SM-maastomuisteluita

Harvinaista hupia on päästä SM-maastojen viivalle. Nyt näyttää hyvin todennäköiseltä että Imatralla nautiskellaan 4 kilometriä täyttä pöhinää. Edellisen kerran maastojuoksua on tullut harrastettua kolme vuotta sitten Pudasjärven SM-maastoissa ja siltä reissulta on vielä piikkaritkin hukassa jossain. Pudasjärveä ennen sitten oltiinkin kahdeksan vuotta sitten Imatralla joten pieni ympyrä sulkeutumassa. Koskaan en ole itseäni hääppöiseksi maastojuoksijaksi laskenut ja keväisin myös ajoittaiset siitepölyt vaikeuttaneet etenemistä.

Mutta SM-maastoihin paluun kunniaksi onkin aika muistella vanhoja, koska mikäänhän ei ole niin hienoa kuin vanhojen muistelu. Vaikka oma “maastoura” onkin kaikkea muuta kuin menestyksekäs.

Olen juossut SM-maastoissa joka vuonna vuosina 1999-2007. Vuosi 1998 jäi väliin kun ikäraja oli tuolloin 14 ja siksi Lahden kokemukset jäivät vain esikisoihin. Seuraavana vuonna kuitenkin Maarianhaminassa toistaiseksi viimeisimmässä syksyllä järjestetyissä maastoissa oltiin Niclas Collianderin kanssa antamassa backuppia Makkosen Nikolle joukkuekisassa. Juoksu kulki muistaakseni hyvin ja lopputuloksena oli 47. sija, sijoitusta nosti tavallista vähäisempi osanotto kun monet seurat jättivät juoksijoitaan lähettämättä Ahvenanmaalle. Seuraavana vuonna matka suuntasi Kemiin, jossa jalka ei oikein noussut. Vaikka juoksukunto oli talven aikana noussut selkeästi, sijoitus valahti 53. yli kaksi minuuttia keulasta jääneenä. 2001 laskusuhdanne jatkui entisestään. Vehkalahdella järjestetyt maastot päättyivät 60. sijaan.

2002 Maastot Lapualla jatkoi samaa kyykkäysputkea, vaikka juoksijana olin ottanut vuodessa ison harppauksen. Jäin lähtösuoralla hieman taustalle ja reuhkoin seuraavan kilometrin aikana keulan kiinni ja kahden kilometrin kohdalla olikin jo kärkipakka saavutettu. Siitä sitten vähitellen hapot syövyttivät miehen ja loppu tulikin hiipuen maaliin. Sijoitus 16., mutta ensimmäinen joukkuemestaruus yhdessä Tapani Virtasen ja Hannu Airilan kanssa. Muistan aina kun 500 metriä maalista Hannu pyyhki ohitse yhdellä piikkarilla. Toinen oli jäänyt johonkin matkalle, mutta ei se tahtia näyttäneen hidastuvan.

2003 tilanne oli suhteellisen sama kuin 2002. Piti olla yksi suosikeista ja tällä kertaa oli käyty jopa ennakkoon Liedossa Varsinais-Suomen pm-maastoissakin juoksentelemassa joten reitti oli tiedossa. Ei liikahtanut tälläkään kertaa: sijoitus 9. Alkoi jo tuntua siltä, että olisi ehkä parempi lopettaa maastopuuhastelut kokonaan.

Vuonna 2004 SM-maastot järjestettiin Porvoossa. Lähtötilanne oli hieman eri kun viikkoa aiemmin järjestetyt Helsyn pm-maastot päättyivät aikamoiseen floppiin ja melkein tappioon myös veteraaniosastoa edustaneelle seurakaveri Juha Mennalle. Onneksi Menna pysyi vielä takana, mutta itseluottamus oli aika maissa kisoihin tultaessa. Mutta taas huono kenraali osottautui parhaaksi keinoksi kisavalmistautumiselle. Tapani vetäytyi vammojen vuoksi viime hetkillä ja Airilan Hannun kanssa jäätiin ilman joukkutta. Yksi porkkana meni siinä, mutta päätin silti lähteä rohkeasti metsästämään puuttuvaa mitalia. Alusta alkaen viiden juoksijan kärkiporukka erottautui muista. Kovia nimiä: Henri Manninen, Joonas Harjamäki, Jarkko Järvenpää, Obed Kipkurui ja meikäläinen. Monivuotisia ja rakkaita kilpakumppaneita, jotka Obedia lukuunottamatta vieläkin jaksavat vanhoilla päivillä paahtaa mukana. Obed tippui porukasta ensimmäisenä ja me Jarkon kanssa noin kilometri ennen maalia. Jarkko alkoi jäädä ja olin jo tyytyväinen pronssiin. Joonas ja Henri painoivat pienen matkan päässä edessä kunnes tultiin viimeiseen jyrkkään ylämäkeen Kokonniemen uimakuopalta pois. Hiekkamäki oli paljon tuttuja täynnä ja yhtäkkiä sain hirveän pöhinän päälle ja nykäisin kärkikaksikon kiinni ja mäen päällä keulaan. Pistin vauhtia alamäkeen ja vaikka loppusuoralla alkoi kangistua ja Harjamäki lähestyi, sain kuitenkin pesissyöksyllä kuitattua itselleni SM-kultaa. Pakko myöntää, että mestaruus tuntui hyvältä.

Seuraavina kahtena vuonna palailtiin samaan aiempaan moodiin. Polvitulehduksien jälkeen Varkaudessa 22-vuotiaiden 12. sija hyvin väsyneellä juoksulla. 2006 Saarijärvellä allergiaoireet ja yhden puuttuvan palasen tarve veivät minut ensimmäiseen miesten starttiin. 20. sija ja joukkuehopeaa yhdessä seuraikonien Mikael Talasjoen ja Simo Wannaksen kanssa tyydytti mieltä. Edellisvuonna parivaljakko kävi legendaarisen loppukirikamppailun Varkauden maastojen Suomen mestaruudesta, mikä päättyi – kuten kaikki kirikamppailut – Simon voittoon.

Vuosi 2007 oltiin sitten edellisen kerran Imatralla. Takana oli ensimmäinen lukukausi Jenkeissä ja Suomeen palailtiin muutamaa päivää ennen New Yorkin lomailujen kautta. Koulun ruokala oli tuonut pari extrakiloa lisää ja vaahteralehtipaita oli aiempaa piukeampi. 800 metriä oli kulkenut keväällä hyvin ja muokkautunut jopa päämatkaksi, mikään pidempi ei oikein liikahtanut. Joukkue oli kuitenkin vahva kun Virtasen lisäksi pääsin ensimmäistä kertaa samaan joukkueeseen toisen amerikkalaistuneen suomalaisespanjalaisitalialaislegendan Peikko Sollan kanssa. Peikko oli kaikilta muilta virikkeiltään ehtinyt myös treenata ja jannu oli hyvässä iskussa. Peikon ajatuksesta päätimme tehdä “joukkuejuoksun” ja juosta kisa kahdestaan toisia potkien. Mannisen Henri ja Joonas Harjamäki karkasivat heti alusta ja me Peikon kanssa jäimme kolmanneksi ja neljänneksi. Neljä kilometriä juostiin yhdessä, sitten sanoin Peikolle että antaa mennä kun juoksu näytti niin helpolta. Pari kertaa Solla kakisteli: “ei, kun juostaan joukkueena.” Sitten käskin hänen irtaantua, ja Sollahan lähti. Hetkessä poimi Harjamäen kiinni ja Manniseen jäi lopulta eroa kahdeksan sekuntia. Meikäläistä Peikko jätti viimeisellä kierroksella 20 sekuntia. Oma sijoitus 4. ja Virtasen säestäessä orkesteria 6. sijallaan, oli myös erittäin makea joukkuemestaruus varma. Hieno jengi ja hieno juoksu, yksi kokemuksista joita en varmaan koskaan unohda.

230485_6724711751_8163_n

Virtanen-Nummela-Solla.

Imatran jälkeen sitten olikin yliopistokiireiden takia monta vuotta hiljaista kunnes vuonna 2012 palasin Pudasjärvelle. Yhdeksäs sija siellä miesten neljällä kilometrillä. Siitä lähdetään parin vammaisen toukokuun jälkeen tänä vuonna parantamaan. Katsotaan mitä äijälle käy!

SM-maastot, Pudasjärvi

SM-maastot juostu, Lappi nähty ja muutama porokin bongattu. On taas aika puida hieman kisojen antia.

Kisaan valmistautumisen hoidin reteään tyyliin hillumalla mahdollisimman myöhään paikallisessa Revontuli Diskossa. Ennen kuin aletaan höyrytä isompia lööppejä niin kyseessähän oli kilpailukeskuksessa sijaitseva “kylmäpukuhuone”. Lämminkin pukuhuonekin jossain kuulemma sijaitsi, mutta Revontuli Disko ajoi tällä kertaa asiansa erinomaisesti. Tosin Diskon ulkopuolella höyrysi semmoiset notskit että vielä kilpailussakin savun maku maistui suussa ja jokaisen mäen päällä kuulin Timo Jutilan kannustavat sanat: “Nyt rillataan!”.

Vaikka Juti kuinka kannusti, niin rillausasteelle en koskaan kilpailussa päässyt. Ylämäet etenin kuin vanha lehmä ja etureidet huusivat hunajata, alamäistäkin kulki ainoastaan ensimmäisen kierroksen päätösalamäki jolloin pyyhkäisin Hapon ja muiden ohi elämäni tunnoissa. Myös arktinen viima vei viimeisen potkun ressuista ja koskaan vaihteita en päässyt vaihtamaan kolmosesta ylöspäin. Yhdeksäs sija tasaisessa kilpailussa kuitenkin täytti minimitavoitteen eli kymppisakkiin mahtumisen. Kunto on siis hyvällä mallilla kunhan vain saa koneen käyntiin, ja vertailuna aikaisempiin vuosiin näyttää todella hyvältä. Yleensä jenkkikausi on puristanut viimeisetkin mehut pois jo tässä vaiheessa kautta ja kesäkuu on pitänyt käyttää palautumiseen. Nyt on tarkoitus iskeä pöytään jo kunnon treenejä ja tuloksia jo kesäkuun puolella jotta Kalevan Kisoissa elokuussa oltaisiin mahdollisimman hyvässä iskussa. Kesän päämatkavalinnat ovat vielä täysin auki ja tarkoitus onkin pitää laajaa skaalaa ohjelmassa.

Varmasti jokaisella on oma mielipide siitä, pitäisikö tämmöiseen paikkaan kuin Pudasjärvi SM-tason kilpailujen järjestämistä antaa. Reitti oli aivan erinomainen, joten siitä pisteet! Itse sytyn taistelemaan hyvästä tunnelmasta ja fanaattisesta yleisöstä. Yleisöähän ei enää viimeisissä lajeissa paikalla ollut ketään ja nopean tulosliuskaan vilkaisun mukaan kisojen tuominen Pudasjärvelle ei myöskään aktivoinut paikallisia juoksijoita tai junioreita osallistumaan kilpailuihin yhtään sen tehokkaammin kuin muuallakaan päin Suomea järjestetyt kisat. Vai onko juoksutoiminta alueella muuten vain täysin kuolemassa sukupuuttoon?

Onneksi seudulle on viime aikoina elvytetty viriili Pohjolan Juoksijat kestäyysjuoksutalli, joka toivottavasti saa alueen juoksuun uutta nostetta. PoJun keulakuvan Janne Ukonmaanahon kanssa kävinkin turistikierroksella uusitulla Raadin mondolla sekä paikallisessa kiinalaisessa ravintolassa Beijingissä. Beijingin ruokalistalta löytyi muuten myös hyvin normaalia oululaiskiinalaista evästä eli poroa osterikastikkeessa ja bambulla höystettynä. Poro jäi tällä kertaa vielä tokkaansa, mutta ensi kerralla kun Ouluun eksyn niin tuon peruskantonilaisen herkun käyn kyllä vetäisemässä.

Ylelle myös tällä kertaa pisteet siitä, että television selostuskopissa oli Jarmo Lehtisen myötä ehtaa ammattitaitoa kun taas Helsingin Sanomien panostamattomuus kilpailuiden annin puimiseen maanantaina ei sen sijaan ollut mikään yllätys. Kaksi kuukautta kotoisien EM-kisojen alkuun eikä pienintäkään kommenttia tai tulosliuskaa juoksijoiden nykykunnosta…

No meno kuitenkin jatkuu Hesareista huolimatta ja olin jo varautunut siihen, että ensi viikonloppuna juoksennellaan opiskelijoiden SELL Gamesien merkeissä 800m, 1500m ja 5000m. Ilokseni kuitenkin Posti-Pate toi mieluisan kutsun pukemaan sinivalkoista Karhun nuttua niskaan ja ravaamaan 10 000 metrin Pohjolan herruudesta Kööpenhaminaan lauantaina. Olisin hyvät kertoimet voinut luvata tippauksille vuosi sitten jos joku viisas mies olisi veikannut, että maajoukkueurani korkataan 3000m esteiden ja 10 000m merkeissä. Edellisen kerran ratakymppi on paineltu syksyllä 2006 ja sekin ainoastaan tekosyynä saada lomaa intistä Suomi-Portugali -futismatsiin. Saavuin starttipaikalle viisi minuuttia myöhässä, mutta onneksi juoksijarivistö kiltisti odotteli Eläintarhan kaariviivalla vaihtaessani lennosta tetsauspuvut juoksutamineisiin.

Kerran olen juossut kymppiä radalla vähänkään totisella mielellä 2005 Helsy GP:ssä ja tuolta on myös ennätykseni 32.33. Tällöin tulosliuska näytti seuraavalta:

Obed Kipkurui                       SjunIF          31.03,74
Jarkko Hamberg                   SjunIF          31.08,65
Magnus Hellström                 SjunIF          31.48,20
Pekka Rantakari                   HKV            32.06,59
Aki Nummela                         HKV            32.33,04

Tavoitteita Kööpenhaminaan en osaa hirveämmin laittaa. Puolen tunnin haamuraja tietenkin aina haaveissa kutittelee ja sitä olisi mukava Köpiksen illassa lähennellä. Pääasia on kuitenkin hyvä kilpailu ja ensipuraisu tulevaisuuden kympeille. Kympin jälkeen edessä on pari mielenkiintoista haastetta lisää kun vesijuoksukausi korkataan kahden kilpailun voimin Espoossa 3.6. ja Ranskassa Passage du Goisissa 10. kesäkuuta. Näistä lisää myöhemmin.

SM-maastofiilistelyä

Raasto.com raportoi jo loistokkaasti huomenna juostavien Pudasjärven SM-maastojen ennakkoasetelmista, joten mitään ennakkoanalyysiä en ala tässä ladella.

Edellisen kerran Pudasjärvellä paineltiin SM-maastojen merkeissä vuonna 1994. Tuolloin ei vielä meikäläistä lähtölistalta löytynyt vaan keskityin maastokauden huipentumana kisaamaan 9-vuotiaiden poikien piirinmestaruuksista Siltamäessä. Tuolloin kilometrin matkalta kotiintuomisena oli karkean makuinen hopeamitali sekunnin Virtasen Tapanin perässä. Tämän vuoden 50 kilometrin hiihdon SM-hopeamitalisti Niklas Colliander juoksi harhaan viimeisessä mutkassa kovassa loppukirikamppailussamme ja mokasi omat mestaruushaaveensa ja lähti kotimatkalle vieläkin karkeamman makuinen pronssiläpyskä taskussa.

SM-maastot ovat olleet useana vuonna hyvin hankala kilpailu itselleni. Noin kymmenen starttia takana ja onnistumisia on tullut vain pari kertaa: M19-sarjan mestaruuteen päättynyt pesissyöksy vuonna 2004 ja vuoden 2007 neljäs sija 22-vuotiaiden äijien sarjassa. Nuo 2007 maastot ovat myös edellinen esiintymiseni näissä kekkereissä joten mielenkiinnolla taas huomista kisaa tässä odotellaan.

Tavoitteet ovatkin hyvin maltilliset, mutta vaihtelun vuoksi on mukava käydä yksi maastostarttikin vetäisemässä ja maaseutumatkailuhan on aina muutenkin varsin mukavaa. Toivottavasti paikan päälle vaivautuu kilpailua seuraamaan jäämään edes kourallinen kestävyysjuoksufaneja kun kilpailut päättävä miesten neljä kilometriä starttaa. Kaikkihan ovat jo Lewis Korirille tarjonneet etukäteen kaikki mahdolliset mestaruudet, mutta henkilökohtainen tippaukseni on, että miesten lyhyen matkan mestarina juhlitaan tänä vuonna Jarkko Järvenpäätä, tuoreinta Helsingin EM-kisojen B-rajan alittajaa.

Muulle Suomelle tiedoksi, että Yle näyttää maastotanssahtelut huomenna klo 16.30 heti Streettanssin SM:ien jälkeen. Sitä ennen voi alla olevasta videosta kuitenkin fiilistellä vuoden 1994 miesten neljän kilometrin matkan huippuhetkiä. Suosittelen tsekkaamaan myös muut videot kisoista. Jos ei juoksu kiinnosta niin ihan vaan asumuodin takia kiinnostavaa katsottavaa.

SM-puolimaraton

Kun viime vuonna lähdin kaavailemaan suuntaviivoja tälle kilpailukaudelle, oli viime viikonlopulle kaksi vaihtoehtoa: mukavan keväinen Mt.Sac Relays ja hekumalliset juoksuillat Walnutissa Kaliforniassa tai SM-puolimaraton Kuopion Väinölänniemellä. Ja kyllähän se piti sen verran urheiluhenkeä olla, että eksoottinen Kuopio vei voiton Kaliforniasta.

Väinölänniemen Mt.Sac.

Perjantaina verryttelylenkillä puhalsi hurja arktinen tuuli, mutta olin silti luottavainen lauantain kilpailun säästä, koska järjestelytoimikunta oli kilpailukutsussaan lupaillut myötätuulitakuuta. Lauantaiaamuna pieni pettymys valtasikin mielen, kun tuulimittarit roikkuivat käytännössä nollassa. Edes Helsingin Kisa-Veikkojen legendaarinen tuulimittari Mate ei olisi saanut höngittyä tuulilukemia yli sallittujen lukemien.

Kilpailuun en ollut sen ihmeempää taktiikkaa laatinut. Ennätys mielessä ja oma juoksu. Perussetti. Ennakkotippailuissa olin jopa uumoillut kenialaissyntyneille menijöille kolmoisvoittoa. Näin ei kuitenkaan onneksi tapahtunut vielä tänä vuonna.

Miika Takala lähti pyssyn pamauksesta liikkeelle kuin tykin suusta. Ensimmäisen radalla juostun rundin jälkeen eroa oli jo useampi kymmenen metriä. Otin leppoisasti kakkospaikan ja mielessä kävi jo hetken että Lewis Korir oli unohtunut kisapaikalle raahatulle jäätelökioskille. Kilometrin jälkeen Lewis kalastelikin meikäläisen kiinni ja iski Takalan kantaan. Hivutin kaksikon kiinni parin kilometrin kohdalla ja Lewis tarjosi kohteliaana miehenä kädellä jopa vetojuhdan hommia. Kieltäydyin. Se saattoi olla virhe kieltäytyä, koska sen verran ärheästi äijä siitä lähti, että seuraavan kerrän kenialaisvahvistusta nähtiinkin sitten vasta Hannes Kolehmaisen patsaalla podiumilla kilpailun jälkeen.

Jäätiin hetkeksi sitten Miikan kanssa kahdestaan ulkoilemaan. Taustalla ollut takaa-ajoporukka jäi askel askeleelta ja loi pelottavan hyvänolontunteen jo muutaman kilometrin jälkeen. Jossain vaiheessa jäin Miikasta pätkän verran. Muutamia väliaikoja alkumatkasta muistan ennen kuin kiertäminen sekoitti sisäisen kalkulaattorin: 5km 15.40, 7km 22.02, 10km 31.40. Eli reipasta tahtia. Alkumatkaa siivitti myös kenialaisten Koririn ja Willy Rotichin managerin Antti Lähteenmäen kannustava huudahdus “eikö kyyti kelvannut?” Sillä hetkellä mieleen tulikin lämpimät muistot taannoisista Raahen SM-viesteistä, kun Tapsa luuttusi Rotichilla rataa 4x1500m loppusuoralla. Vai eikö kyyti tuolloin vaan Willylle kelvannut?

Kympistä eteenpäin kisa oli vain lukuisien kylttien tuijottelua. 11 kierrosta vajaata kahden kilometrin rinkiä on suorastaan eläimellistä menoa. 21 kilometritolppaa höystettynä kymmenellä junnujen tolpalla saivat ajatukset harhailemaan kolmen kilometrin tötsältä jo 15 kilometriä eteenpäin ja hetkessä oltiinkin juoksemassa uudestaan M17-sarjan mestaruuksista Nurmossa kymmentä vuotta aiemmin vuonna 2002. Kaikenlaista mielessä käykin. Edellisyönä olin myös nähnyt unta että Tuomo Salonen juoksi puolimaratonin 1:06.13. Tätäkin painajaista tuli pohdittua.

15 kilometrin kohdalla uskalsin jo luvata mitalin itselleni. Juuri sitä ennen meinasin tukehtua geelin, joten pahimmat vastoinkäymiset oli ohitettu. Onpahan treenattavaa tuossa geeliosastollakin, vaikka katsomon kourallisessa asiantuntijaväestössä sitä olikin jo “selvästi harjoiteltu”.

Loppu tuli selvästi madellen ja säästellen energioita tuleville puolikkaille ja aika lipsahtikin ennätyksen väärälle puolelle aikaan 1:08.23. No, rajuimmat huhut kertoivat reitin myös olleen parisataa metriä ylipitkä. Mitali tuli kuitenkin ja se on pääasia näissä karkeloissa. Nyt kun mitali on taskussa näistäkin kekkereistä niin voin myös luvata että ensi vuonna on jälleen Mt. SAC Relaysin vuoro.

On myös ilo huomata, minkälainen arvostus Suomen Urheiluliitossa on maantiejuoksun SM-kilpailuja kohtaan. Kyllä liiton palkkalistoilla Facebookissa notkutaan ja EM-kilpailuiden laivaseminaareista liveraportteja rustaillaan, mutta jos kukaan ei vaivaudu kirjoittamaan SM-kilpailuista ennakoita tai välittömiä kisaraportteja niin kyllä joku hommassa kusee jälleen pahemman kerran. Olisikohan huono ajatus järjestää joku vuosi SM-puolimaraton esimerkiksi Helsinki City Runin yhteydessä ja tuoda yksi niistä Suomessa jäljellä olevista todellisista keväisistä kilpajuoksuista vähän ihmistenkin ulottuville?

Onneksi muutamia kilpajuoksunkin sanansaattajia Suomestakin vielä löytyy. Tässä Hevoskuurin juttu SM-maanteiltä.

Mutta, ei auta jäädä liiaksi hehkumaan mitalihuumassa, vaan uusi haaste odottaa jo kolmen viikon päässä: SM-maastot ja äijien 4km Pudasjärvellä. Siitä sitten katse kohti ratakautta. Todennäköinen ratakauden avaus on edessä Otaniemessä SELL-Gamesien merkeissä viikko SM-maastojen jälkeen. Sen jälkeen palataan hetkeksi maanteille Yritysmaratonviestin merkeissä  Runner’s High:n possella.