Maraton on parasta: Hampurin maraton

Viime vuoden Berliinin maratonista lähti liikkeelle dominoefekti joka hyvin todennäköisesti sai päätöksensä sunnuntaina Hampurissa. Berliinissä juostun ensimmäisen 2:20:n alituksen jälkeen tavoite syksyn 2018 EM-maratonista realisoitui. Berliinin katuja syyskuussa rallatellessa Suomen Urheiluliiton asettama raja ei ollut vielä tiedossa, mutta tuon maratonin jälkeen liiton ruutupapereihin ladattiin tulosrajaksi 2:18:00. Toivoin puhkaisevani sen marraskuussa Valenciassa, missä kaikki etenikin mallikkaasti aina 32 kilometriin saakka. Tuolloin viimeisellä kympillä jatkuvasti krampanneet pohkeet estivät tulosrajan alituksen ja aika suli lopussa 2:19:00:aan. Oli henkisesti erittäin raskasta himmailla vauhtia maaliinpääsyn toivossa muuten täysissä sielunvoimissa ja seurailla selkeältä takamatkalta tulevien juoksijoiden rullailevan 2:17-alkuisiin aikoihin. Samaan aikaan urani paras juoksu ja myös ylivoimaisesti suurin pettymys koska tarjottimella oli kaikki mahdollinen aina loppuun saakka.

Tuolloin päätin välittömästi laittaa uutta matoa koukkuun Sevillan maratonille helmikuulle. Kaikenlaiset Suomea pullollaan olevat päällystakkimiehet ja kotivalmentajat mutisivat tuolloin että pitäisi keskittyä kevääseen mutta tiesin että ilman porkkanaa talvisille kuukauksille keväinen fokus olisi liian kaukana. Monesti myös maalis-toukokuun kilpailut ovat olleet todella hankalia itselle. Nyt tarkasteltuna ratkaisu oli täysin oikea. Vaikka kuinka kornilta kuulostaakin Sevillan jälkeen kone lähti aukeamaan. Palauttelin hyvin ja keskityin kevyeen treeniin ja tein muutamat puolitehokkaat ennen Valencian MM-puolimaratonia maaliskuun lopulla. Valencian puolimaraton on ainoa kilpailu johon olen ilmoittautunut jo vuotta etukäteen. Valenciassa säämies ei ollut suotuisalla päällä, mutta erinomainen kilpailu ja hyvä pumppi johdattivat myrskytuulista johtumatta uuteen puolimaratonennätykseen 1:06:59 (netto 1:06:48). Koskaan aiemmin en ole maalis- tai huhtikuussa pystynyt ennätyksiä tekemään ja Valencian tulos olisi ollut myös paremmissa olosuhteissa aivan toisenlainen. Tiesin tuon kilpailun jälkeen että kunto oli paremmalla tasolla kuin koskaan aiemmin ja sama meno jatkui myös läpi huhtikuun treenien joten maratonluotto ja -keskittyneisyys ennen Hampuria oli ykkösluokkaa.

Edeltävän päivän shakeout runilta maratoonarit täynnä maratonluottoa.

Hampurista juoksukaupunkina ei ennakkoon ollut mitään kokemusta. Muutamat tutut olivat kertoneet reitistä, mutta esimerkiksi korkeuskäyrästä ja Google Mapsista ei oikein iloa tällä kertaa ennakkoon saanut. Vauhdinjaollisesti olin päättänyt lähteä työntämään kovempaa kuin aiemmin (1:08-1:08:30 puolimatkaan) ja kun sääennusteet lupailivat erinomaisen tuuletonta säätä kaiken piti olla kunnossa. Ennakkoon ilmoitettu miesten eliitin hitain jänis oli tilailtu puolimaratoniin ajassa 1:07:45 eli vauhdin piti olla tasaista 3:13/km. Olin päättänyt tsekata mikä olo on ensimmäisten kilometrien aikana ja hypätä tuohon junaan pienellä riskilläkin jos näyttäisi siltä että muuten joutuisi juoksemaan yksin.

Kisa-aamu valkeni erittäin kauniina ja aurinkoisena. Hampuri näytti parhaita puoliaan, mutta myös lämpötila oli koholla heti aamusta alkaen. Oli kuitenkin tuuletonta mitä Hampurissa voidaan pitää jonkinlaisena puoli-ihmeenä. Elimistö alkoi heräillä mukavasti kisa-aamuun ja fiilis löytyi aivan eri tavalla kuin esimerkiksi helmikuun harmaanmasentavassa Sevillassa. Eliitin porukka talutettiin kisahotellilta lähdön viereen loungeen messukeskukselle ja verryttelyyn oli varattu yksi halleista missä pääsi aitiopaikalta seuraamaan afrikkalaisten jylhää ryhmäverryttelyä. Itsekin hain hieman kisafiilistä Lontoon olympiavoittajan Stephen Kiprotichin peesailusta.

Lähtöviivalla olo oli levollinen. Valmistautumisessa en olisi muuttanut mitään, terveellinen kisajännitys puski päälle ja kaikki paikat tuntuivat hyvältä. Asetuin hyville lähtöpaikoille yhden kaikkien aikojen nopeimmista maratoonareista, Emmanuel Mutain, taakse. Kävin läpi perinteisen mantran maltillisesta ensimmäisestä kilometristä ja sitten olikin lähdön aika. Terävä startti ja sitten hieman passailua ja tsekkailua missä kaverit ja 2:16:n jänis tulevat että ajautuu sopivaan porukkaan. Tiesin että Henri Manninen ja Tanskan olympiamaratoonari Jesper Faurschou ainakin starttailisivat noin samoja tahteja. Noin 500 metrin juoksun jälkeen tajusimme että ugandalainen jänis oli päättänyt ottaa hatkat heti alussa ja painoi nappi pohjassa menemään alkua alle kolmen minuutin tonnilla. Kahden kilometrin jälkeen jäniksemme oli jo 15 sekuntia edellä vaikka meillä tahti oli täsmälleen ennakoitu.

Tämän jälkeen muodostimme porukan jossa olivat Faurschou, Hena, meikäläinen, Espanjan Galan Bardera ja yksi maratonviestiläinen. Jänisapumme oli jo mennyttä. Kolmas kilometri Hampurissa on reteää ylämäkeä jossa itse passasin hieman mutta sen jälkeisessä alamäessä liityin sitten jälleen porukkaan. Tahti oli sopivaa ja tiesin että siitä tultaisiin raskaamman alun jälkeen tiputtelemaan vauhdikkaammin. Vitonen meni 16:20 ja kymppi 32:30. Kympin juoma-asemalla meillä oli Henan kanssa molemmilla haasteita. Hena pudotti oman pullonsa, ja meikäläisen pullon oli tainnut jo joku edellä menevistä juoksijoista varastaa. Pystyin vain toivoa että jatkossa pullot olisivat pöydillä etteivät olleet Vierumäen SM-maantiejuoksujen tapaan unohtuneet kisatoimistoon.

Pojat Reeperbahnilla.

11. kilometri Hampurissa on jyrkkää alamäkeä. Annoin palaa siinä niin kovaa ja rennosti kuin vain jaloista lähti. Jälkikäteen tsekkasin GPS-tonnin menneen siinä 2:57, mutta tuon jälkeiset ylämäet tasoittivat nopeasti alamäen hyödyt. Jos järjestäjien tolppia oli uskominen, olimme 14 kilometrin kohdalla noin 2:17:n tahdissa ja 15 kilometrin tolppa tuki tätä. Olin hyvin mielissäni kunnes 16 kilometrin piste iski takaisin 3:30:n kilometrillä (?). Mielestämme olimme kuitenkin kiristäneet tahtia joten tulin siihen tulokseen että 15 kilometrin tolppa oli väärässä kohdassa. Ei henkisesti mukava tilanne kun huomaat alkuvauhdin osoittautuvan pieneksi bluffiksi. 16-17 kilometrin välillä ajoimme kiinni hieman karanneen espanjalaisen sekä maratonviestiläisen, mutta väliajat kertoivat silti hidastumisen merkkejä ja Tanskan mestari Faurschou alkoikin potkia meihin muihin vauhtia lisää. Puolimatka lähestyi ja bonussekunnit olivat haihtuneet ilmaan. Vaikutti että ryhmämme menijöillä alkoi jalka painaa. Hena hyppäsi pois leikistä ennen puolimaratonia. Hengitys ei pelannut. 24 vuoden yhteisen juoksutaipaleemme ensimmäinen maraton tulisi siis joka tapauksessa päättymään ainakin puoliksi torsoksi. Puolimaratonin väliaika oli masentava 1:09:00. EM-rajaan huutaisi toista samanlaista puoliskoa. Itsestä tuntui juoksu hyvältä mutta jostain syystä tuntui myös että meno oli jatkuvaa ylämäkeä. Harvassa olivat rullailtavat loivat alamäet.

Puolimaratonin jälkeen päätin lähteä pienellä riskilläkin lyömään tahtia lisää. Jos kaatuisin, niin kaatuisin ainakin saappaat jalassa. Jalat alkoivat sulaa vähitellen ja tuntua raskaalta mutta mieli halusi jatkaa. Elimistö alkoi selkeästi lämmetä ja se hamusi juoma-asemilta kaikki saatavilla olleet vesimukit niskaan. 25 kilometrin juoma-asemalla missasin juomapullon. Paha nakki. Vetäsin saman tien taskussa olleen hätävarageelin naamaan ja höysteeksi päälle suolatabletin. 25 kilometrin piste näytti kahdeksaa tappiosekuntia. Jesper oli jäänyt, mutta Espanjan kaveri roikkui sitkeästi kunnes hänen selkärankansa katkesi. Sillä hetkellä en tosin tiennyt että näkisimme vielä 39 kilometrin kohdalla. Painoin yksin Hampurin katuja motivaattorina edellä hiipuva porukka jotka olivat lähteneet ugandalaisen jäniksen ylikovaan myllyyn alussa. 30 kilometrin paalulla toiveet heräsivät jälleen. Olin tullut välin 25-30 kilometriä tavoiteajassa ja ero rajavauhtiin oli vain kymmenen sekuntia. Samalla ohitin useammankin äijän joista muutamilta löytyi vielä vaihdetta. Muotoutui uusi jengi johon potkin mukaan Viron ykkösmaratoonarin, viime EM-kilpailuiden 18. ja Pekingin MM-maratonin 20., Roman Fostin ja marokkolaisen Yassine el Fathaouin. El Fathaouilla oli selkeitä haluja lähteä uuteen rynnistykseen ja hän lähti vetämään porukkaamme.

35 kilometriä lähestyi ja meno alkoi muuttua raskaammaksi. Todennäköisesti lämpö alkoi turruttaa jalkoja ja vaikka moottori olisi toiminut, ei käskytys enää pelannut niin hyvin. Fosti tippui joukosta 35 kilometrin juoma-asemalla. Tajusin väliaikaa vilkaistessa että tavoiteaika alkaisi karata. 35 kilometrin väliaika oli edelleen juoksemistani maratoneista kaikista nopein, mutta loppureitti olisi valovuoden hitaampi Hampurissa ja veto oli vähitellen loppumassa vieteristä. El Fathaouilla oli selkeästi missio saada meikäläinen vielä viimeiseen loppunostoon. Hän huitoi kädellä ja kannusti 36 kilometrin kohdalle mutta sitten valtavan yleisöpuron keskellä hän luovutti ja lähti painamaan omaa vetoaan. Itsellä niksahti siinä ranka katki. Yritin vain tulla maaliin. Hetkessä oli loppuajalta hävinnyt kaikki merkitys. Harmi kun kukaan ei tuossa vaiheessa kertonut että olisin sijalla 13 toiseksi parhaana eurooppalaisena saksan Philipp Pfliegerin takana. 36-39 kilometriä meni aika sumussa. Halusin vain pois radalta.

Sitten havahduin. Ensimmäiseltä 25 kilometriltä tuttu espanjalainen Galan Bardera tuli jälleen kutittelemaan jaloille. Sainkin uutta rytmiä heti ja lähdin jannun peesiin aina reiluun 40 kilometriin saakka. Sitten myös Fosti oli kaivanut pienen loppunoston. Itseä ei enää hirveästi kiinnostanut. 2:18 oli mennyt ja tajusin että 2:20 alle menee ihan leppoisastikin edeten. Maratonilla on pahinta se että päästää mielen hyväksymään uusia heikompia tavoitteita matkan edetessä. Saavuin maalisuoralle. Loppuaika 2:19:47 ja neljäs 2:19-2:20 maraton kahdeksan kuukauden sisään. Kiitin huikeaa hampurilaista yleisöä ja rojahdin maaliin.

Kaikilla tuntui olevan sama stoori päivän juoksuista: raskaat jalat ja lämpö oli sulattaneet menijät. Olin tyytyväinen omaan taisteluun – 2:18:n alitus olisi tänään vaatinut aivan ylieläimellistä kuntoa. Sitä ei löytynyt ja näin myös Berliinin syksyiset EM-kilpailut jäänevät haaveeksi. Hyvät eurooppalaisen tason juoksut eivät merkitse mitään kun ajat ovat hitaampia, mutta harvemmin arvokilpailuissakaan aikoja juostaan. Tietenkin itse toivoisin että liitto noudattaisi tätä kohtaa valinnoissa:

• Painavien perusteiden vallitessa tämän valintajärjestelmän kirjauksista voidaan poiketa.

No, se on haihattelua, mutta mielelläni kerrankin olisin väärässä.

Hampurin maraton oli varmasti urani paras maraton jos suhteutetaan se päivään, valmistautumiseen, kuntotasoon, muihin menijöihin ja reittiin sekä tiukkaan taistelutahtoon. Harmi kun Berliini ja Valencia juostaan vain kerran vuodessa, mutta ainakin seuraavan kerran kun näille maratoneille eksyy tietää että potentiaalia on vaikka minkälaiseen loppuaikaan. Jos yllätyksiä ei liiton puolelta tule, tämä projekti oli todennäköisesti tässä ja sen projektin tulen perkaamaan vielä erikseen. Seuraavaksi haetaan askeleeseen vauhtia että saadaan nostettua homma jälleen seuraavalle tasolle, koska tämä projekti jos mikä on saanut nälkäni heräämään ja mielestäni olen oppinut kelvollisesti masteroimaan maratonin haasteet – enää puuttuu vain kunto.

Edellisten viiden maratonin väliaikavertailut:

	Valencia 2016	Berliini 2017	Valencia 2017	Sevilla 2018	Hampuri 2018
5 km	16:53	16:53	16:28	16:21	16:20
10 km	33:41	33:22	32:55	32:37	32:31
15 km	50:35	49:27	49:23	48:57	48:37 (liian lyhyt?)
20 km		1:05:59		1:05:19	1:05:22
Puolimaraton	1:10:44	1:09:33	1:09:17	1:08:56	1:09:00
25 km	1:23:45	1:22:20	1:22:17	1:21:54	1:21:54
30 km	1:40:21	1:38:50	1:38:36	1:38:39	1:38:16
35 km	1:57:21	1:55:23	1:55:04	1:55:35 (arvio)	1:54:58
40 km	2:14:06	2:12:10	2:11:35	2:12:51	2:12:15
Maali (netto)	2:21:28	2:19:28	2:18:59	2:20:18	2:19:47

Sama kööri maratonin jälkeen täynnä maratonpettyneisyyttä.