Hyvät Joulut!

Vuosi sitten joulun alla kotiuduin Guangzhoun saasteisesta +25 asteesta Helsinki-Vantaalle, missä odotteli mukavan kipakka -22 celsiusta ja hirmuiset kinokset lunta. 50 asteen muutos ja lumi tuntui silloin erittäin eksoottiselta, varsinkin kun edellisestä kunnon lumikasan näkemisestä oli jo useampi vuosi. Melkein mieli teki jopa maistamaan tuota valkoista, omituista ainetta. Talvea kesti silloin kaksi viikkoa ennen kuin suuntasin useammaksi viikoksi Wannaksen savimajaan Keniaan.

Tänä vuonna budjetoin homman täysin päinvastoin. Analysoin jo hyvissä ajoin että koko syksy on lumetonta, jouluaattona tulee hieman lunta luomaan joulufiilistä, joulupäivänä sää pysyy erityisesti Helsinki-Vantaalla loistavana ja Virtasten jouluaattona Tapaninpäivänä tulee lunta niin pirusti. Virtasenpäivän ennätysnietokset säilyvätkin sitten aina tammikuun puoleen väliin saakka jolloin alkaa aikainen kevät. Toistaiseksi tippaus on täyttänyt kaikki odotukset. Talvi Helsingissä on ollut kestävyysjuoksijan unelma-aikaa. Kun tuo unelma-aika loppuu Tapsanpäivänä, meikäläinen on suunnannut jo Joulupäivänä Gran Canarialle Maspalomasiin parempien juoksubaanojen ja Frederikin junttidiskohittien luvattuun turistihelvettiin. Siellä kohotetaan kuntoa kolmen viikon ajan väistellen virttyneissä 95- ja 2011 MM-jääkiekkopaidoissa hikoilevien kaljoittelevien suomalaisturistien ilmaveivejä. Myös Playa del Inglesin kuuluisan nakurannan “käärmenäyttelyn” sinertävät melanoomaiset saksalaisturistit muodostavat todellisen uhkan onnistuneelle leirille. Jos nuo uhat onnistuu välttämään, on varmasti sekä henkisesti että fyysisesti valmiimpi kuin koskaan ensi vuoden karkeloihin.

Minkä takia sitten suunta on Gran Canaria, kun suurin osa suomalaisista juoksijoista leireilee Etelä-Afrikassa, Portugalissa tai Keniassa? Plussaa tulee siitä, että olen ollut saarella kaksi kertaa aikaisemminkin ja molemmilla kerroilla leiri on sujunut erinomaisesti ja se on antanut loistoboostin ja selvän tasonnoston tulevaan kesään. Sää on tasapainoinen ja lämmin ja saarihan nauttii useimpien tutkijoiden keskuudessa hankittua titteliä “The Best Climate in the World”. Sijanti on sopiva ja suoria lentoja löytyy edullisesti – jos vain kyseiset turistilennot alusta asti hengissä selviää. Kolmen viikon leirin takia ei viitsi kauemmas matkustaa ja vanhat raihnaiset lihakset kaipaavat lämpimään edes hetkeksi. Vielä kun Saavalainenkin päätti lähteä pariksi viikoksi mukaan niin ei ole niin puuduttavaa niitä ohjelmassa lukevia 300 kilometrin viikkojakaan vedellä. Miinuksia tulee ylenpalttisesta turismista ja tällä hetkellä heikohkosta jalkapallojengistä UD Las Palmasista (segundan puoltaväliä). Tosin 15. tammikuuta Barcelonan B vierailee Estadio Gran Canarialla, joten pakkohan pääkaupunkiin on silloin suunnata.

Muutama päivä siis enää jouluun ja ensimmäinen syksy Suomessa sitten vuoden 2006 on takana. Viimeiset pari viikkoa otettu juoksullisesti rennosti että pääsee hyvässä vireessä ulkomaille. Kaikki on sujunut tähän mennessä loistavasti ja vielä on tallattavana yksi mielenkiintoinen kilpailu Runner’s High:n Talvisarjan 3. osakilpailun merkeissä 22.12.. Sen jälkeen kilpailuja onkin edessä vasta isona vuonna 2012. Jos ei se vuosi tuota tulosta niin aina on sitten vuosi 2013 ja mahdollisesti huhujen mukaan myös 2014.

Hyvät joulut kaikille ja palataan asiaan seuraavan kerran Frederikin kainalosta Maspalomasin dyyneiltä!

Kalkkia, Kellotusta ja Kalkkunaa

Torstaina järjestettiin Runner’s High:n Kalkkunaravi (Turkey Trot) Pirkkolassa. Tällä kertaa ei itse tarvinnut vetäistä lenkkareita jalkaan, vaan hikoiltua tuli järjestäjän toimessa. Vaikka kokemusta on juoksijana useammista sadoista starteista parinkymmenen vuoden ajalta, järjestäjän hommat ovat kohtalaisen uusi aluevaltaus. 46 juoksijaa yhdessä startissa voi kuulostaa vähäiseltä, mutta kun päälle lyödään marraskuinen pimeys, kohmeat sormet ja epäonnistumisen pelko saa se kokeneemmankin kellosormen tutisemaan. Lisäksi matkan lyhyys loi myös muutamia meheviä kiriporukoita ja 11.30-12.30 välille mahtuikin reilut puolet osallistujista. Mikään ei kuitenkaan kyrsi juoksijaa, ja toivottavasti myös järjestäjiäkään, enempää kuin se jos jollekin juoksijalle ei aikaa saada, joten paineet kellotuksessa ovat kovat. Paineet ja kasvaneet osallistujamäärät ovat tuoneet myös viime vuosina Suomen juoksumarkkinoille ajanottoon erikoistuneita yrityksiä, jotka tätä painetta ottavat järjestäjiltä pois. Tosin Runner’s High:n Talvijuoksusarja tulee toistaiseksi pysymään erossa näistä hienouksista ja jatkossakin mennään vanhojen hyvien aikojen malliin vapisevin sormin sekkarit ja hirttosilmukat kaulassa. Tällä kertaa käytimme jo osittain uutta teknologiaa Tuomo Salosen (blogi: espoonborza.blogspot.com) nauhoittaessa iPhoneensa juoksijoiden maalintulonumerojärjestystä ja muuta painokelvotonta materiaalia joten nauhoja emme voi kuitenkaan julkaista.

Lisäksi eilinen oli erittäin tärkeä opetus, että kaikkeen juoksutapahtumajärjestämiseenkin on laadittava kunnon riskianalyysit mitään huomioitta jättämättä. Kuka olisi voinut aavistaa että kalkkikone hyytyy 1500 metrin kohdalla, kun puolet matkasta on vielä kalkitsematta? (Välihuomio: Olin tuolloin muuten vielä hyvässä 20 minuutin kierrosvauhdissa ja pahimmat ylämäet jo takana… ) Eilen tuo koneenhyytyminen ei haitannut niin pahasti, täytyi sikariportaankin vain liata kädet kerrankin ja levittää kalkkia käsipelillä epämääräisiin kasoihin. Vaikka maalissa näytinkin enemmän meksikolaiselta kokaiinikartellin pomolta, niin kierroksen ehdin helposti vetämään kuitenkin ennen Kalkkunaravin lähtöä.  Mutta mitä jos matka olisikin ollut 10km tai puolikas, aikaa starttiin 40 minuuttia ja merkkaus vain kalkkikoneen varassa? Siinä olisi alkanut Nummelan pojalla puntti tutista aavistuksen enemmän…

Mutta kaikesta huolimatta kaikki sujui loppuen lopuksi erinomaisesti, kukaan ei eksynyt tai jäänyt ilman loppuaikaa tai urheilujuomia ja Virtasen metsästämä arvontakalkkunakin löysi perille Keskuspuiston halki Sanna Kullbergin pakastimeen. Jälleen kerran arvostus kaikkia juoksutapahtumien järjestäjiä ja toimitsijoita kohtaan kasvoi selvästi. Ei ole todellakaan mitään helppoa hommaa, mutta päivän päätteeksi se on myös erittäin palkitsevaa katsella maaliin tulleita kaikkensa antaneita juoksijoita ja huomata että on itse ollut osatekijänä mukana tuossa fiiliksessä. Kaikki tämä on loistavaa oppia tulevaisuutta ja mahdollisesti isompien juoksutapahtumien organisointia varten. Koska lähtökohta järjestämisessähän pitää olla se, että olkoon tapahtuma sitten 46 juoksijan Kalkkunaravi tai 6000 juoksijan Midnight Run, kaikki pitää tehdä juoksijoiden ehdolla ja jos juoksija on pettynyt kotiin raahautuessaan niin se johtuu ainoastaan siitä että itse kilpailussa ei jalka ole odotettuun tahtiin liikkunut.

Eilen illalla olo oli yhtä palkitseva kuin jos olisin itse ollut viivalla ravaamassa, vaikka en koko päivänä metriäkään juoksuaskelta ilman kalkkikonetta ottanut.

-Aki