Kisaraportti: Tacoronte 9,5km

Maailmanloppua ei tullut, joten meno jatkuu. Carita päätti kuitenkin ottaa varman päälle, ja osallistui perjantaina paikalliseen maailmanlopun hyväntekeväisyyskisaan. Meikäläisen Fun Run –kiintiö tuli Japanissa täyteen, joten tyydyin katselemaan, kun jengi veti hupijuoksun hengessä pää punaisena raastaen Las Americaksen turistiraitteja ympäri. Kahdeksan euron osallistumismaksuun sisältyi Under Armourin teknisen juoksupaidan lisäksi myös koko porukalle paellat maalintulon jälkeen. Myös huoltojoukot saivat osallistua, joten keskityin tankkaukseen.

Maailmanlopun funrunnerit vetivät kuin viimeistä päivää.

Maailmanlopun funrunnerit vetivät kuin viimeistä päivää.

Kanarian yleisurheiluliiton sivujen kautta löysin Tacorontesta Pohjois-Teneriffalta Kanarian mestaruuspuolimaratonin ja 9,5 km kilpailun sunnuntaille. Hetken mietiskelin jo puolimaratonia treeninä, mutta päädyin 9,5 kilometriin. Onneksi näin, koska reitti ei ehkä mikään nautinnollisin olisi ollut puolikkaan juoksemiseen. Ilmoittautumisen sain hoidettua hieman kankeasti. Espanjalaiseen tapaan nettisivuja ei ollut, ja sähköposteista tai ilmoittautumiskaavakkeista ei ollut tietoakaan. Kilpailukutsussa vain muutama epämääräinen paikka ilmoittautumisille ja puhelinnumeroita pitkä liuta. Googlettamalla löysin yhden Los Cristianoksessa sijaitsevan paikan, mistä mahdollisesti voisi ilmoittautumista tiedustella. Paikka osoittautui paikalliseksi uimahalliksi, ja siellä ilmoittautumisia otti vastaan uimahallin vahtimestari Perhelääkäreiden Fiti. Numerot saatiin ja Tacorontessa, 80 kilometrin päässä, pitäisi olla klo 7.45 sunnuntaiaamuna hakemassa chippejä. Ainoaksi vaihtoehto ehtiä paikalle oli vuokrata naapuriostarin luotettavan näköiseltä huijarilta ruosteinen Renault Clio.

Herätys kello 5.30. Aamupalaksi Suomen eväitä: puuroa ja Northforcen Extremeä sekä perinteinen Red Bull virittämään kisafiilistä. Kuuden maissa sunnuntaiaamuna eivät paljoa lenkkeilijät Playa de las Americaksessa liiku. Poliiseja, örveltäviä futishuligaaneja,  Jersey Shoresta karanneita makkarankuoreen itsensä survoneita brittiteinejä sekä aamun ensimmäistä bussia Santa Cruziin odottavia paikallisia bilehileitä sen sijaan löytyy sitäkin enemmänkin. Juoksukuteissa voi tälläisessa ympäristössä tulla helpostikin orpo olo, mutta onneksi Rellu starttasi ja matkaan päästiin. Tacoronte löytyi ja oltiinkin ensimmäisenä paikalla. Fitin neuvoma ”tuntia ennen kisapaikalle” –ohje ei paljoa espanjalaisiin päde. Kyläkisan meno, mutta silti palkintorahoja tarjolla yli 3500 euroa. Vähitellen jengiä alkoi saapua ja sponssien kojut ja palkintokorokkeet pystiriveineen saatiin paikalleen. Sää oli optimaalisen mukava. Noin +15 astetta ja lämpenemään päin, mutta silti paikalliset tulivat kisapaikalle naamallaan hengityksenlämmittimet ja kaulurit kuin olisivat olleet Pirkkolan Talvijuoksusarjaan suuntaamassa.

Kisan suurin tähti oli ehdottomasti Martin Fiz. Koko Tacoronten puolikkaan markkinointi oli rakennettu Fizin ympärille. Fiz, nykyään siis jo 49-vuotias, oli aikanaan maailman ykkösmaratoonari. Euroopan mestaruus 1994 Helsingissä ja maailmanmestaruus 1995 Göteborgissa. Fiz oli myös yksi henkilökohtaisista idoleista. Vuonna 1994 olimme katselemassa Helsingissä EM-maratonia. Minna tietenkin nykäisi Fizin heittämän Gatorade-juomapullon 35 kilometrin juoma-asemalta. Itse sain tyytyä jonkun kulahtaneen irkkumaratoonarin Guinnessin katkuiseen puteliin. Ties vaikka Hellsteniltä olisi tippunut.

Martin Fizin pullo Helsingin EM-kilpailuista vuodelta 1994. Löytyy vieläkin Minnan arkistoista.

Martin Fizin pullo Helsingin EM-kilpailuista vuodelta 1994. Löytyy vieläkin Minnan arkistoista.

Toisen kerran Fiz tarjoili karvasta kalkkia Göteborgin MM-kisoissa. Oltiin Minnan kanssa käyneet pistämässä voittajavedot sisään (tuolloin ei ikärajoja vielä tunnettu, joten oli ihan normaalia, että kymmenenvuotiaat kävivät Ärrällä ujuttamassa vetoja sisään. Oi niitä aikoja!). Itse veikkasin Dionicio Ceronia, tuota meksikolaista maratonkonetta, ja Minna luotti ”pullonhenkeensä” Martin Fiziin. Ja tietenkin kisa muodostuikin niin että Ceron ja Fiz tiputtivat muut matkasta ja alkoi armoton kissa-hiiri –leikki ympäri Göteborgin katuja. Fiz karkasi hieman ja muistan kuinka vielä elättelin toiveita, että Ceronin massiivisten hologrammisten aurinkolasien takaa löytyisi vielä pilkettä pienestä extravoimasta. Turhaan. Mara oli jälleen parempi ja Minna sijoitti voittorahansa korvien rei’ittämiseen. Ceronin hopea ei lämmittänyt, mutta puolustukseksi on myönnettävä, että on sitä joskus Wannastakin tullut Kalevan Kisoissa tipattua mestariksi.

Kilpailujuliste Mestari Fizin nimmarilla höystettynä.

Kilpailujuliste Mestari Fizin nimmarilla höystettynä.

Tacoronten kylä sijaitsee parikymmentä kilometriä länteen Santa Cruzista noin 600-800 metrin korkeudessa, joten mäkinen kisa oli tiedossa. Reitistä ei muuten ollut mitään havaintoa, vain lähtöpaikka oli tiedossa. Verryttelykin oli pakko tehdä hillittömään vuorenrinteeseen. Puolimaraton starttasi klo 8.30 ja meidän lähtö oli 15 minuuttia myöhemmin. Puolikkaan juoksijat juoksivat alkuun pienen lenkin, jonka jälkeen he suuntasivat samalle baanalle kuin meidän 9,5 km kilpailu. Järjestäjien laskut olivat menneet hieman sekaisin kun puolikkaan kärkiukot tulivatkin jo suoraan reitillemme juuri ennen meidän aiottua lähtölaukausta, joten starttia saatiin odottaa yli viisi minuuttia kun sopivaa rakoa tunkea meidät reitille kytättiin. Vihdoin meidätkin saatiin matkaan ja ujutettua puolikkaan menijöiden sekaan. Onneksi laitoin Suunnon Ambitin GPS:n päälle, koska kilometritolppia ei ollut ja vauhtia railakkaaseen ylämäkeen oli vaikea arvioida. Pikaisesti tajusinkin pelin hengen. Menomatka ylämäkeä puolikkaan menijöiden seassa pujotellen ja takaisin alamäkeen sama reitti rullaillen kaikkia menijöitä vastaan pujotellen. Onneksi viikon aikana oli tullut jonkin verran ylämäkeä juostua, joten jalat eivät ihan könttiin vetäneet noususta huolimatta. Päätin passailla porukan mukana – enkä ehdoin tahdoin kiristellä vauhtia ennen kuin alamäet alkaisivat. Pääjoukko muodostuikin noin viiden hengen kokoiseksi. Meikäläinen ja paikallinen menijä Samuel Sanchez vedimme letkaa ja muut seurasivat. Ambit takoi 3.35-3.40 tonneja tauluun eli leppoisaa kiipeämistä. Kääntöpaikka tuli ja alkoi rallatus takaisin päin. Mielenkiintoiseksi takaisin tulon teki se, että vedettiin suoraan vastapalloon muita juoksijoita samaa tien puolta. Muutaman vaarallisen väistön jälkeen päätin ottaa aivan vasemman reunan tötsien ja autotien puolelta, jolloin juokseminen helpponi hieman. Tällöin myös kääntöpaikalle suunnanneet juoksijat näkivät meidät paremmin ja osasivat hieman väistelläkin. Jossain vaiheessa saimme vielä poliisimoottoripyöränkin vierellemme ulisemaan.

9,5 km kärkiryhmä.(deporsiete.com)

9,5 km kärkiryhmä.(deporsiete.com)

Heti ensimmäiseen alamäkeen pistimme Sanchezin kanssa vauhtia lisää. Muut jäivät saman tien. Jalat eivät pitkän kiipeämisen jälkeen ihan herkimmin reagoineet alamäkeen. Hieman huolestuttikin oliko vauhdin lisäys ollut liian raju, mutta enää ei voinut perääntyä. Rinta rinnan vedettiin Teneriffan oman pojan kanssa pitkän pätkää. Sanchezilla oli myös oma valmentaja polkupyörän kanssa kartturina takanamme ja sieltä satoi ohjetta jatkuvalla syötöllä. Kumpikaan ei näyttänyt helpolla luovuttavan. Jalat huusivat kovasta takomisesta, mutta silti vauhtia riitti. Puolimaratonin kilometritolpista tiesin paljonko matkaa oli jäljellä. Olimme parkkeeranneet Rellun rotiskon noin 500 metrin päähän maalista. Päätin, että jos sinne asti Sanchezin kanssa pysyn, niin kilpailua en enää häviä. Ilokseni Clioa ei ollut vielä hinattu romuttamolle, ja saavuttuamme sen klommoisen hanurin kohdalle päätin iskeä. Sanchezilla ei ollut enää pateja vastata ja viimeisen 200m jyrkkään alamäkeen sain rennosti tykitellä menemään. 30.01 oli voittoaika ja todellinen matka varmasti noin 9,3 km. Takaisin päin tultiin kolme minuuttia (!) kovempaa kuin menomatka ja nousua kääntöpaikalle 90 metriä. Tässä Movescountista tietoja kisasta.

Carita oli kanssa mukana juoksemassa. Hänellä oli ajatuksena vain hölkkäillä reitti läpi, mutta innostui kuitenkin kisaamaan ja nappasi naisten sarjan kolmannen sijan. Bonuksena myös ensimmäinen virallinen kilpailustartti akilleksien leikkailuiden jälkeen!

Tästä tuloksiin!

Puolimaratonin voittoon juoksi ranskalainen Sebastian Beltran ajalla 1:09:31. Martin Fiz oli kilpailussa kolmas. 49-vuotiaana aika 1:12:18 noinkin raa’alla reitillä on varsin kunnioitettava saavutus. Sain myös mahdollisuuden tavata Fiz kisan jälkeen. Espanja ei kuitenkaan taipunut niin paljoa että olisin pystynyt karhuta menetettyjä vedonlyöntimarkkoja takaisin, mutta äijä vaikutti hyvin ilahtuneelta kun mainitsin tulevani Helsingistä. Ja täytyihän sitä julisteeseen nimmari pyytää.

Martin Fizin kanssa kisan jälkeen.

Martin Fizin kanssa kisan jälkeen.

Palkintoja tulikin sitten rahdattua hotellille hieman reippaammin: voittorahaa kokonaiset 100 euroa, paikallinen viinipullo, Physiorelaxin hierontaöljyä sekä pysti. Kuten maailmanlopun kisassakin, myös osallistumismaksulla (10€) sai täyttä vastinetta rahoille: ruokapussi, t-paitaa, tarjoiluja ja hieronta. Päälle vielä Northforcen Endurance –pirtelö ja uintia merivesiuima-altaassa niin yllättävän vähillä jumeilla kisasta selvittiin. Seuraavana päivänä jouluaaton kunniaksi 30,5 kilometriä rennon letkeää hölkkää.

2012-12-23 11.17.399
2012-12-23 11.22.177
Tänään yksi kovempi treeni vielä edessä ja huomenna vaihtuu saari vanhaan tuttuun Gran Canariaan. Paikalla kuulemma iso kasa suomalaisjuoksijoita tänä vuonna. Alkaa Kanaria olla taas in.

2012-12-23 10.34.47

Palauttelua meressä.

Palauttelua meressä.

Kolme päivää leireilyä takana

Kolme päivää takana leireilyä. Katsellessa kuvia pahenevasta talvesta Suomessa, on pakko kehuskella että hyvältä tuntuu olla jälleen takaisin Kanarialla. Vaikka sanoin viime vuodenvaihteen leirin jälkeen, että Kanarialle en enää tule, niin täällähän sitä ollaan. Tosin Teneriffalla ensimmäistä kertaa.

Ja kapteenille läpy-läpy. Taustalla Gomera.

Ja kapteenille läpy-läpy. Taustalla Gomera.

Saari vaihtui viime vuodesta, mutta meno pysyy samana: jo toisena yönä heräsin aamukolmelta lähikuppilasta raikaavaan Suomi-karaokeen. Korvatulpatkin unohtuivat kotiin, kuten myös juoksushortseja lukuun ottamatta muu shortsiosasto. Nykymuoti speedoineen tuntuu menneen kylillä jälleen tosin siihen suuntaan että mitä lyhyempi lahje niin sen parempi, joten ei huoletta voi juoksushortseilla painaa menemään.

Vaikka tavaraa unohtuikin, niin mukaan matkalaukkuun tulivat kuitenkin Northforcen urheilu- ja palautumisjuomat, jotka nesteyttävät meikäläisen leirin. Erittäin laadukasta suomalaista osaamista, ja varmasti tulemme kuulemaan tuotteista vielä maailmanlaajuisestikin. Tälläkin hetkellä jo esimerkiksi Niclas Sandells ja useat SM-liigajoukkueet luottavat Northforceen, ja ensi kesän Runner’s Twilightkin juostaan Northforcen voimalla, joten hyvillä ja luottavaisin mielin tulen tuotteita lipittelemään viikkojen kuluessa. Oma ehdoton suosikkini on suolainen Extreme, jonka uskon kuumissa olosuhteissa auttavan suorituskyvyn ylläpitoon ja boostasivat myös leirin ensimmäisen kovemman treenin. Mielenkiinnolla odotan myös muiden tuotteiden (Endurance, Universal tai Strength) testausta.

Northforcen pojat matkalaukussa Teneriffalle: Extreme, Strength, Universal ja Endurance.

Northforcen pojat matkalaukussa Teneriffalle: Extreme, Strength, Universal ja Endurance.

Viime vuonna Saavalaisen peesissä tuli ahnehdittua alkuun liikaakin kilometrejä, joka kostautui akillesvaivoina. Tänä vuonna yritän olla selvästi varovaisempi, keskittyä koviin harjoituksiin ja unohtaa kilometrien laskeskelun ja nieleskelyn. Näillä eväillä pitäisi Gran Canarian puolimaratonin viivalle selviytyä 20. tammikuuta. Mukana on mm. myös Jose Carlos Hernandez, Kanarian oma poika ja Espanjan olympiamaratoonari, joten kunnon skaba on luvassa eikä mitään Gran Turismoa. Hernandez on luvannut lähteä metsästämään Pablo Villalobosin reittiennätystä ja alittaa 1.03. Itselle riittää hieman vähempikin, mutta toivomuksissa olisi tietysti ennätyksen hivuttaminen uusille luvuille.

Playa de las Americaksen kenttä

Playa de las Americaksen kenttä

Muutaman lenkin perusteella Playa de las Americasin lenkkimaastot eivät päätä huimaa. 1,5 km hiekkatietä löytyy nurkan takaa ja yleisurheilukenttä on parasta A-luokkaa, joten eiköhän näillä eväillä selvitä puolitoista viikkoa ennen Maspalomasiin siirtymistä. Ensimmäiselle päivälle yhteensä kevyttä 25 kilometriä ja tiistaina illalla erinomaisella fiiliksellä liikahtanut rennon letkeä 10x1600m radalla. Neljäkymmentä kierrosta radalla voi kuulostaa pahalta, mutta kun olosuhteet ovat kuin Mt. Sac Relaysissä Kaliforniassa huhtikuisena iltana niin kieppejä voisi jyrätä vaikka loputtomiin.

Espanjan kentillä vallitsee myös tunnelma, mitä ei enää Suomessa valitettavasti näe. Junnut treenaavat tosissaan ja innoissaan (ei kaikki pelaa –pelleilyä), radalla juoksevat futisjengit antavat mielellään tietä ja ”venga venga” –huudot jeesaavat kummasti kun 30 kierrosta matkaa on taitettuna. Loppuverryttelyssä yksi paikallinen patu tuli kyselemään olenko ”Olympic”, jonka jälkeen hän innostui suu vaahdossa selittämään sujuvalla spangliksella kuinka hän vuosia yritti neljän minuutin alitusta 1500 metrillä. Viimein ”veintiséis year ago” hän siinä onnistui: ”tres fiftyeight”.

Tarinoita, tarinoita. Sen takiahan tätä tehdään, että on jotain mitä vanhana parruna muistella.

Tänään kolmas päivä meni palautellessa. Aamun 12 km kevyttä sai riittää päivän anniksi ja loppupäivä meni vuoristoilmaa haistellen. Espanjan korkeimman vuoren Teiden juurella, n. 2200 metrissä, löytyisi hyviä treenipaikkoja vuoristoleireilyäkin silmällä pitäen. Ehkä ensi vuonna. Majoitus vain pitäisi jostain löytää…