorin, kansanyhteisönkisojen 1500m:n finalistin Ali Hayn (3.38) ja Coloradon suden mailla Alamosassa Adams State Collegessa viime vuodet tarponeen, niin ikään NCAA:n kakkosdivarijyrän ja 5000m:n 2011 mestarin, Luke Craggin (5000m 13.44).

Kilpailuiden kirkkain tähti löytyy kuitenkin naisten sarjasta. 1500 metrin kansanyhteisön mestari ja Berliinin MM-hopeamitalisti Lisa Dobriskey tekee paluun radoille katastrofaalisen viime syksyisen MM-esiintymisensä ja pienimuotoisen lantio-operaationsa jälkeen. Dobriskeyn mielessä on varmasti tällä kaudella kotiyleisönsä edessä Lontoossa vain ja ainoastaan edellisten olympialaisten neljännen sijan kirkastaminen, ja onkin mielenkiintoista nähdä hänen kauden avauksensa.

Tässä vielä tunnelmavideo Armaghista vuodelta 2009: